hotellihuoneen verran ylellisyyttä

S:n ghanalainen ystävä Amerikoista saapui Suomen visiitille ja päätimme tehdä lounastreffit Tukholmaan, tohon niinkuin puoliväliin. Ja jotten homma menisi ihan junassa istumiseksi (vaikka vajaan kahden tunnin junamatka aika näppärästi ohi sujahtaakin), päätettiin myös varata hotellihuone ja nauttia vähän pääkaupungin näkymistä - nyt kun sitä asutaan selvästi pienemmässä paikassa. S:n kiireisimmät ja vähäuniset koulutehtävien palautuspäivät olivat vihdoin takana ja sitäkin teki vähän mieli hurrata.

Loppujen lopuksi Tukholmaa ei tullut paljon kierreltyä, oli nimittäin niin kylmä ilma että itketti. Kymmenen pakkasastetta yhdistettynä kylmään merituuleen sai joukkiomme kiristämään tahtia jo kilometrin matkalla Viikkarin satamasta Södermalmin Scandiciin. Niimpä jäi käymättä tekniikan museot ja fotograafiset museot ja luonnontieteen museot (joita junamatkalla toiveikkaana googlailin), ja päädyimme majoittumaan kuulumisten vaihtoon hotellin aulan nahkaisille nojatuoleille. Myöhemmin bongattiin hotellin ikkunasta ravintola, jossa istuttiin toinen mokoma - ei ollut lentokoneen tuomalla amerikkalaistuneella ghanalaisella talvikenkiä eikä kaulahuivia mukana.

Kun ystävien oli aika lähteä takaisin kohti satamaa, halasimme heidät hotellin aulassa ja S:n lähtiessä saattomatkalle, me kipusimme viidenteen kerrokseen tyttöjen kanssa ja heittäydyimme nauttimaan hotellihuoneesta.

Taisin vielä tässä vaiheessa miettiä, että livahdan tyttöjen nukkumaanmenon jälkeen alakertaan ohi lipuvaa lauantai-iltaan katselemaan. En minä sitten lähtenytkään. Tuntui paremmalta hakea läheisen torin laidalta kreikkalaista pikaruokaa (nam), syödä ne sängylle levitetyn pyyhkeen päälle ja käpertyä katsomaan jotain hassua komediaa. Valahdin uneen joskus pitkällä seuraavan päivän puolella, kun tytöt olivat tuhisseet nukkumatin maailmassa jo monen tunnin ajan ja maailmaa oli parannettu ja juoruja kuiskittu samaisen verran hämärässä hotellihuoneessa. Mitä parhautta, taisin silloin ajatella.