Elämä silloin ja nyt

Eilinen ilta; 

ämpärikaupalla sangriaa, lässähtänyt superiso
suklaakakku ja Jenni-Liisan ison vauvamahan
ihmettelyä.
Humalaa ja punaisia poskia.    

***

Tapanintanssien ilta. Ollaan sovittu että lähdetään kavereiden kanssa iltaa istumaan, jätetään perheen pienimmät isovanhempien hoiviin. Esikoinen vilkuttaa iloisesti ovelta ja halaa hyvät yöt, parikuinen jää mummin syliin. Kahden tunnin päästä tulee soitto, ei tämä syö tästä pullosta sitten millään, iskä tulee sua hakemaan että tulet imettämään, voit sitten mennä takaisin.

Ehdin parahiksi takaisin kun parinkymmenen hengen kaveriporukka on pukemassa eteisessä vaatteita päälle ja siirtymässä kohti baaria. Kävelemme pikkupakkasessa Jätkänkynttilän sillan yli, osutaan ovelle sopivasti niin ettei tarvitse edes jonottaa. Täydessä baarissa hukkaan pian muut, unohdun juttelemaan yhden vanhan kaverin kanssa ja toisenkin. Edellisestä imetyksestä on kaksi tuntia, pistän viestiä ja kyselen kuulumisia. Puhelin piippaa, tuletko kotiin, iskä lähti jo hakemaan. 

Ulkona kyytiä odotellessa halailen nyt jo pitkäksi kasvaneessa jonossa seisovia kavereita, olo on hilpeä. Kello on varttia vaille kaksitoista, kun tulen kotiin. Parikuinen rentoutuu syliini, kaivautuu lähemmäs, nukahtaa melkein heti. 

***

valomerkki jo tuli ja meni,
sulkemisajan jälkeen jatkettiin jokirantaan ja
istuttiin siellä katsomassa kirkasta auringonnousua,
en käynyt uimassa vaikka jotkut kävi, oltiin
kengänheittoa ja yksi kenkä taisi lentää veteen.

Pyöräiltiin J:n kanssa aamulla kotiin, äiti ja
iskä söi aamupalaa ja olin yhä humalassa. 

***

Suomen reissulla pyydän vanhaa ystäväporukkaa koolle, jos mentäisiin vaikka jonnekin ravintolaan. Aikatauluttamisen myötä meitä on paikalla kolme, tapaamme rautatieasemalla ja haahuilemme vahingossa ilman sen suurempaa etsimistä kivaan ravintolaan ihan kulman takana. Vaunut mahtuvat sopivasti pöydän vieressä olevaan kulmaukseen. Avaan vähän vaunujen verhoa ja vedän makuupussia auki, avaan haalarin vetoketjua. Pikkusisko kääntää hieman päätään, muttei herää.

Tilaamme ruoat, otan Crowmooria ruokajuomaksi. Puhutaan ummet ja lammet ja parannetaan maailma läpi kolme kertaa, syödään ja juodaan. Kolmen tunnin kuluttua lasku tuodaan pöytään ja nostan pikkusiskon vaunuista maailmaa ihmettelemään. Lapsen syliin nostaessa olenkin taas jälleen äiti, se rooli jonka siirsin sivuun muutamaksi tunniksi. Käyn imettämässä ja vaihtamassa lapselta vaipan hoitohuoneessa, jonka jälkeen pakkaan lapsen takaisin vaunuihin ja suuntaan kohti majapaikkana toimivaa kavereiden kotia. 

Meni aika nappiin.

***

Mentiin Raunan luo
tekemään mutakasvonaamioita, puuttui vain kurkut silmillä.
Kävelin kotiin, haaveilin ja muistelin. 

Olen hyvin levoton ja onnellinen

***

Nyt teidän pitää kertoa kaikki, sanoo S:n koulukaverin vaimo, kun istahdamme sunnuntai-iltana heidän keittiönpöytänsä ympärille spontaanisti sovitun vierailun alkaessa. Miten te olette siis päätyneet Ruotsiin, siis kahden lapsen kanssa? Ja missä te oikein ootte tavanneet?

Vaikka Ruotsiin muutto ja synnytys täällä ja kaikki on ollut suht vaivatonta, lähinnä mukavaa vaihtelua arkeen, olen silti salaa mielessäni miettinyt, että onpa mahtavaa että voidaan yhä tehdä näin. Siinä missä viisi vuotta sitten yksin paikasta toiseen muuttaessa taakkana oli muutama pahvilaatikko, on omaisuutta ja samalla paikkaan ja aikaan sitovia velvotteita ja ihan toivottujakin juttuja kertynyt jo aika läjä. Uskomatonta kyllä, eniten harmitti tytön päivähoitopaikan menetys. 

Se on siis kokeiltu, muutto ulkomaille lapsiperheellisenä, tsek. 

Lasten kanssa pysyvyys ja rutiinit ovat kuitenkin mielestäni jossain määrin tärkeitä, vähän niin kuin koirillakin (tuli sekin testattua, pieni koira mukana epämääräisessä arjessa ei ollut mikään rentouttava tekijä). Syksyllä esikoinen nukkui yönsä ilman puolen tunnin huutokohtausta ensimmäisen kerran kahteen viikkoon sinä yönä, kun olimme saapuneet Ruotsiin. Takana oli kaksi viikkoa tuttujen ja rakkaiden ystävien luona, mutta se ei vaan sitten kuitenkaan ollut tarpeeksi, kun omaisuus oli pakattu varastoon ja muuttolaatikoihin ja S oli jo lahden toisella puolella.

***

Ilosaarirock olikin jotain huiminta ikinä,
enkä tiedä miksen ole ollut siellä aina,
koska

Rentolava ja uiminen ja tanssiminen vedessä,
tofuburgerit,
kauniit ja komeat ja suloiset
tytöt ja pojat joita oli joka paikka täynnä,jalkapallo viiden aikaan yöllä 

tuntemattomien
ihmisten kanssa,
vieläkö soitan banjoa
(Scandinavian Music Group) ja tanssiminen,
vahingossa löytyneet tutut kuten O ja H,
kunnes hukkasin itseni jonnekin koska
tuli jotain menoa,
ja sitten nukahdin aamuaurinkoon
kun kello oli jotain paljon.

***

On perjantai-ilta, mutten muista sitä. 

Esikoinen on kuumeessa, luen iltasaduksi Nalle Puhia. Kello on puoli kahdeksan kun pikkusiskokin nukahtaa, oma aika alkaa. Vaellan netissä, vastaan muutamaan Facebook-viestiin ja sähköpostiin, luen blogikirjoituksia. Kirjoitan itse blogiin, teen iltapalaksi laskiaispullia ja viimeistelen esikoisen uuden päiväpeitto-ompeluksen. Katson Netflixistä jatkson uutta lempparia, Fostersia. Totean, että pitäisi tehdä avoimen yliopiston opintoja. Päätän että perjantain kunniaksi antaa olla. 

Kello on kaksitoista, kaivaudun peiton alle. Herätyskello ei tarvitse asettaa. Ei siksi, että olisi lauantai, vaan siksi, että kahdeksalta ne talon kaksi herätyskelloa heräävät joka tapauksessa.

***

Helsinki;
vaihtuva nukkumapaikka kavereiden sohvilla,
huimasti tuttuja, aurinkoa ja loma-aamuja,
tänään paistaa taas aurinko,
istuttiin Mikan kanssa sataman lähellä nurmikolla,
hoettiin että ON SE IHANAA KUN VOI VAAN OLLA NÄIN,

eilen oltiin baarissa,
olen eksynyt ratikoissa ne on välillä yhtä hullunmyllyä!
eilen ostin divarista kaksi runokirjaa ja
kaupasta tomaattimurskaa ja perunoita.

Ostin kirpputorilta Häräntappoaseen,
luin sen sadannen kerran ja tykkäsin siitä
sadannen kerran.
Kirjaa lukiessa käyttää siihen kaiken aikansa,
ja kun se loppuu,
tuntuu kuin koko maailma loppuisi.

***

Yritän välillä miettiä, olinko onnellisempi viisi vuotta sitten kuin nyt. Olen todennut, ettei siihen ole vastausta. Olin onnellinen tuolloin ja olen onnellinen nyt. Kaipaan joitain asioita tuosta ajasta, mutta myös tuolloin kaipasin monenlaisia asioita.

***

Mihinhän sitä kuuluis?

On ihanaa olla ihastunut koska silloin aurinkokin
paistaa kirkkaammin, eikä väsytä vaikka on nukkunut 

vain yhden tunnin ja kaikki tuntuu sujuvan hyvin.

Älä anna näiden päivien loppua

***

Ystävä kirjoitti matkustaneensa kuukaudeksi toiseen maahan, sillai spontaanisti. Mietiskeli sitten viestissä ääneen, että loppuukohan sellainen elämä sitten, jos saa lapsia. Ystäväni totesi tuntevansa, että on nyt niin elossa.

Päiväkirjatekstit ovat vuodelta 2008. Ai että minä olin elossa, oikein hyristelen kun mietin tuota vuotta ennen ensimmäistä Ghanaan lähtöä! Pystyisinkö enää elämään samanlaista huolentonta arkea? En. Pystyisinkö lähtemään reppureissulle tai muuttamaan randomisti uuteen paikkaan? Pystyisin. Mutta kyllähän se vaatisi ihan tosi paljon enemmän ajattelemista ja säätämistä. Ihmiset kuitenkin reissaavat ympäri maailmaa (ihan vapaaehtoisestikin) lapset repussa mukana, joten paljolti kyse on varmasti myös asenteesta. Tänään, tässä ja nyt on kuitenkin hyvä juuri täällä, Örebrossa.

Missä ollaan viiden vuoden päästä? Ei minkäänlaista käsitystä.

***

Muut oli jo lähtenyt baariin, me jäätiin istumaan

O:n,L:n,J:n ja M:n kanssa eteisen lattialle
ja kuunneltiin pimeässä kun O soitti kitaraa
ja lauloi, omisti minulle yhden! Oli ihanaa ja
haikeaa.

IT'S BYE FOR NOW, ROVANIEMI.

IT'S BYE FOR NOW, FINLAND.

katu päättyy aurinkoon
juoksen sokeana loppumatkan
en väistä halkeamia
kun maailma odottaa