Pikkusisko

Pikkusisko saapui maailmaan 10 päivää ennen virallista laskettua aikaa. Ennakoivat supistukset alkoivat lauantaina monituntisen kaupungilla luuhailun jälkeen ja jatkuivat epäsäännöllisinä osan seuraavaa yötä ja seuraavan päivän. Sunnuntaina aamulla pistin viestiä äitini siskolle, joka oli tulossa reilun viikon päästä luoksemme hoitamaan tyttöä, jotta pääsisimme molemmat sairaalaan synnytykseen. Aloin nimittäin vähän uumoilemaan, ettei sisko odotuta saapumistaan enää runsasta viikkoa.

Apujoukot olivat vasta hyppäämässä seuraavana aamuna laivaan, kun pikkusisko päätti saapua maailmaan maanantaina aamuyöllä kello neljä yliopistollisen sairaalan hämärässä synnytyssalissa. Hiljaisen sairaalaan pihaan saapuminen taksilla yksin keskellä yötä oli absurdi kokemus, joskin oli myös itse synnytys. Ehdin olla sairaalassa vain kaksi tuntia, jonka aikana makasin kyljelläni sairaalasängyllä ja supistusten tullessa hengittelin aina toiveikkaana ilokaasumaskia ja painoin TENS-laitteen käynnistysnapin pohjaan. Jälkikäteen ajateltuna tilanne tuntui hyvin unenomaiselta - ja itse asiassa nukahtelin useaan otteeseen supistusten väleissä.

Halusin mahdollisimman pian kotiin ja niin lähdimme sairaalasta samana päivänä lounaan aikaan. Kotona on hyvä olla. Arki on pyörinyt kolmen tunnin välein tapahtuvan ruokailun syklissä ja avainsanoja ovat kaalinlehdet, maidonkerääjät ja joka puolelle levittäytyvät harsot. Vauvantuoksuista elämää omassa kuplassa hetken aikaa - kera joka suuntaan sinkoilevan kohta-kolme-veen.