No kun se kevät

Kevät - se aika vuodesta kun alkaa tehdä mieli ulos. Aurinko siivilöityy talven ja syksyn jäljiltä likaisten ikkunalasien läpi sisälle ja vaatii vetämään vaatteet päälle. Jalkaan kumisaappaat ja villasukat (talvikenkien narut rispaantuneet poikki), varpaita palelee, mutta niinhän niitä aina. Savun haju tarttuu takkiin, muttei haittaa. Eväät maistuu ulkona sata kertaa paremmalta kuin keittiön pöydän ääressä.

Kevät - kun neljän tunnin sisäleikkipuistossa juoksemisen jälkeen lähdetään kotiin, eikä yhtäkkiä teekään yhtään mieli jäädä bussipysäkille seisomaan. Pikkusisko vetää powernappeja vaunuissa ja leikin väsyttämä isosisko yrittää löytää sopivaa lepoasentoa seisomalaudalla seisten. Taivaanranta on vaaleanpunainen ja sininen, vielä on ihan valoisaa vaikka on jo illan tuntu. Lehdettömien puiden oksien läpi valo siivilöityy kuin Vallilan kankaissa.

Kevät - kun saa vieläkin pistää kerroksittain vaatetta päälle, mutta silti on jotenkin kevyempi olo. Iltapäivällä ollaan jo niin selvästi plussan puolella, että voi jättää yhden kerroksen pois. Talvi-iltapäivien eteisahdistuksen sijaan keväinen riisumishetki tekeekin mieli ikustaa. Valosta se on varmaan kiinni.

Kevät - kun taivas on niin huikaisevan iso ja aurinkoinen ja kirkas, että siitä on ihan pakko ottaa kuva (vaikkakin puhelimen pienellä kameralla). Joki heijastaa kuvajaisena takaisin koko maiseman, ihmiset kansoittavat aurinkolasit päässään jokirannan penkkejä. Kotinurkilla tuoksuu grilliruoka - naapurit ovat kaivaneen grillikamppeet esiin ensimmäisten auringonsäteiden valaistessa lumen alta paljastunutta viime kesäistä nurmikkoa.

 Kevät - kun alkaa tehdä mieli ottaa valokuvia joka hetki, ihan vaan siitä ilosta että kaikki on valoisaa ja kirkasta.

Ihana, ihana kevät!

Elämä silloin ja nyt

Eilinen ilta; 

ämpärikaupalla sangriaa, lässähtänyt superiso
suklaakakku ja Jenni-Liisan ison vauvamahan
ihmettelyä.
Humalaa ja punaisia poskia.    

***

Tapanintanssien ilta. Ollaan sovittu että lähdetään kavereiden kanssa iltaa istumaan, jätetään perheen pienimmät isovanhempien hoiviin. Esikoinen vilkuttaa iloisesti ovelta ja halaa hyvät yöt, parikuinen jää mummin syliin. Kahden tunnin päästä tulee soitto, ei tämä syö tästä pullosta sitten millään, iskä tulee sua hakemaan että tulet imettämään, voit sitten mennä takaisin.

Ehdin parahiksi takaisin kun parinkymmenen hengen kaveriporukka on pukemassa eteisessä vaatteita päälle ja siirtymässä kohti baaria. Kävelemme pikkupakkasessa Jätkänkynttilän sillan yli, osutaan ovelle sopivasti niin ettei tarvitse edes jonottaa. Täydessä baarissa hukkaan pian muut, unohdun juttelemaan yhden vanhan kaverin kanssa ja toisenkin. Edellisestä imetyksestä on kaksi tuntia, pistän viestiä ja kyselen kuulumisia. Puhelin piippaa, tuletko kotiin, iskä lähti jo hakemaan. 

Ulkona kyytiä odotellessa halailen nyt jo pitkäksi kasvaneessa jonossa seisovia kavereita, olo on hilpeä. Kello on varttia vaille kaksitoista, kun tulen kotiin. Parikuinen rentoutuu syliini, kaivautuu lähemmäs, nukahtaa melkein heti. 

***

valomerkki jo tuli ja meni,
sulkemisajan jälkeen jatkettiin jokirantaan ja
istuttiin siellä katsomassa kirkasta auringonnousua,
en käynyt uimassa vaikka jotkut kävi, oltiin
kengänheittoa ja yksi kenkä taisi lentää veteen.

Pyöräiltiin J:n kanssa aamulla kotiin, äiti ja
iskä söi aamupalaa ja olin yhä humalassa. 

***

Suomen reissulla pyydän vanhaa ystäväporukkaa koolle, jos mentäisiin vaikka jonnekin ravintolaan. Aikatauluttamisen myötä meitä on paikalla kolme, tapaamme rautatieasemalla ja haahuilemme vahingossa ilman sen suurempaa etsimistä kivaan ravintolaan ihan kulman takana. Vaunut mahtuvat sopivasti pöydän vieressä olevaan kulmaukseen. Avaan vähän vaunujen verhoa ja vedän makuupussia auki, avaan haalarin vetoketjua. Pikkusisko kääntää hieman päätään, muttei herää.

Tilaamme ruoat, otan Crowmooria ruokajuomaksi. Puhutaan ummet ja lammet ja parannetaan maailma läpi kolme kertaa, syödään ja juodaan. Kolmen tunnin kuluttua lasku tuodaan pöytään ja nostan pikkusiskon vaunuista maailmaa ihmettelemään. Lapsen syliin nostaessa olenkin taas jälleen äiti, se rooli jonka siirsin sivuun muutamaksi tunniksi. Käyn imettämässä ja vaihtamassa lapselta vaipan hoitohuoneessa, jonka jälkeen pakkaan lapsen takaisin vaunuihin ja suuntaan kohti majapaikkana toimivaa kavereiden kotia. 

Meni aika nappiin.

***

Mentiin Raunan luo
tekemään mutakasvonaamioita, puuttui vain kurkut silmillä.
Kävelin kotiin, haaveilin ja muistelin. 

Olen hyvin levoton ja onnellinen

***

Nyt teidän pitää kertoa kaikki, sanoo S:n koulukaverin vaimo, kun istahdamme sunnuntai-iltana heidän keittiönpöytänsä ympärille spontaanisti sovitun vierailun alkaessa. Miten te olette siis päätyneet Ruotsiin, siis kahden lapsen kanssa? Ja missä te oikein ootte tavanneet?

Vaikka Ruotsiin muutto ja synnytys täällä ja kaikki on ollut suht vaivatonta, lähinnä mukavaa vaihtelua arkeen, olen silti salaa mielessäni miettinyt, että onpa mahtavaa että voidaan yhä tehdä näin. Siinä missä viisi vuotta sitten yksin paikasta toiseen muuttaessa taakkana oli muutama pahvilaatikko, on omaisuutta ja samalla paikkaan ja aikaan sitovia velvotteita ja ihan toivottujakin juttuja kertynyt jo aika läjä. Uskomatonta kyllä, eniten harmitti tytön päivähoitopaikan menetys. 

Se on siis kokeiltu, muutto ulkomaille lapsiperheellisenä, tsek. 

Lasten kanssa pysyvyys ja rutiinit ovat kuitenkin mielestäni jossain määrin tärkeitä, vähän niin kuin koirillakin (tuli sekin testattua, pieni koira mukana epämääräisessä arjessa ei ollut mikään rentouttava tekijä). Syksyllä esikoinen nukkui yönsä ilman puolen tunnin huutokohtausta ensimmäisen kerran kahteen viikkoon sinä yönä, kun olimme saapuneet Ruotsiin. Takana oli kaksi viikkoa tuttujen ja rakkaiden ystävien luona, mutta se ei vaan sitten kuitenkaan ollut tarpeeksi, kun omaisuus oli pakattu varastoon ja muuttolaatikoihin ja S oli jo lahden toisella puolella.

***

Ilosaarirock olikin jotain huiminta ikinä,
enkä tiedä miksen ole ollut siellä aina,
koska

Rentolava ja uiminen ja tanssiminen vedessä,
tofuburgerit,
kauniit ja komeat ja suloiset
tytöt ja pojat joita oli joka paikka täynnä,jalkapallo viiden aikaan yöllä 

tuntemattomien
ihmisten kanssa,
vieläkö soitan banjoa
(Scandinavian Music Group) ja tanssiminen,
vahingossa löytyneet tutut kuten O ja H,
kunnes hukkasin itseni jonnekin koska
tuli jotain menoa,
ja sitten nukahdin aamuaurinkoon
kun kello oli jotain paljon.

***

On perjantai-ilta, mutten muista sitä. 

Esikoinen on kuumeessa, luen iltasaduksi Nalle Puhia. Kello on puoli kahdeksan kun pikkusiskokin nukahtaa, oma aika alkaa. Vaellan netissä, vastaan muutamaan Facebook-viestiin ja sähköpostiin, luen blogikirjoituksia. Kirjoitan itse blogiin, teen iltapalaksi laskiaispullia ja viimeistelen esikoisen uuden päiväpeitto-ompeluksen. Katson Netflixistä jatkson uutta lempparia, Fostersia. Totean, että pitäisi tehdä avoimen yliopiston opintoja. Päätän että perjantain kunniaksi antaa olla. 

Kello on kaksitoista, kaivaudun peiton alle. Herätyskello ei tarvitse asettaa. Ei siksi, että olisi lauantai, vaan siksi, että kahdeksalta ne talon kaksi herätyskelloa heräävät joka tapauksessa.

***

Helsinki;
vaihtuva nukkumapaikka kavereiden sohvilla,
huimasti tuttuja, aurinkoa ja loma-aamuja,
tänään paistaa taas aurinko,
istuttiin Mikan kanssa sataman lähellä nurmikolla,
hoettiin että ON SE IHANAA KUN VOI VAAN OLLA NÄIN,

eilen oltiin baarissa,
olen eksynyt ratikoissa ne on välillä yhtä hullunmyllyä!
eilen ostin divarista kaksi runokirjaa ja
kaupasta tomaattimurskaa ja perunoita.

Ostin kirpputorilta Häräntappoaseen,
luin sen sadannen kerran ja tykkäsin siitä
sadannen kerran.
Kirjaa lukiessa käyttää siihen kaiken aikansa,
ja kun se loppuu,
tuntuu kuin koko maailma loppuisi.

***

Yritän välillä miettiä, olinko onnellisempi viisi vuotta sitten kuin nyt. Olen todennut, ettei siihen ole vastausta. Olin onnellinen tuolloin ja olen onnellinen nyt. Kaipaan joitain asioita tuosta ajasta, mutta myös tuolloin kaipasin monenlaisia asioita.

***

Mihinhän sitä kuuluis?

On ihanaa olla ihastunut koska silloin aurinkokin
paistaa kirkkaammin, eikä väsytä vaikka on nukkunut 

vain yhden tunnin ja kaikki tuntuu sujuvan hyvin.

Älä anna näiden päivien loppua

***

Ystävä kirjoitti matkustaneensa kuukaudeksi toiseen maahan, sillai spontaanisti. Mietiskeli sitten viestissä ääneen, että loppuukohan sellainen elämä sitten, jos saa lapsia. Ystäväni totesi tuntevansa, että on nyt niin elossa.

Päiväkirjatekstit ovat vuodelta 2008. Ai että minä olin elossa, oikein hyristelen kun mietin tuota vuotta ennen ensimmäistä Ghanaan lähtöä! Pystyisinkö enää elämään samanlaista huolentonta arkea? En. Pystyisinkö lähtemään reppureissulle tai muuttamaan randomisti uuteen paikkaan? Pystyisin. Mutta kyllähän se vaatisi ihan tosi paljon enemmän ajattelemista ja säätämistä. Ihmiset kuitenkin reissaavat ympäri maailmaa (ihan vapaaehtoisestikin) lapset repussa mukana, joten paljolti kyse on varmasti myös asenteesta. Tänään, tässä ja nyt on kuitenkin hyvä juuri täällä, Örebrossa.

Missä ollaan viiden vuoden päästä? Ei minkäänlaista käsitystä.

***

Muut oli jo lähtenyt baariin, me jäätiin istumaan

O:n,L:n,J:n ja M:n kanssa eteisen lattialle
ja kuunneltiin pimeässä kun O soitti kitaraa
ja lauloi, omisti minulle yhden! Oli ihanaa ja
haikeaa.

IT'S BYE FOR NOW, ROVANIEMI.

IT'S BYE FOR NOW, FINLAND.

katu päättyy aurinkoon
juoksen sokeana loppumatkan
en väistä halkeamia
kun maailma odottaa

Trött korv

"Tomat?"
"Tomaatti."

"Elefant?"
"Elefantti."

"Apelsin?"
"Appelsiini."

Lukuisten esimerkkien jälkeen J alkaa nauraa.
"Ei ole totta! Kohta voin alkaa puhua suomea - pistän vaan jokaisen sanan perään i-kirjaimen!"

***

Ruotsalaisten mielestä puhun ihan järjettömän hyvää ruotsia. Ystäväni selittää omalle kaverilleen, jonka kanssa juttelemme lasten harrastusten lomassa, miten olen tullut Ruotsiin vasta syyskuussa ja olen jo nyt niin himla duktig. Jaksan vain joka toinen kerta muistutella, että olen toki istunut koulun penkillä ruotsin kielioppia tankaten kuusi vuotta, joten todellisuudessa kielen pitäisi sujua paljon paremminkin.

Paikallisille tuntuu olevan käsittämättömän vaikeaa ymmärtää, että Suomessa hurjan monet osaavat sujuvaa ruotsia - nekin jotka eivät ole suomenruotsalaisia. Minulta onkin kysytty useat kerrat, olenko minä suomenruotsalainen (jos olisin, niin eipä tuo äidinkieli ihan kovin hyvin taittuisi..), enhän minä nyt muuten osaisi. Kun kerron, että monet ystäväni puhuvat kieltä minua huomattavasti paremmin, saan vastaukseksi ihmettelevän ilmeen ja niin justiin-vastauksen.

"Yksi, kaksi, kolme!", toteaa ehkä joka viiden kenen kanssa päädyn keskustelemaan suomalaisuudestani, mutta näin niinkuin yleisesti ottaen Suomesta ei tunnuta tietävän oikein mitään - edes sitä että ollaan ihan oltu osa Ruotsiakin joskus. "... Milläs vuosisadalla tää tapahtui?", kysyy joku kun muistelen historiantietoja ääneen. Yhdissä illanistujaisissa mainitsen, että Suomessa seurataan kyllä tarkasti Ruotsin tapahtumia, jolloin joku kaverin kaveri kommentoi, että samanlainen meininki tuntui olevan Norjassakin, kun hän oli maassa vaihdossa puolen vuoden ajan. "Siellä kerrotaan jotain omituisia vitsejäkin, missä on aina ruotsalaisia mukana!" - Ai niinku tyyliin suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen olivat saunassa..? - "Joo, just tommosia!"

Nykyään en enää lähikioskille mennessä kertaa etukäteen mielessä, miten saisin rakennettua oikeaoppisen lauseen asialleni. Pienet fraasit ja sanamuodot alkavat tulla jo jostain selkärangasta, kun niitä on toistellut tarpeeksi monta kertaa - vaikka pieleen meneekin jatkuvasti. Ehkä ruotsalaisten ylitsevuotavan tsemppiasenteen vuoksi pulputan kuitenkin menemään ihan missä tahansa seurassa kuin papupata, niin että välillä ne sanat lentelee vähän mihin sattuu (paitsi suomalaisten kanssa menen aivan lukkoon jos pitäisi sanoa jotain ruotsiksi).

Kielikorva on myös kehittynyt ja kaveriporukassa tartun kaikkiin tuntemattomiin sanoihin ja sanontoihin ja pyydän selitystä. Launtaina kaverin luona opin, että busig tarkoittaa jotakuinkin uteliasta ja hieman villiä, muttei kuitenkaan ihan poikamaista, kuten netin sanakirja sen kääntäisi. Kun kaveri kertoo lukemastaan uutisesta, jossa lapselle on sattunut onnettomuus, käännän mielessäni sanan 'hemsk' tarkoittamaan surullista, mutta tarkennan käännöstä enemmän 'kauhean' suuntaan, kun toinen ystävä käyttää samaa adjektiivia kuvaillessaan perheessä rieuhunutta oksennustautia.

Harmittavan harvoin tulee oikeasti kaivettua sanakirjaa esille ja tarkistettua sanojen merkitystä. Niimpä olen koko nuhakauhden miettinyt, sanotaanko siitä nuhasta että jag har förkyld vai jag är förkyld, kunnes sain vihdoin tarkistettua asian jonkun keskustelun lomassa pari päivää sitten. Olisihan tuo tieto tietysti ollut löydettävistä netistäkin! Avoimessa päiväkodissa työntekijä koittaa keksiä jotain selkeää sääntöä hit / här-sanojen käytölle, muttei pääse oikein mihinkään tulokseen. En minäkään, ja käytän niitä kielikorvani mukaan vähän miten sattuu. Senkin voisi tietysti tarkistaa (olisi kuitenkin ihan kiva puhua oikein). Olen selvitellyt mahdollisuutta saada jonkinlaista tuutorointia ruotsin opiskeluun, mutta tähän mennessä homma on tyssännyt siihen, että tasoni on liian korkea yhteen kouluun ja seuraava koulu tarjoaa ainoastaan iltaluentoja, joille en oikeastaan jaksaisi lähteä istumaan.

Kielikorva ei kuitenkaan ole mikään absoluuttisen hyvä arviointiväline. Tuntuu yhäkin todella hassulta, että joku voi sanoa miten tråkig se on, että he eivät pääse mukaan jumppaan kun lapsi on nuhassa. Siinä missä sana kääntyy ruotsiksi tarkoittamaan tylsää, on se minun päässäni ainoastaan traagista. Yhtälailla haluaisin jatkuvasti käyttää sanaa konstig kuvaamaan asiaa, joka on mielestäni monimutkainen ja vaikea, se kun kääntyy päässäni suoraan 'konstikkaaksi'. Mutta ei, ei, sana tarkoittaakin outoa tai kummallista. Kommunikoinnin lomassa tajuaa myös sellaisia asioita, kuten että puhekielessä käytetään sanaa "bara" ennemmin kuin sanaa"endast" ja että ruotsin tunneilta muistunut sana 'veckoslut'  viikonlopulle kannattaa korvata sanalla 'helgen'. Ja että trött korv on tosi hassu kutsumanimi juuri heränneelle lapselle.

***

"Entä tämä?"
"Porkkana."
"Oho, se oli ihan erilainen. Olin ihan varma, että se olis joku carrotti."