keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Vähän väsyttää

Viime viikko ollaan menty vähän sumuisissa fiiliksissä. Pikkusisko on intoutunut kevätauringosta niin, että haluaa nousta sen kanssa samaan aikaan. Viiden ja kuuden välissä pinnasängyn reunan yli pilkistävä silmäpari naurattaa siinä hetkessä, mutta jatkuva puolille öin kukkuminen ja anivarhaisella herääminen levittää pakan elikkä pääkopan kyllä ainakin itselläni hyvinkin nopeasti.

Siinä paha missä mainitaan

Sen takia kenties eilisen päivän pikapyrähdys Göteborgiin tuntui jokaisessa lihaksessa. Ei sillä, se että mennessä juna oli tunnin myöhässä ja kotiin tullessa seisoimme junan sähkövian vuoksi jollain asemalla X 2,5 tuntia kahden yliväsyneen ja kaikkea muuta kuin hyväkäytöksisen pienen lapsen kanssa kello kymmeneltä illalla, olisi varmaan väsyttänyt jo ihan hyvienkin yöunien jälkeen.

"Ollaanko me nyt omassa kodissa?", kysyi esikoinen unisena puolen yön aikaan, kun riisuin häneltä sängyssä haalaria pois.

Ollaan me, ihme kyllä!

Sellainen oli siis ensikosketus tuohon uuteen kotikaupunkiimme, jonne olemme seuraavaksi siirtämässä osoitteemme, matkalaukkumme ja koko äänekkään poppoomme. Örebrota - tai täällä asuvia ihmisiä - on jo valmiiksi ikävä, mutta toisaalta edessä on kaikkea uutta ja jännää: Opinnot Göteborgin yliopistossa ja uusi, valtavan kivan oloinen (isompi) kaupunki.

Aion kirjoittaa kokonaisen yhteenvedon aiheesta 'kuinka etsiä JA löytää vuokra-asunto Göteborgista' - heti kun asunto vaan on löytynyt. Tällä hetkellä asenne on hyvä, eikä vielä yhtään epätoivoinen. Asioilla on tapana järjestyä.


6 kommenttia:

  1. Oih, muutatte Göteborgiin! Se on ihana kaupunki! Täti asunut siellä lähes koko elämänsä niin on tullut siellä vierailtua. Aiotteko kauan asua siellä vai onko vielä suunnitelmia niin pitkälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ollaan kyllä tosi innoissaan !:) Suunnitelmat on tällä hetkellä kevääseen -18, pääsin opiskelemaan Göteborgin yliopiston kaksivuotiseen maisteriohjelmaan. Ei sun täti sattuis omistamaan asuntoa jonka haluais vuokrata? :)

      Mutta joo, kahden vuoden päästä onkin sitten taas ihan kaikki auki. Jos viihdytään ja työllistytään, niin tietysti kovin mielellään asetutaan aloilleen, esikoinenkin on kahden vuoden päästä jo melkein 6v.

      Poista
    2. Onnea opiskelupaikasta! Te ootte sitten ihan vallan viihtyneet siellä Ruotsinmaalla 😊 Joo toi on kyllä, että sitten kun lapsilla alkaa koulu niin tekis mieli jo johonkin asettua. Mutta teillä on varmasti enemmän tietoa jo sitten parin vuoden päästä työtilanteista ym.

      Ei valitettavasti omista asuntoa siellä meidän täti 😉😯 toki mä voin aina kysästä asuntotilanteista häneltä, mutta sen verta jo on iäkäs etten usko hirveesti tietävän asiasta..

      Poista
    3. Joo, ollaan kyllä viihdytty tähän asti hyvin, ja vaikka Örebroon ihmisiä tulee ikävä, niin on ihan kivaa muuttaa isoon kaupunkiin taas :)
      Jos ei ole vaivaa, niin kysäise - pitää kääntää kaikki kivet! :D

      Poista