Ei se auta, sähköposti pitää klikata roskiin.
Samoin käy sille, joka kertoo asuvansa Lontoossa. Ja sille, joka asuu jossain etelä-Ruotsissa. Ja sille, joka kertoo olevansa natiivi englanninkielen puhuja, mutta lähettää kuitenkin Google Translaterilla käännetyn englanninkielisen viestin.
Saan Facebook-viestin tytöltä, joka tarjoaa asuntoaan 2,5tunnin bussimatkan päästä. Tuossa vaiheessa, noin kuukausi sitten, en vielä tiennyt että moni olisi varmaan ottanut asunnon vastaan.
Käymme asuntonäytössä, jonka päävuokralainen kertoo ennen nykyiseen asuntoon muuttamistaan ajaneensa kahden tunnin matkan päästä Göteborgiin päivittäin. Emme saaneet asuntoa, vaan siihen valittiin joku jolla oli parempi taloudellinen tilanne.
Käymme asuntonäytössä, jossa koko päivän julkisissa istunut esikoinen hyppii sohvilla ja kiipeilee keittiön pöydälle varastamaan keksejä pöydällä olevasta kulhosta. "Ei me tuota asuntoa saada, ne pelkäis että me sotketaan niiden sohva", sanoo S kun seisomme hississä matkalla alaspäin. Ei saatukaan, vaan ilmoitus ilmestyy uudestaan nettiin samana iltana, kun päävuokralainen on laittanut meille pahoittelevan viestin. Meidän lisäksi asuntoa kävi katsomassa yhdeksän muuta ehdokasta. En tiedä, mikä meissä kaikissa oli vialla. Vuokraajana saa kuitenkin olla nirso, koska hakijoitahan riittää.
Örebrossa asuva ystäväni kertoi, että vuokratessaan heidän asuntonsa keskellä talvea kolmen kuukauden ajaksi, hän sai yli 40 yhteydenottoa. Kolme kuukautta! (Ja tämä vieläpä "vain" Örebrossa)
Käymme asuntonäytössä, jonka päävuokralainen kertoo olevansa lähdössä "Afrikkaan rakentamaan lastenkotia". Hän tuo mieleeni erään vanhan luokkakaverini, sellaisen suurpiirtesen, joka on harvoin hetkessä kiinni. Hän lupaa asunnon meille, mutta joku pieni asia hänen liian leveässä hymyssään häiritsee. Hymy levenee epäluonnolliseksi siinä kohtaa, kun ehdotan että hakisimme vuokranantajalta virallisesti lupaa jälleenvuokraukseen. Seuraavana päivänä hän ei enää vastaa puhelimeen.
En ole laskenut, moneenko Facebookin tai Blocketin asuntoilmoitukseen olen vastannut, ehkä sataan. Tänään huomasin, etten ollut muistanut vaihtaa viestin alusta vuokraajan nimeä - 'Hej Marcusin' sijaan viesti alkoi sanoilla 'Hej Susanne'. Veikkaan, ettemme kuule Marcuksesta.
Saamme viestin sympaattiselta naiselta, joka tarjoaa meille asuntoaan puoleksi vuodeksi. Tässä vaiheessa puoli vuottakin kelpaisi, mutta koska asunto olisi vapaa jo kesäkuussa, maksaisimme turhaan vuokraa kaikilta kesäkuukausilta ja joutuisimme etsimään asuntoa jo kolme kuukautta koulun alkamisen jälkeen. Joudun sanomaan naiselle ei.
Sovimme asuntonäytön naisen kanssa, joka on perheineen muuttamassa toiseen kaupunkiin vuodeksi. Olemme juna-asemalla matkalla Göteborgiin, kun hän lähettää sähköpostin ja peruu näytön. Hän kertoo, että asuntoa on käynyt katsomassa jo 10 ihmistä, joten on ehkä turha yrittää järjestää uutta aikaa. Sitten hän myös mainitsee, että on oikeastaan vuokraamassa asunnon tutulleen. Ei järjestetty uutta näyttöä.
Kaupungin suurimman asuntojonosivuston asuntoilmoituksien "olen kiinnostunut"-nappeja en enää jaksa käydä painelemassa, koska oman vuokrasopimuksen saamiseen kyseisen jonon kautta kuluu monien arvioiden perusteella keskimäärin 5-8 vuotta. Ei siinä paljon meidän 42 jonotuspäivää paina. Jotkut kuulemma saavat asunnon nopeamminkin, mutta luultavasti tuolloin yksityiset asuntoyritykset katsovat hakijan tuloja. Joten palaan painelemaan niitä kiinnostusnappeja ehkä sitten joskus myöhemmin.
Opiskelija-asuntoihin on oma jono, jossa myös kerrytetään jonotuspäiviä. Joku sanoi, että asuntoa saa jonottaa kaksi vuotta. Ei siis paljon lämmitä. Tällä hetkellä jonotustilanteestani kertoo kiinnostuksesta klikatessa numero +51. Ohjeiden mukaan "asunto on mahdollista saada, vaikka jonotusstatus olisi 2-8." Pitänee siis vielä hetki odotella, turhaa taitaa olla niidenkin nappien klikkailu.
Avoimen päiväkodin työntekijä kertoi siskonsa asuneen Göteborgissa asuntovaunussa ja kesämökissä. Kesäasuntoon voisin minäkin muuttaa! Asuntoilmoituksia lukiessa kriteerit alkavat lipsua ja liukua: kyllähän me varmaan noinkin paljon voitaisiin maksaa, jos kiristetään jostain muusta. Tai että, eiköhän me 30 neliöönkin mahduta. Paha vaan, että harva vuokranantaja on samaa mieltä. Neljän hengen perhe kuulostaakin jo aika isolta (milloin meitä tuli näin monta?)
Tänään kävin allekirjoittamassa sopimuksen varastosta, johon pakkaamme astiat, liinavaatteet ja talvivaatteet täällä Örebrossa. Huomenna lähtee tyttöjen vaatteiden lipasto uuteen kotiin, ylihuomenna joku tulee hakemaan sohvan pois. Kotona kulkiessa silmäilen ympärilleni - mitäs voisi vielä pistää myyntiin. Onneksi suurin osa huonekaluista kuuluu vuokraan. Suomessa meitä sitä vastoin odottaa asunto täynnä huonekaluja ja varasto lattiasta kattoon tavaraa. Jotain niillekin pitäisi sitten vissiin tässä kesän aikana tehdä. Laiva vie Suomeen viikkoa ennen juhannusta, mukaan pakataan vain tarpeellisimmat vaatteet.
Vaikka tilanne ahdistaa hetkittäin, sitten taas herää toivo - kyllä me jotain löydämme.
Mutta entäs jos ei löydetäkään?
(Onneksi arki on kaikkea muutakin kuin tätä)
