Toisina naisina keittiön pöydän ääressä istuessa saatan minä tahansa hetkenä huomata, että ovesta työntyvät nukenrattaat, yksi nukke vaunukopassa ja toinen tavarakorissa, molemmat peittojen alle tiukasti käärittyinä. Usein peiton alle on myös aseteltu jostain pakkauksesta roskiin lähdössä ollut pahvinpala, joka on saanut nimekseen Poika. Roskiin Poikaa ei saa missään nimessä viedä. Rattaita työntää minun korkokenkiin ja S:n XXL-kokoiseen toppatakkiin sonnustaunut neiti, oma reppu selässä ja kangaskassi olalla. Toisessa kädessä se vetää mittanauhaan sidottua possua, joka on päässyt mukaan leikkeihin veljen vaimon perheen Saimi-koiran inspiroimana. "Äkkiä turvaan, ulkona alkaa myrsky!", se huutaa ja sulkee hätäisesti keittiön oven perässään.
Kun pyydän lasta syömään / laittamaan vaatteita päälle / tekemään jotain muuta pakollista ja tylsää, on vastaus yleensä odota hetki kun minä ... laitan teille ensin teetä / ratsastan kaupungille / vaihdan nukelle vaipan. Välillä tuntuu, että lapsi elää enemmän mielikuvitusmaailmassaan kuin täällä meidän kanssamme. Mutta on sitä kyllä ihan vallatonta seurata. Pikkusiskon puinen lelukaari muuttuu yhtenä hetkenä kiltiksi hevoseksi ja seuraavana teekoneeksi, jonka päälle teekupit pitää kantaa jotta ne muuttuvat mansikkaisiksi. Sitten se on ihan mesimesi hyvää, toteaa tyttö vakavana - Mansikka Marja-piirrettyjä katsoneena - ja jakaa aina minulle vihreän, S:lle sinisen, siskolle punaisen ja itselleen keltaisen kupin. Aina.
Mielikuvituksen kehittyminen on seurannut tyttöä uniinkin, ja ainakin kerran yössä saa häntä käydä rauhoittelemassa ja muistuttamassa, että se on oikeasti vain unta. Välillä lapsi puhua pälättää useita lauseita unissaan. Samalla häneen on asettunut pimeänpelko, jonka vuoksi iltasadun jälkeen valot jätetään päälle. Pissakin meinaa tulla monesti housuun asti kun vessaan ei voi mennä ennen kuin joku on käynyt laittamassa valon päälle.
Kirjojen satuja eletään läpi ja niistä jutellaan usein pitkin päivää. "K on muuttamassa uuteen kotiin, ihan niin kuin se Tomppa siinä kirjassa", selitän tytölle kun olemme matkalla katsomaan kaveriperheen uutta asuntoa. Kirjoja haetaan kirjastosta, joissa on onneksi riittävän laaja suomenkielinen tarjonta, niin että vaihtelua riittää. Olen tosin jo tyytynyt siihen, että samoja kirjoja luetaan ilta toisensa jälkeen aina siihen hetkeen asti, kun ne on palautettava kirjastoon. Syksyllä lainasimme kasapäin Mikko Mallikas-kirjoja ja Minttu-kirjoja, joiden tarinat tyttö osasi pälättää ulkoa muutaman lukukerran jälkeen. Kaikkia sanoja hän ei varmasti ymmärtänyt. Muutenkin kirjojen tarinat jäävät vahvasti tytön mieleen. "Minä en halua olla märkä läntti", kuulin tytön kerran mutisevan hänen istuessaan omiin leikkeihin syventyneenä keittiön pöydän alla. Voi mussukkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti