Keinuhevonen kalliolla keittiössä kaapin päällä

Vaikein asia uuden blogin aloittamisessa on nimen keksiminen. Ei auta saada inspiraatiota siitä, mistä haluaisi kirjoittaaa, koska idea tyssää tykkänään kun istahdat tuijottamaan kursorin välkkyvää viivaa osoiterivin kohdalla. Ottaako käyttöön joku hienostunut ja hieman epämääräinen runollinen nimi, kuten "Kohti kohtaloani" tai "Aamuhämärässä"? Yleensä nämä vaihtoehdot tuntuvat jotenkin liian pliisuilta, merkityksettömiltä. Eihän blogillani tule olemaan mitään järkevää genreä, vaan tiedän jo etukäteen että sisältö tulee olemaan aika lailla sillisalaattia, vailla sen suurempaa runollista merkitystä.

Yleensä tässä vaiheessa silmät alkavat kiertää ympäri huonetta ja mielikuvitus alkaa laukkaamaan: Nasevan otsikonhan kokoaa ainakin helposti niin, että liittää yhteen jonkun substantiivin ja jonkun paikan määreen tai adjektiivin: Hikkaava hevoskastanja, Kookosriisi keittiössä, Kiehuva Kumuluspilvi. Sanoilla kikkailu on hauskaa ja tavut pyörivät kivasti kielellä. Mutta sitten luon mielessäni hetkiä, jolloin keskustelu menee jotenkin näin:

"Ai sulla on blogi, hei millä nimellä se löytyis?"
- Eh, no tota mä voin vaikka kirjoittaa sen sulle johonkin paperille suoraan..(voi kookosriisi sentään)

Eli aika lailla sama tilanne kuin silloin 16-vuotiaana, kun aloin miettimään pitäisikö sähköpostiosoitteeksi vaihtaa jokin muu kuin chinchilla_86@luukku.com, vaikka pelkästään työhakemuksiakin varten.

Päädyin siis lopulta jonkinlaiseen kompromissiratkaisuun ja kirjoitin osoiteriville "Keinuhevonen keittiössä". Fiksasin taustaväriä, hain koneelta taustakuvan, tuijottelin kokonaisuutta. Ja ajattelin, että no voi helkkari. Tässä nyt ei ole mitään järkeä. Meiltä löytyy kyllä keinuhevonen, mutta se kököttää olohuoneessa. Eikä se loppujen lopuksi ole kovin suuri osa elämääni. Ja miten ihmeessä tuo mustavalkoinen harmoninen kuva sopii yhteen noin onnettoman seinästä reväistyn otsikon kanssa?

Siltä illalta blogikirjoitus jää tekemättä.

Nimi Maailman varrelta tuli mieleen pari päivää myöhemmin televisiota katsellessa. Että kun me ollaan niiltä maailman varsilta koko poppoo, ihan eri nurkilta. Ja tässä me istutaan yhdessä olohuoneessa ja katsotaan samaa ohjelmaa. Mikä ihme meidät lennätti tähän yhteiseen elämään ja kuka sen oikein määritti, että niin tulee käymään? Miten uniikki onkaan tämä meidän oma pieni perheemme ja elämämme, ihan niinkuin jokainen kokonaisuus on. Ja siitä tämä meidän elämä koostuu. Maailman varsilta kootuista palasista.

Että tuli sille nimelle sitten kuitenkin merkitys ja tarina.

Blogin aloittaminen juuri nyt tuntuu luonnolliselta jatkumolta. Lopetin edellisen blogini noin puoli vuotta sitten tietäen, että jossain vaiheessa aloitan uudestaan. Uuteen alkuun tarvitaan energiaa asioiden alulle panemiseen ja halun kertoa niistä muille; vaikkapa parvekkeen kesärakentaminen, uuden elämän kasvattaminen oman sydämensä alla tai muutto ulkomaille. Näin niin kuin esimerkkeinä. Nyt niitä uusia alkuja on taas horisontissa useampi kuin yksi. Talvi sitä vastoin onkin ollut hiljainen: vaikka sitä arkea on eletty ja on se ollut ihan mukavaakin, ei siitä olisi paljon blogiin jäänyt kerrottavaa. Hyvä siis näin.

Tämä blogi on kertomus perheestä, joka on koottu maailman varsilta, sen eri nurkista. Kokoelma kertomuksia monikulttuurisen perheen ja parisuhteen arjesta, käsitöistä ja havainnoista. Kirjoitan itselleni, mutta myös teille. Ja ai että se tuntuu taas hyvältä!