Hillitön

"Sain koulupaikan", toteaa S täysin tyynesti yhtenä iltapäivänä istahtaessaan keittiön pöydän ääreen.

"Anteeksi mitä?", on pakko kysyä, koska tämän vuoden osaltahan jutun piti olla jo selvä.

"Ruotsista", jatkaa S.

Minulla alkaa silmät loistaa.
"Eikä, oikeastiko! Kuin siistiä! Lähdetään kaikki sinne!"

S alkaa nauraa. "Arvasin että sanot noin."

***

Kahteen päivään mies ei pukahda koko asiasta mitään. Annan sen olla, koska sehän sen tyyli on. Itse sen sijaan surffailen iltakaudet netissä ja kerään kokoon vinkkejä asunnon hakemiseen, lasten kanssa ajan viettämiseen ja opintoetuuksiin. S hymähtelee sopivissa kohdin kun sille ääneen selitän tutkimusteni tuloksia, mutta tiedän että sillä kuitenkin kiinnostaa. Ystävän luona vieraillessa asiasta puhutaan ja sitten sekin intoutuu hymyilemään, on ihan yhtä into pinkeänä kuin minäkin.

Siinä missä kevät on monilla alkanut jo aiemmin, itse herään tunteeseen vasta nyt. Kahden viikon flunssainen sumu väistyy ja olo on sitäkin energisempi. Tuntuu että luonto sikiää ympärillä, mihin vaan katseen kääntää. Aamulla herään ennen kellon soittoa auringon paistaessa suoraan silmiin, eikä edes haittaa että on maanantai. Keskellä työpäivää karkaamme työkaverin kanssa lounaalle Chico'siin, vaikkei oikeasti olisi edes varaa. Kerrankos sitä!

Tyttö on ollut kotona S:n kanssa koko päivän, eikä jutusta ole tulla loppua kun astun ovesta sisään. Papupata pulputtaa vielä silloinkin kun istutan sen pyörän tarakalle istuimeen. Puistossa tehdään yhdessä hiekkakakkuja, jotka on tytön mukaan leppäkerttuja. Niille laitetaan piikkejä selkään, niinkuin siileille.

Kotona aloitan yhäkin energisempänä ruoan laiton, viimeiseen pariin viikkoon ei ole keittiössäkään muuta jaksanut tehdä kuin voidella ruisleivän ja raastaa juustoa päälle. Operoin mitä monimutkaisimman couscous-salaatin, johon teen kolmea eri kastiketta ja paistan tofua pannulla. Sen jälkeen aloitan tonnikalalasagnen ja annan sotkun ja likaisten astioiden kasaantua isoksi keoksi tiskipöydälle - sitähän nautinnollisempaa ne on sitten saada siivottua.

Tyttö juoksee iltatäpinöissään pitkin kämppää kädet levällään ja huutaa nauraen "Minä olen afrafranto (=perhonen)!", hypäten siitä polvilleen: "Minä olen okra (=kissa)! MIAU!" Ilta-aurinko värjää asunnon kultaiseksi. Tekee mieli nauraa sekopäisesti siitä ilosta ettei väsytä, okseta, päätä ei särje, nenä ei ole tukossa eikä mihinkään tee kipeää. Parin kuukauden tauottoman heikon olon jälkeen ei edes enää muista miltä tuntuu olla terve.

Keittiön kiiltäessä puhtauttaan käyn vilkaisemassa oven raosta tyttöä, joka makaa sängyllään jalat tyynyllä ja lukee kuvakirjaa, liian pieni yöpaita puolisääreen ulottuen. Suljen oven, haen ison kulhollisen couscous-salaattia vierelleni ja nostan jalat vastapäiselle penkille. Nyt on hyvä.