Viime aikoina arki on ollut sellaista menemistä, että ajattelun hetket ovat ihan tervetulleita.
Eräänä aamuna töihin polkiessa pohdin sitä, että meille tulee vauva. Siis neljäs ihminen tähän perheeseen! En usko, että olen huhtikuun jälkeen paljon asiaa miettinyt, vaikka maha on tasaista vauhtia kasvanutkin. Siinä se on mennyt sivussa, faktana johon ei ole tullut paljon pysähdyttyä muuta kuin pintapuolisissa keskusteluissa milloin kenenkin kanssa: Onkohan esikoinen mustasukkainen? Minkälaiset vaunut sitä ostaisi? Minkähän ihmeen sille keksisi nimeksi?
Tuona aamuna kuitenkin pohdin, 15 tuulen tuivertamaa minuuttia: Meille tulee ihan oikeasti vauva.
Toisena aamuna pohdin tätä nykyistä lasta. Miten se on reipas ja miten sen kanssa on niin kiva mennä ja tehdä asioita - siitäkin huolimatta, että viime aikoina sillä on ollut tapana lähteä juoksemaan karkuun minua, ihan näin niinkuin muuten vaan, keskellä kaupunkia tai parkkipaikkaa. Päiväkodissa se kertoo kavereille, että "me mennään Ruotsiin!" ja että "minulle tulee sisko!", ymmärtämättä tuon taivaallista siitä, mitä ne asiat tarkoittavat. Seuraavan kahden viikon aikana tapahtuukin vielä niin hurjan paljon: S lentää Ruotsiin edeltä huomenaamulla, me muutamme viikonloppuna kahden ystäväni kimppakämppään sohvapaikoille, viikon päästä lennämme lentokoneella vanhempieni luo viikonlopuksi, ja sitten lähdetään ystäväperheen kera sinne Ruotsiin - laivalla. Yhtälössä on vain liian monta henkilöä, kulkuvälinettä ja tapahtumaa - lapsi on kerrassaan sekaisin. Illalla olemme siis päättäneet hyvän yön toivotukset lähinnä siihen tietoon, kuka hänet herättää aamulla ja mennäänkö päiväkotiin vai ei. Eräänä iltana tuijotin jo nukahtanutta tyttöä, joka oli viimeisiksi sanoikseen vielä kysynyt, että missä se hänen oma peittonsa on (pakattu) ja tunsin niin suurta tarvetta luoda turvallinen ympäristö tuolle pienelle ihmiselle, etten voinutkaan enää lähteä vaan kiepahdin viereen nukkumaan.
Pakkaaminen ja siihen liittyvä järjestely ovat täyttäneet arkipäivät viimeisen kuukauden ajan, ja noiden asioiden pohtimiseen olen pyhittänyt useammankin pyörämatkan. Pakatessa on tullut mieleen ajatus jos toinenkin - kierrättämisestä, materian omistamisesta ja siitä, ettei sitä omista. Mikä on tärkeää ja mikä ei, minkä voisin antaa pois ja mitä en. Olen pohtinut sitä, miten valtavasti tavaraa ympärillämme arjessa koko ajan on ja kuinka vähää me loppujen lopuksi ihan oikeasti tarvitsemme. Median tuodessa silmien eteen tarinoita merten yli saapuvista turvapaikanhakijoista, ajatukset kiertyvät yhä enemmän siihen, mikä elämässä on tärkeää. Jos ottaisin viisi asiaa kotoani, mitkä ne olisivat?
Tänään oli pitkän lämpimän jakson jälkeen hieman sateisempi päivä. Sen kunniaksi säästin nahkaisia kenkiäni ja vedin jalkaan kumisaappaat. Ihan liian kuumat vielä, mutta niin kivan näköiset! Kotiin tullessa asfaltilla lojui jo keltaisia lehtiä. Tuntui, että nyt se lähtölaskenta alkaa.
