Etu-Töölö, Pukinmäki, Kamppi, Malminkartano, Matinkylä ja Tapiola.
Mellunmäki, Kurkimäki, Lauttasaari, Kamppi, Ruskeasuo, Etelä-Haaga, Konala, Matinkylä, Tapiola, Kilo, Lintuvaara, Espoon Keskus, Mankkaa, Lakisto ja Laaksolahti.
On sitä tullut Helsingin vuosien aikana istuttua kerta jos toinenkin paperille raapustettujen tien nimien kanssa bussin etupenkissä tihrustamassa pysäkkien nimiä, kirjoitettua Google Mapsiin uuden asuinalueen nimi ja tuijoteltua ilmoitustaulun karttaa metroa odottaessa.
Göteborgiin muutto tuntui vähän samalta kuin aikoinaan Helsinkiin saapuminen, muttei yhtä pelottavalta.
Bussilla lentoasemalta keskustaan, siellä ratikalla kuusi kohti uutta asuinaluetta. Viidentoista minuutin kuluttua jäädään pysäkille, kiivetään ostarille ja käydään Willy'sissä ostamassa pakastepizzaa ja aamupalatarpeita. Kello on iltakahdeksan, ja takana on lennot Helsingistä Tukholmaan ja sieltä Göteborgiin.
Uudessa asunnossa kävelen huoneet läpi, ne joita käytiin toukokuussa jo katsomassa. Asunto on huomattavasti kivempi kuin muistin, tulee sellainen olo että kyllä tämä tästä.
Olemme muuttaneet Göteborgin Itä-Helsinkiin, jossa ostarilta löytyy Willy's-lähikaupan lisäksi turkkilainen lihakauppa, somalialainen vaatekauppa ja Lähi-idän tuoksuinen konditoria. Asuinalueen saaman negatiivisen mediahuomion vuoksi olemme saaneet kuulla varoituksia paikkaan muuttamisesta useilta ruotsalaisilta kavereiltamme, mutta paikan päällä kaikki se negistely tuntuu vähän liioitellulta: Onko alue esimerkki epäonnistuneesta kotoutumisesta, missä segrekoitunut maahanmuuttajayhteisö ei opi ruotsia eikä ruotsalaisia tapoja? Kyllä varmasti. Onko alueella levottomuutta, rikollisuutta ja norkoilevia miehenalkuja? Kyllä varmasti. Mutta onhan täällä muutakin. Takapihalta alkavan ulkoilualueen lammen rannalla grillataan isolla porukalla, lapsia ja äitejä vaeltaa kadulla vastaan enemmän kuin niitä levottomia miesporukoita.
Ensi viikolla alkaa koulu, ja aloitan elämäni ensimmäistä kertaa yliopiston opiskelijana. Tuntuu hienolta ja jännittävältä.
