Vinkura ja vänkyrä tilkkutäkki

Muuttohässäkän keskellä kesän lopulla mietin, mitä tehdä laatikolliselle pieniä kangastilkkuja. Ne kun eivät millään täyttäneet "vain vältttämättömimmän" kriteerejä. Jostain syystä varastoiminenkin tuntui hassulta. Päätin ommella tilkut kiinni toisiinsa. Vailla suunnitelmaa. Väliin leikkelin pehmikettä kahdesta vanhasta peitosta, takakankaaksi ompelin Nanson pöytäliinaa, sitä jota on parvekkeen kulmasohvan päällysteenäkin (varsin riittävä kangas!). Tikkasin kankaat yhteen viimeisellä Suomen viikolla ystävien Töölön kaksion keittiössä ja reunakaitaleen surruutin vasta Ruotsin kodin keittiössä.

Lopputuloksena syntyi ihan vinkura ja vänkyrä yhdistelmä trikoota, neulosta, puuvillaa ja vanhoja pitsiliinoja, joiden kangas viettää suuntaan jos toiseenkin. Tikkaus on tehty vähän-sinne-päin ja kankaat törmäilevät toisiinsa. Ompeluryppyjä löytyy kasapäin - tämä ei ole mikään huolella tehty teos.

Siksi se ehkä onkin aika ihana. Pikkusisko täyttää maanantaina neljä viikkoa ja alkaa tuntua siltä että pikkukaverin voi jo laskea peitolle lattiatasoon pötköttelemään - enää ei tunnu että hänen ja maailman väliin tarvittaisiin niin paljon tumppuja ja töppösiä, vällyjä ja peittoja. Peppi Pitkätossumainen peitto siis levitettiin lattialle, lapsi sen päälle. Isosisko tanssii ympärillä, antaa märkiä pusuja pikkusiskon otsalle, selittää omia juttujaan ja kokkaa meille kaikille nappuloita teekupissa. Illalla se samainen isosisko vaatii, että saa nukkua tilkkutäkin alla. Niimpä Mikko Mallikkaan ja Mintun seikkailujen jälkeen tyttö kääriytyi muffinseihin, keltaiseen pilvitaivaaseen ja satuhevosiin ja pisti uneksi.

Lapsi, jota ei ole olemassa

Reilu viikko lapsen syntymän jälkeen herään siihen tosiasiaan, ettei hän ole olemassa virallisesti oikein missään. Suomessa synnyttävällä kun Kela-kortti tipahtaa automaattisesti postiluukusta pari viikkoa syntymän jälkeen ja maistraattikin taitaa muistutella kirjeellä nimen rekisteröinnistä. Meidän tilanteessamme Suomessa viranomaiset eivät vielä edes tiedä, että lapsi on syntynyt. Ja minä kun olen pohtinut jälkitarkastuspaperin toimittamista - ensisijaisesti tärkeämmän sorttisia dokumentteja taidetaan vaatia ensin! Lapsemme ei siis yhäkään kuulu minkään maan sosiaaliturvan piiriin, eikä hänellä ole henkilötunnusta. Jaiks.

Suomen maistraatti vaatii (luonnollisesti) rekisteröinnin ohella syntymätodituksen. Suomessa tällainen ojennetaan sairaalassa läksiäislahjana automaattisesti, mutta tietystikään tällaista tapaa ei Ruotsissa ole. Itse asiassa selviää, että birth certificate saa useammankin tahon siirtämään kyselymme toisaalle. "Soita synnytyssairaalaan", kehottaa Skatteverketin (Verovirasto, joka käsittelee myös henkilörekisteröintiin liittyvät asiat). "Sinun pitää ottaa yhteyttä Skatteverketiin", kerrotaan sairaalan synnytysosastolta. Samana päivänä postiluukusta kolahtaa kirje, jossa Skatteverket pyytää meitä esittämään syntyneen lapsen henkilöllisyystodistuksen, jotta hänet voidaan rekisteröidä Ruotsiin.

Soitan Skatteverketiin, ja kerron oravanpyörän: Saadaksemme lapselle henkilöllisyyden Suomessa, tarvitsemme siihen tositteen Ruotsista. Virkailija on pitkään hiljaa puhelimessa, kahlaa läpi tiedostoja tietokoneelta. Täältä löytyisi tällainen sairaalan lähettämä tieto siitä, että sinulle on syntynyt lapsi. Kelpaisiko se Suomen maistraattiin? Virkailija lupaa lähettää paperin kotiosoitteeseemme. Käsitelläänkö meidän kolmen muun rekisteröintiä ollenkaan ennen kuin saamme vastasyntyneen henkilöllisyyden todistettua?, kysäisen virkailijalta. Käääsitellään ne varmasti!, vakuuttaa virkailija.

Uskallan epäillä. Olen itsekin ollut saman tyylisen puhelinlinjan toisessa päässä. Byrokratian rattaissa me kaikki olemme vain pieniä pisteitä heinäsuovassa.

***

Lapsi nukkuu ensimmäiset kaksi viikkoa myös öisin pitkissä pätkissä, heräten syömään vain 3-4 tunnin välein. Kolmannen viikon alkaessa alkavat mystiset, jatkuvat yöheräilyt ja sängystä kuuluva jatkuva ähinä. On melkein helpottavaa, ettei niitä enää tarvitse odottaa. Herään useampana yönä sohvalta istualtaan nukkuen, vauva sylissä ja pää vinossa roikkuen. Netflixistä pyörivän elokuvan lopputekstit pyörivät - täytyy todeta, että juonikuvio jäi vähän epäselväksi. Päivisin olen hormoniryöpyn ansiosta pirteä, ja ramaiseva väsymys iskee vasta iltapäivän pimetessä. Päiväunista on vaikea saada kiinni.

Pirteyden alla piilevä väsymys näyttäytyy unohteluna: Esikoisen päiväkotipaikan vastaanottamisen varmistava paperi odottaa keittiön kaapissa yli viikon, ja muistan sen vasta kun päiväkodista kysellään paperin perään. Nolona vakuutan, että olen postittanut sen juuri edellisenä päivänä. Sairaalaan soitto syntymätodistuksen perään odotuttaa neljän arkipäivän verran, kunnes laitan puhelimeen muistutuksen.

Kirjavan väriset lehdet varisevat puista ja muodostavat maahan värikkään maton. Aurinko paistaa kirkkaasti ja ilma on raikas - ihana syksy! Vastustan pään sisällä vellovaa epäjärjestystä suostuttelemalla S:n huonekalujen uudelleen järjestämiseen. Yrittäessään pujotella tytön sänkyä huoneesta toiseen S mutisee, että tiedäthän, ettei tätä sänkyä enää sitten siirretä takaisin! Istun imettämässä pikkusiskoa ja hymyilen lammasmaista hymyä, ei tietenkään!

Järjestyksen vaihtamisen jälkeen olen yhtäkkiä niin paljon enemmän kotona. Asunto tuntuu enemmän omalta, tasapainoiselta ja kotoisalta. Ikävöin yhä joinain iltoina Espoon kotisohvallemme, mutta en enää niin kipeästi. Tämä on meidän Ruotsi!, julistaa esikoinen.

Kun materia tekee iloiseksi

Enpä ole ikinä ajatellut omien kirjoitusteni sijoittuvan lähellekään vauvan tarvikkeisiin liittyviä kategorioita - en kai minä nyt mistään vaunujen aisoista ala kirjoittelemaan (vaikka useita vastaavia blogipostauksia lukemalla olen omaa vapaa-aikaani käyttänytkin). Viime päivinä liikkuminen on kuitenkin ollut jo sen verran monipuolista, että onhan se nyt pakko kirjoittaa muistiin.

Örebro olisi oivallinen pyörän kanssa valloitettava kaupunki. Oh, luvattoman paljon pyöräteitä, metsäisiä puistoteitä ja sopivan lyhyitä etäisyyksiä! Yli 10 km matka taitaa kertyä ainoastaan jonnekin ihan toiselle puolelle kaupunkia - S:n yliopisto on kaupungin toisella laidalla ja sinne tulee matkaa arvellakseni noin 8 km. Asuinalueeltamme on kaupunkiin 3,5 km, isoon markettiin 2,5 km ja aika lailla kaikkialle muualle noin 2-4 km. Pyöräilijänä harmittelen, että vaikka kävely mukavaa onkin, pyörällä olisin ollut jo perillä.

Vastasyntyneen kanssa pyöräily vaatisi kuitenkin jo melkoisia varusteluita, talvi tekee tuloaan yllättävän nopeasti eikä edes oma pyörä ole reissussa mukana, niimpä olen suunnittelut tämän vuoden jalkapelillä kuljettavaksi. Bussitkin toki kulkevat ja bussikortilla ostettu 17,60 kr (alle 2 euroa) maksava matka on voimassa huikeat kolme tuntia. Kuukausilippu taas maksaa enemmän kuin vastaava Helsingin sisäinen (noin 50e), mutta sitä en ole nähnytkään tarpeelliseksi hankkia. Vaunujen kanssa ei valitettavasti pääse vapaakyytiläiseksi, liekö Ruotsissa missään valloilla vastaavaa tapaa?

Esikoiselle käytettynä ostetut yhdistelmävaunut hajosivat aikoinaan, joten tällä kertaa päädyin ostamaan alennuksesta uudet vaunut. Vauvan vaunukopan, istuinosan ja ratasosan lisäksi pakkasin mukaan tytön potkupyörän. Seisomalauta hommattiin paikallisen nettikirpputorin kautta ja trikoisen kantoliinan sain kaverilta lainaan ensikuukausiksi, kantorepun odotellessa vielä isompaa kannettavaa.

Tällä viikolla on ehditty jo kokeilla sen verran montaa liikkumiskombinaatiota, ettei meinaa enää itsekään pysyä mukana: pikkusisko vaunuissa ja isosisko seisomalaudalla, isosisko pyöräillen ja vauva kopassa, vauva liinassa ja sisko pyörällä, pienempi kotona ja isosisko yksin ratasosassa.. Helkkari sentään, pakko sanoa että ihan ärsyttävää miten helppoa noiden vaunujen kanssa on kikkailla eri vaihtoehtojen kanssa ja vaihtaa liikkumismuotoa lennosta ilman sen suurempaa säätöä. Pakko tykätä!

Nyt sitten pitää enää uskaltaa poistua kotikulmilta hieman arvelluttavasti käyttäytyvän kolmevuotiaan kanssa ja luottaa siihen, että ruotsalainen vieraanvaraisuus ottaa vastaan myös jalkakäytävälle heittäytyvän ja hyvin katu-uskottavasti karjuvan suomalaismukelon - siihen kun ei taida auttaa seisomalaudat eikä potkupyörätkään.

Pikkusisko päiväunilla

Isosisko päiväunilla

Ihana isosisko

Raskauden edetessä hellyysaallot esikoista kohtaan lisääntyivät ekspotentiaalisesti: Ai vitsi se on reipas, iso, taitava, kaunis ja ihan rakas.

Maanantaiaamuna se saapui S:n kanssa sairaalaan ihan ujona ja kurkkasi jännittyneenä uutta siskoa. Sitä, joka on ollut siellä äitin mahassa (ja aika usein kuulemma omassakin). Ensimmäisen viikon aikana sisko on saanut huomiota ajoittain, mutta usein saanut myös olla ihan omassa rauhassaan.

Mielenpurkauksiakin on toki ollut. Viime päivinä on yleistynyt huutona kuuluva "Minä haluan katsoa Nalle Puhia / tuon lelun kaupasta / tuon pullan kaupasta" siinä missä ennen kuului pyyntö. Myös tarve saada huomiota ja saada tehdä samoja asioita kuin sisko (tulla kannetuksi peittoon käärittynä, istua vaunuissa) on ihan ilmeinen. Yleisesti ottaen tyttö saa kuitenkin sympatiani: Muutto uuteen paikkaan, päiväkodin ja kavereiden jättäminen, uusi kieli ympärillä ja lisäksi ihan uuden perheenjäsenen saapuminen arkeen kuittaavat aika monta itkupotkuraivaria ja harmituksen hetkeä. Aika monesti tekee mieli vain ottaa toinen syliin ja heijata hiljaiseksi. Onneksi aika monesti se syli kelpaakin vaihtoehtona ihan heti. Ja onneksi se ei ole siihen liian iso vielä pitkään aikaan.

Ruotsiin muutosta on tänään kulunut kuukausi. Sinä aikana luonamme asuivat ensin viikon ajan ystäväpariskunta lapsensa kanssa, jonka jälkeen ehdimme testailla paikallista arkea kolmestaan reilun kahden viikon ajan. Olemme ehtineet tutustua suomalaiseen päiväkotiin, viettää aikaa avoimessa päiväkodissa, käydä kolmessa eri kirjastossa, kartoittaa alueen puistovaihtoehdot, käydä leikkimässä ja laulamassa paikallisella ruotsinsuomalaisella seurakunnalla, tutustua uuteen kaveriperheeseen, shoppailla ja luuhailla kaupungilla. Minä aloitin käynnit kielikahvilassa ja ehdin kirjoittaa kalenteriin myös neulontakahvilan aikataulun.

Sitten saapui sisko, jonka mukana myös äitini sisko ja hänen miehensä. Olohuone muuttui vierashuoneeksi ja heidän autostaan tyhjentyi huoneemme lattialla puolet muuttokuormastamme: talvivaatteita, vauvan tarvikkeita ja tytön leluja. Siskon syntymän lisäksi siis viikkoa täplittivät käynnit kirpputoreilla ja nettikirpputorien selaaminen lisäsäilytysratkaisujen löytämiseksi.

Tänään apujoukot pakkasivat autonsa ja suuntasivat kohti Silja Linen satamaa ja minä moppasin lattiat ja tein taas olohuoneesta olohuoneen. Ensimmäinen oikea ilta nelihenkisenä perheenä on takana ja sisko ja sen isosisko tuhisevat rauhallisesti. On aika avata Netflix, päivittää blogi, syödä suklaata ja katsoa eteenpäin: Nyt alkaa taas se arki. Aika ihanaa!

Pikkusisko

Pikkusisko saapui maailmaan 10 päivää ennen virallista laskettua aikaa. Ennakoivat supistukset alkoivat lauantaina monituntisen kaupungilla luuhailun jälkeen ja jatkuivat epäsäännöllisinä osan seuraavaa yötä ja seuraavan päivän. Sunnuntaina aamulla pistin viestiä äitini siskolle, joka oli tulossa reilun viikon päästä luoksemme hoitamaan tyttöä, jotta pääsisimme molemmat sairaalaan synnytykseen. Aloin nimittäin vähän uumoilemaan, ettei sisko odotuta saapumistaan enää runsasta viikkoa.

Apujoukot olivat vasta hyppäämässä seuraavana aamuna laivaan, kun pikkusisko päätti saapua maailmaan maanantaina aamuyöllä kello neljä yliopistollisen sairaalan hämärässä synnytyssalissa. Hiljaisen sairaalaan pihaan saapuminen taksilla yksin keskellä yötä oli absurdi kokemus, joskin oli myös itse synnytys. Ehdin olla sairaalassa vain kaksi tuntia, jonka aikana makasin kyljelläni sairaalasängyllä ja supistusten tullessa hengittelin aina toiveikkaana ilokaasumaskia ja painoin TENS-laitteen käynnistysnapin pohjaan. Jälkikäteen ajateltuna tilanne tuntui hyvin unenomaiselta - ja itse asiassa nukahtelin useaan otteeseen supistusten väleissä.

Halusin mahdollisimman pian kotiin ja niin lähdimme sairaalasta samana päivänä lounaan aikaan. Kotona on hyvä olla. Arki on pyörinyt kolmen tunnin välein tapahtuvan ruokailun syklissä ja avainsanoja ovat kaalinlehdet, maidonkerääjät ja joka puolelle levittäytyvät harsot. Vauvantuoksuista elämää omassa kuplassa hetken aikaa - kera joka suuntaan sinkoilevan kohta-kolme-veen.