Hiljaiset päivät

Viime viikon keskiviikon vastaisena iltana nukahdin ihan kesken kaiken, joskus yhdeksältä. Heräsin yhdentoista aikoihin siihen kun S kantoi oksennuksen sotkemaa esikoista vessaan. Valtavan kiva.

Lapsiperheellisen ensimmäinen oksennusrumba oli onnekkaasti hyvin lyhyt ja ytimekäs, eikä tyyppi enää aamulla edes muistanut öisiä lakananvaihtoja. Iltapäivällä kaverini kuitenkin laittoi viestin ja tiedusteli, onko heidän tytöllään ollut rotavirus rantautunut meille. Ai sekö se oli!

Pikkusisko oksensi maitoisen lammikon kesken yöunien torstain ja perjantain vastaisena yönä. Sen jälkeen ollaankin vaihdettu vaippaa tiheään tahtiin ja pesty maanisesti käsiä, pyykätty ja laskettu päiviä. Netistä kerättyjen tietojen mukaan rotaviruksen ripuli kestää pikkulapsilla 3-8 päivää. Nyt takana on kuusi päivää ja pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä että voitaisiin ehkä ensiviikolla ja sosialisoitua jonnekin omaa kotipihaa pidemmälle. Tylsyydestä ei pidä valittaa, kun molemmat tytöt ovat olleet koko ajan ikään kuin terveitä, edes pikkusisko ei ole kitissyt normaalia enempää. Esikoista vaivaa kaveri-ikävä, joka purkautui muun muassa hillittömänä itkuna kun pihalla leikkinyt naapurinpoika lähti kotiin syömään päivällistä. Päiväkodin ohi pyöräillessä hän tuijottaa lohduttomana pihalla leikkiviä kavereitaan.

S:n koulutehtävissä on onnekkaasti ollut juuri sopivasti suvantovaihe, niin että ollaan päädytty olemaan koko porukka kotona kokonaisia päiviä yhtä aikaa. Jonkunlaiseen omaan kuplaan sulkeutuminen on johtanut siihen, että roikutaan yöpaidat päällä reilusti yli puolen päivän, pestään hampaat vasta lounaan jälkeen ja piirretyt pyörivät ihan liian monta tuntia päivässä. Lisäksi ollaan leivottu pakastin täyteen pullaa, vaihdettu huonekalujen järjestystä ja siivottu koko kämppä. Olen jättänyt hiukset pesemättä illalla, kun olen tiennyt että aamulla ei ole mikään kiire mihinkään. Aikani kuluksi olen jynssännyt roskiskaapin tahrattomaksi ja pyyhkinyt vihdoin kuiva-ainekaapista kaikki murut roskikseen. Olen käynyt läpi eteisen hyllyköistä talvivaatteita varastoon ja viikannut minun ja S:n vaatteet suoriin pinoihin. Ollaan rakennettu palapelejä, leikitty sorminukeilla niin kauan että kurkunpäähän sattuu kimeällä äänellä puhuminen ja nauratettu kilpaa pikkusiskoa. Esikoisen kanssa ollaan kerran päivässä karattu pihalle pyöräilemään ja raitista ilmaa hengittämään. Onneksi pikkusisko nukkuu yhä pitkiä päiväunia joka päivä. Iltaisin olen tehnyt koulutöitä ja unohtunut lukemaan blogeja, kahlannut läpi uutisvirtaa.

Ehkä tämän viikon ja näiden päivien oli tarkoitus tulla tähän. Ehkä pieni sisäänpäinkääntyminen sopii tähän hetkeen hyvin. Edessä on vielä hiljaistakin hiljaisemmat pääsiäisen pyhät, mutta sen jälkeen olemme toivottavasti enemmän kuin valmiita valloittamaan jälleen Varbergan kadut, esittelemään Suomesta tuleville vieraille uutta (kohta taaksajäävää) kotikaupunkia ja valmistelemaan lomaviikkoa Suomeen. Ah, en malta odottaa tätä kaikkea!