Tänään lähdimme aamulla paikalliselle monitoimitalolle, jossa järjestetään lähimmän perhekeskuksen (familjecentralen) toimesta joka maanantaina Mini-Röris, eli kahden tunnin jumppahetki 0-6-vuotiaille lapsille. Neiti oli revetä pöksyistään päästessään pinkomaan ison salin päästä päähän muiden lasten kanssa. Minä taas keskityin tuijottelemaan ympärillä pyöriviä ihmisiä. Sillä olihan se nyt selkeästi havaittava ero suomalaiseen vastaavaan tilanteeseen: vanhemmista puolet oli miehiä.
Ruotsissa vanhempainvapaa jakautuu puoleksi kahden huoltajan välillä. Paikallisen Kelan (Försäkningskassan) mukaan vanhempainvapaata voi saada yhteensä 480 päivää, joista 390 (eli noin vuosi) on ansiosidonnaista. Viime viikolla vierailimme erään suomalaisen uuden ystävän luona, joka on itse tällä hetkellä vanhempainvapaalla. Pikaisen selityksen jälkeen selvisi, että vaikka nämä päivät ovat teoreettisesti jakautuneet kahden vanhemman välille, voi niitä "luovuttaa" toiselle. Försäkningkassan-sivusto lupaa kuitenkin rahallisen lisäbonuksen vanhempainpäivärahaan, mikäli päiviä on jaettu tasaisemmin molempien vanhempien kesken. Melekoista!
Toinen mielenkiintoinen fakta, jonka ystäväni heitti ilmoille, on että vanhempainvapaita voi säästää pitkälti lapsen myöhempäänkin lapsuuteen. Ennen 2014 syntyneiden lasten vanhempainvapaita voi käyttää siihen asti, että lapsi on 8-vuotias, kun taas 1.1.2014 jälkeen syntyneiden lasten vanhemmat voivat käyttää osan vapaistaan lapsen 12. syntymäpäivään asti. Näitä vapaita tulee kuulemma käytettyä esimerkiksi pidennetyillä vapaaviikonlopuilla ja lomamatkoilla.
Jotta homma ei menisi simppeliksi, voi vanhempainvapaata pidentää tekemällä samalla osa-aikatyötä. Vanhempainvapaata voi käyttää 100%, 75%, 50%, 25% tai 12,5% työn ohella. (Huvittavaa, että tämän tiedonmurusen jälkeen Försäkningskassan sivuilla todetaan, että "Men du kan inte välja att ta ut föräldrapenning i någon annan omfattning än just dessa" - jopas nyt ovat tiukkoja!) Näin esimerkiksi tämä mainitsemani ystävä aikoo lapsen täyttäessä vuoden siirtyä tekemään töitä 50%:sti.
Olisi varsin mielenkiintoista lukea jonkinlaista tutkimustietoa siitä, miten tasapuolisesti vanhempainvapaa todellisuudessa Ruotsissa jakautuu vanhempien kesken, ja kuinka pitkään lapsen kanssa yleensä ollaankaan kotona.
Kotona oleminen lapsen kanssa on nimittäin toinen asia, johon olen törmännyt useampaan otteeseen jo tämän parin viikon maassaolon jälkeen. Ensimmäistä kertaa asia tuli puheeksi suomea puhuvan naapurin kanssa jo kesäkuussa, kun kävimme ensimmäistä kertaa vilkaisemassa uutta asuinympäristöä. Tuolloin hän mainosti, että lähistöllä sijaitsee suomenkielinen päiväkoti, johon lapsella on minun vanhempainvapaani aikana oikeus 15 tuntia viikossa. En kiinnittänyt tuohon oikeus-sanaan sen enempää huomioita tuolloin, kerronhan itsekin Suomeen muuttaneille subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta juurikin oikeutena. Tänne tultua on kuitenkin käynyt hyvinkin selväksi, ettei tuota oikeutta tarvitse hävetä ja että se vaikuttaa olevan enemmänkin velvollisuus. Onko hän jo aloittanut päiväkodin?, on kysymys johon olen törmännyt lähes jokaisessa lapsiperheisiin liittyvässä keskustelussa. Kun mainitsen kotonaolostani ja siitä, etten oikein tiedä onko päivähoitoon sillä perusteella niin tarvetta, olen saanut kummastuneita katseita. "Mutta teillä on oikeus, 15 tuntia viikossa!" Sain asiaan vahvistuksen uudelta tuttavaltani: mitä ilmeisimmin ruotsalaisesta näkökulmasta päivähoito (jostain syystä ei nimeltään daghem, vaan förskola) kuuluu asiaan, kun lapsi on 1-1,5-vuotias. Kysyin asiasta myös perhekeskuksen työntekijältä, joka sanoi että lähes kaikki tytön ikäiset ovat hoidossa, ainakin sen 15 tuntia viikossa. Useimmiten tämä tarkoittaa kuulemma viittä tuntia päivässä tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin (ei siis ihme, että Mini-Röris-hetki oli ajoitettu maanantaiaamuun). Osa-aikainen hoito-oikeus on myös lapsella, jonka vanhempi on työtön.
Tänään soitin siihen suomalaiseen päiväkotiryhmään (joka tosiaan sattumalta sijaitsee alle puolen kilometrin päässä kotioveltamme). En suinkaan ympäristön painostuksesta, vaan siksi, että uskoisin lapsen viihtyvän hoidossa hyvin. Parin viikon kokemus on osoittanut, että vaikka avoin päiväkoti on tarjolla useita kertoja viikossa, tarkoittaa tämä lähinnä matolla makoilevia alle vuoden ikäisiä ja heidän vanhempiaan. Ja vaikka kuinka uskon, ettei lapsella olisi haittaa olla kotona minun kanssani, särkee se vähän sydäntä katsella tuota kohta 3-vuotiasta, joka puhuu leikeissään saman aikaisesti kolmen muun lapsen äänellä ja imitoi ystäviensä sanomisia. Haluan, että hänellä on ystäviä. Ja tämä on se syy, miksi menemme huomenna tutustumaan päiväkotiin. Itsestäni olen hieman huolissani: Mitä minä sitten itse tekisin, kun lapsi on siellä hoidossa? Vien sitä uutta mittarimatoa ilmeisesti kävelylenkeille? Lattemammailen?
maanantai 28. syyskuuta 2015
maanantai 21. syyskuuta 2015
Ajattomuuden aikavyöhykkeellä
Muuttoapuna ollut ystäväpariskunta starttaa autonsa torstaiaamuna. Lapsi itkee lohduttomana, eikä voi ymmärtää miksi hänen turvatuolinsa on kannettu autosta tien penkalle. S on koulussa. Palaamme sisälle, makoilemme pitkään sängyllä. Luen tytölle kirjoja, ruotsinkielisiä, jotka käännän lukiessani suomeksi. Hyppään yli ne kohdat joita en ymmärrä tai sitten keksin jotain omaa. Tuntuu, että olemme yksin koko maailmassa. Tai koko Ruotsissa.
Seuraavina päivinä hassu joutenolon tunne jatkuu. Kellumme aikavyöhykkeellä, jota ei ole olemassa: syömme yhdessä koko perheen voimin aamiaista, lounasta ja iltapalaa, kaikki saman pöydän ääressä. Tyttö nukahtaa pitkästä aikaa useampana päivänä päiväunille, minäkin nukahdan, uuvahdan kesken päivää. Spontaani nukahtaminen tuntuu hyvältä!
Isoja tiskejä ei kerry, koska astioita ei ole paljoa ja ne ehtii pestä heti syömisen jälkeen. Sotkuakaan ei oikein synny, kun tavaroita on mukana vain välttämätön.
Annamme sulle työrauhan ja lähdemme vähän ulos, selitän S:lle kun vedämme kenkiä jalkaan.
S naurahtaa, itsesi takia se sinä kyllä lähdet!
Se on kyllä ihan totta. Vaellamme tytön kanssa lähialueiden pitkiä kiemuraisia pyöräteitä ristiin rastiin, koluamme lähikaupan hyllyjä läpi ihan huvikseen ja teemme usean tunnin retkiä jollekin kirpputorille tai siihen isoon markettiin. Pysähdymme leikkipuistoissa ja talojen sisäpihoilla testaamassa liukumäkiä ja vaellamme läpi idyllisten omakotitaloalueiden. Katujen nimet ovat sellaisia kuin 'Omenakuja', 'Luumukuja' ja 'Päärynäkuja'. Tiirailen talojen pihoille, ja koitan löytää katujen nimiin sopivia hedelmäpuita. Ohi ajavan auton kuljettaja vilkuttaa ohi ajaessaan. Testaan taktiikkaa ja vilkutan itse autotallissa puuhastelevalle miehelle. Tämä heilauttaa iloisesti kättään takaisin ja huutaa tervehdyksen.
Kahtena päivänä olemme lähteneet tytön kanssa lorvimaan kaupungille; kolunneet kirpputoreja ja kiertäneet ihan normaaleja kauppoja, ihan huvikseen. Olen toki juttuja ostanutkin, sisustanut postikorteilla ja lahjapaperista leikatuilla julisteilla vessan seiniä ja täydentänyt astiakaappia, mutta lähinnä kauppoja olen vain kiertänyt. Katsellut hintoja, kuoseja, kuvioita.
Sunnuntai-iltapäivänä osuimme kirjaston eteen ja totesin sen olevan auki. Kirjastokortti irtosi suomalaisella ajokortilla ja lähtiessämme vingutimme kortille ison läjän suomenkielisiä romaaneja ja lastenkirjoja. Subwayn myyjä ojentaa tytölle tiskin alta suklaakeksin ja pillimehun ilman maksua, ulkona paistaa aurinko ihan niin kuin keskikesällä. Kotiin tultua tyttö on nukahtanut rattaisiin, lähetän S:lle WhatsApp-viestin, 'pidä tauko, tule ulos, aurinko paistaa!' Istumme sisäpihalla, mietimme tulevaisuutta, tätä hetkeä ja sitä, mikä on takana.
Kaikki on hyvin samanlaista kuin Suomessa, mutta pienet erilaisuudet tekevät asioista mielenkiintoisia. Olen uskaltanut käyttää takeltelevaa ruotsin kieltäni rohkeasti, ja iloinnut siitä etteivät paikalliset vaihda englantiin heti, vaan jatkavat rohkaisevasti ruotsin kielellä. Huomenna suuntaan kohti paikallista kirkkoa, jossa järjestetään ruotsin kielikahvila - vakaana aikeenani valloittaa tämä kieli.
Ajattomuuden aallokon katkaisee neuvolan täti, joka toteasi tänä aamuna ensimmäisellä käynnillämme, että laskettuun aikaanhan on sitten enää vähän reilu kolme viikkoa. Oho! Pinnasänkyyn pitäisi hankkia patja. Ja jos kävisi niin, että lapsi päättäisi syntyä ennen laskettua aikaa, ei koko taloudesta löydy hänelle yhtään mitään - toinen muuttokuorma vauvanvaatteineen kun saapuu vasta kolmen viikon kuluttua. Pitäisiköhän ostaa vaikka yksi vaatesetti ja vähän vaippoja kaappiin, ihan niin kuin varmuuden vuoksi?
Seuraavina päivinä hassu joutenolon tunne jatkuu. Kellumme aikavyöhykkeellä, jota ei ole olemassa: syömme yhdessä koko perheen voimin aamiaista, lounasta ja iltapalaa, kaikki saman pöydän ääressä. Tyttö nukahtaa pitkästä aikaa useampana päivänä päiväunille, minäkin nukahdan, uuvahdan kesken päivää. Spontaani nukahtaminen tuntuu hyvältä!
Isoja tiskejä ei kerry, koska astioita ei ole paljoa ja ne ehtii pestä heti syömisen jälkeen. Sotkuakaan ei oikein synny, kun tavaroita on mukana vain välttämätön.
Annamme sulle työrauhan ja lähdemme vähän ulos, selitän S:lle kun vedämme kenkiä jalkaan.
S naurahtaa, itsesi takia se sinä kyllä lähdet!
Se on kyllä ihan totta. Vaellamme tytön kanssa lähialueiden pitkiä kiemuraisia pyöräteitä ristiin rastiin, koluamme lähikaupan hyllyjä läpi ihan huvikseen ja teemme usean tunnin retkiä jollekin kirpputorille tai siihen isoon markettiin. Pysähdymme leikkipuistoissa ja talojen sisäpihoilla testaamassa liukumäkiä ja vaellamme läpi idyllisten omakotitaloalueiden. Katujen nimet ovat sellaisia kuin 'Omenakuja', 'Luumukuja' ja 'Päärynäkuja'. Tiirailen talojen pihoille, ja koitan löytää katujen nimiin sopivia hedelmäpuita. Ohi ajavan auton kuljettaja vilkuttaa ohi ajaessaan. Testaan taktiikkaa ja vilkutan itse autotallissa puuhastelevalle miehelle. Tämä heilauttaa iloisesti kättään takaisin ja huutaa tervehdyksen.
Kahtena päivänä olemme lähteneet tytön kanssa lorvimaan kaupungille; kolunneet kirpputoreja ja kiertäneet ihan normaaleja kauppoja, ihan huvikseen. Olen toki juttuja ostanutkin, sisustanut postikorteilla ja lahjapaperista leikatuilla julisteilla vessan seiniä ja täydentänyt astiakaappia, mutta lähinnä kauppoja olen vain kiertänyt. Katsellut hintoja, kuoseja, kuvioita.
Sunnuntai-iltapäivänä osuimme kirjaston eteen ja totesin sen olevan auki. Kirjastokortti irtosi suomalaisella ajokortilla ja lähtiessämme vingutimme kortille ison läjän suomenkielisiä romaaneja ja lastenkirjoja. Subwayn myyjä ojentaa tytölle tiskin alta suklaakeksin ja pillimehun ilman maksua, ulkona paistaa aurinko ihan niin kuin keskikesällä. Kotiin tultua tyttö on nukahtanut rattaisiin, lähetän S:lle WhatsApp-viestin, 'pidä tauko, tule ulos, aurinko paistaa!' Istumme sisäpihalla, mietimme tulevaisuutta, tätä hetkeä ja sitä, mikä on takana.
Kaikki on hyvin samanlaista kuin Suomessa, mutta pienet erilaisuudet tekevät asioista mielenkiintoisia. Olen uskaltanut käyttää takeltelevaa ruotsin kieltäni rohkeasti, ja iloinnut siitä etteivät paikalliset vaihda englantiin heti, vaan jatkavat rohkaisevasti ruotsin kielellä. Huomenna suuntaan kohti paikallista kirkkoa, jossa järjestetään ruotsin kielikahvila - vakaana aikeenani valloittaa tämä kieli.
Ajattomuuden aallokon katkaisee neuvolan täti, joka toteasi tänä aamuna ensimmäisellä käynnillämme, että laskettuun aikaanhan on sitten enää vähän reilu kolme viikkoa. Oho! Pinnasänkyyn pitäisi hankkia patja. Ja jos kävisi niin, että lapsi päättäisi syntyä ennen laskettua aikaa, ei koko taloudesta löydy hänelle yhtään mitään - toinen muuttokuorma vauvanvaatteineen kun saapuu vasta kolmen viikon kuluttua. Pitäisiköhän ostaa vaikka yksi vaatesetti ja vähän vaippoja kaappiin, ihan niin kuin varmuuden vuoksi?
lauantai 12. syyskuuta 2015
Mieli vielä matkalla
Ensimmäisenä aamuna Ruotsiin saapuminen jälkeen tajuan, etteivät Yle Areenan lasten ohjelmat näy tekijänoikeuksien takia lahden tällä puolella. Päässäni ehdin jo tulla siihen lopputulokseen, että tästä syystä lapsi A) unohtaa puolessa vuodessa suomen kielen B) jollei sitä, niin ainakin kaikki päiväkodissa opitut laulut. Mielialat heiluvat laidasta laitaan, eikä niistä oikein vielä taida saada otetta.
"Kysyin jo S:ltä, että oletko sinä aina tuollainen, et ole pysähtynyt viimeisen kahden päivän aikana kertaakaan!", toteaa muuttoapuna mukana tullut ghanalainen ystävämme, kun tulen pesutuvalta kantaen täyttä kassillista viikattuja puhtaita vaatteita.
Kyllähän minä muutenkin paljon puuhaan, mutta on todettava, että viimeisen kahden vuorokauden aikana on tullut vedettyä aika kierroksilla. Välillä olen kuitenkin pysähtynyt - 35 raskausviikkoa tuntuvat alavartalon lihasten kipeytymisenä ja puhtaana väsymyksenä, joka kaataa sänkyyn heti kun lapsen on saanut nukahtamaan.
Pää on vielä ihan yhtä sekaisin kuin koko asuntokin. Vaatekaappien puuttuessa vaatteet ovat yhä läjässä matkalaukussa. Ikeasta mukaan tarttunut palmu kököttää muovisessa ruukussaan tytön vaaleanpunaisen lasten sängyn vieressä. S on teipannut ikkunaan verhot, koska verhotangot eivät kuulu osaan kiinteää sisustusta. Nekin on jo ostettu, mutta väsymys vei mennessään viidensien verhojen silittämisen jälkeen ja makuuhuone jäi vielä odottamaan huomista.
Iltapalan yhteydessä luin kaksi paikallislehteä, vaikka täytyy myöntää että sanakirjaa en jaksanut hakea tuntemattomien sanojen kohdalla. Portaita alas kävellessä, kauppaan lähtiessä ja pyykkejä viikatessa päässä päälle kytkeytynyt ruotsin kielinen kanava kääntää kaiken tekemiseni ruotsiksi: kellehän tämän pääsisi kertomaan! Naapuri opastaa pesutuvan elektronisen varausjärjestelmän käyttämisessä ja kysyy sitten, milloin olemme muuttaneet. Viiton epätoivoisesti olkani taakse ja päädyn lopulta mutisemaan jotain yhdestä päivästä. Takaisin sisälle päästyä pitää heti tarkistaa mustaan aukkoon kadonnut sana: Igår. Ensi kerralla sitten.
Muutamia havaintoja:
Meidän Ruotsi-kokemuksenne on kansainvälinen. Pihapiiristämme löytyy ihmisiä varmasti jokaiselta mantereelta.
Taloyhtiössä jaetaan ilmaiseksi biojätebusseja, jonka lisäksi myös muoviastiat ja rasiat saa kierrätettyä suoraan kotipihalla.
Verhotankojen lisäksi kiinteästä sistustuksesta puuttuvat myös lavuaarien tulpat sekä vaatekaapit, ainakin tässä asunnossa.
Tyttö nukkui viime yönä ensimmäistä kertaa rauhallisesti läpi yön sitten moneen viikkoon. Olemme me sitten tulleet kotiin, vaikka kaaoksessa vielä elämmekin.
"Kysyin jo S:ltä, että oletko sinä aina tuollainen, et ole pysähtynyt viimeisen kahden päivän aikana kertaakaan!", toteaa muuttoapuna mukana tullut ghanalainen ystävämme, kun tulen pesutuvalta kantaen täyttä kassillista viikattuja puhtaita vaatteita.
Kyllähän minä muutenkin paljon puuhaan, mutta on todettava, että viimeisen kahden vuorokauden aikana on tullut vedettyä aika kierroksilla. Välillä olen kuitenkin pysähtynyt - 35 raskausviikkoa tuntuvat alavartalon lihasten kipeytymisenä ja puhtaana väsymyksenä, joka kaataa sänkyyn heti kun lapsen on saanut nukahtamaan.
Pää on vielä ihan yhtä sekaisin kuin koko asuntokin. Vaatekaappien puuttuessa vaatteet ovat yhä läjässä matkalaukussa. Ikeasta mukaan tarttunut palmu kököttää muovisessa ruukussaan tytön vaaleanpunaisen lasten sängyn vieressä. S on teipannut ikkunaan verhot, koska verhotangot eivät kuulu osaan kiinteää sisustusta. Nekin on jo ostettu, mutta väsymys vei mennessään viidensien verhojen silittämisen jälkeen ja makuuhuone jäi vielä odottamaan huomista.
Iltapalan yhteydessä luin kaksi paikallislehteä, vaikka täytyy myöntää että sanakirjaa en jaksanut hakea tuntemattomien sanojen kohdalla. Portaita alas kävellessä, kauppaan lähtiessä ja pyykkejä viikatessa päässä päälle kytkeytynyt ruotsin kielinen kanava kääntää kaiken tekemiseni ruotsiksi: kellehän tämän pääsisi kertomaan! Naapuri opastaa pesutuvan elektronisen varausjärjestelmän käyttämisessä ja kysyy sitten, milloin olemme muuttaneet. Viiton epätoivoisesti olkani taakse ja päädyn lopulta mutisemaan jotain yhdestä päivästä. Takaisin sisälle päästyä pitää heti tarkistaa mustaan aukkoon kadonnut sana: Igår. Ensi kerralla sitten.
Muutamia havaintoja:
Meidän Ruotsi-kokemuksenne on kansainvälinen. Pihapiiristämme löytyy ihmisiä varmasti jokaiselta mantereelta.
Taloyhtiössä jaetaan ilmaiseksi biojätebusseja, jonka lisäksi myös muoviastiat ja rasiat saa kierrätettyä suoraan kotipihalla.
Verhotankojen lisäksi kiinteästä sistustuksesta puuttuvat myös lavuaarien tulpat sekä vaatekaapit, ainakin tässä asunnossa.
Tyttö nukkui viime yönä ensimmäistä kertaa rauhallisesti läpi yön sitten moneen viikkoon. Olemme me sitten tulleet kotiin, vaikka kaaoksessa vielä elämmekin.
torstai 27. elokuuta 2015
Työmatkapyöräilyä
Työmatkani on melko lyhyt ja kuljen sen pyörällä. Matkaan kuluu tämän hetkisellä rauhallisella tahdillani 15-20 minuuttia. Viereiseltä kadulta maastopyörällä polkeva työkaveri suorittaa matkan kymmenessä minuutissa. Itse poljen selkä suorassa villaneulekuvioidulla pyörälläni, kirkkaan pinkki kypärä päässä, lastenistuin takapakkarilla rymisten. Matka on juuri niin pitkä, että ajatuksia ehtii kertyä, ja juuri niin lyhyt, ettei pyörämatkaan tarvitse erikseen varata omaa urheiluvaatetusta.
Viime aikoina arki on ollut sellaista menemistä, että ajattelun hetket ovat ihan tervetulleita.
Eräänä aamuna töihin polkiessa pohdin sitä, että meille tulee vauva. Siis neljäs ihminen tähän perheeseen! En usko, että olen huhtikuun jälkeen paljon asiaa miettinyt, vaikka maha on tasaista vauhtia kasvanutkin. Siinä se on mennyt sivussa, faktana johon ei ole tullut paljon pysähdyttyä muuta kuin pintapuolisissa keskusteluissa milloin kenenkin kanssa: Onkohan esikoinen mustasukkainen? Minkälaiset vaunut sitä ostaisi? Minkähän ihmeen sille keksisi nimeksi?
Tuona aamuna kuitenkin pohdin, 15 tuulen tuivertamaa minuuttia: Meille tulee ihan oikeasti vauva.
Toisena aamuna pohdin tätä nykyistä lasta. Miten se on reipas ja miten sen kanssa on niin kiva mennä ja tehdä asioita - siitäkin huolimatta, että viime aikoina sillä on ollut tapana lähteä juoksemaan karkuun minua, ihan näin niinkuin muuten vaan, keskellä kaupunkia tai parkkipaikkaa. Päiväkodissa se kertoo kavereille, että "me mennään Ruotsiin!" ja että "minulle tulee sisko!", ymmärtämättä tuon taivaallista siitä, mitä ne asiat tarkoittavat. Seuraavan kahden viikon aikana tapahtuukin vielä niin hurjan paljon: S lentää Ruotsiin edeltä huomenaamulla, me muutamme viikonloppuna kahden ystäväni kimppakämppään sohvapaikoille, viikon päästä lennämme lentokoneella vanhempieni luo viikonlopuksi, ja sitten lähdetään ystäväperheen kera sinne Ruotsiin - laivalla. Yhtälössä on vain liian monta henkilöä, kulkuvälinettä ja tapahtumaa - lapsi on kerrassaan sekaisin. Illalla olemme siis päättäneet hyvän yön toivotukset lähinnä siihen tietoon, kuka hänet herättää aamulla ja mennäänkö päiväkotiin vai ei. Eräänä iltana tuijotin jo nukahtanutta tyttöä, joka oli viimeisiksi sanoikseen vielä kysynyt, että missä se hänen oma peittonsa on (pakattu) ja tunsin niin suurta tarvetta luoda turvallinen ympäristö tuolle pienelle ihmiselle, etten voinutkaan enää lähteä vaan kiepahdin viereen nukkumaan.
Pakkaaminen ja siihen liittyvä järjestely ovat täyttäneet arkipäivät viimeisen kuukauden ajan, ja noiden asioiden pohtimiseen olen pyhittänyt useammankin pyörämatkan. Pakatessa on tullut mieleen ajatus jos toinenkin - kierrättämisestä, materian omistamisesta ja siitä, ettei sitä omista. Mikä on tärkeää ja mikä ei, minkä voisin antaa pois ja mitä en. Olen pohtinut sitä, miten valtavasti tavaraa ympärillämme arjessa koko ajan on ja kuinka vähää me loppujen lopuksi ihan oikeasti tarvitsemme. Median tuodessa silmien eteen tarinoita merten yli saapuvista turvapaikanhakijoista, ajatukset kiertyvät yhä enemmän siihen, mikä elämässä on tärkeää. Jos ottaisin viisi asiaa kotoani, mitkä ne olisivat?
Tänään oli pitkän lämpimän jakson jälkeen hieman sateisempi päivä. Sen kunniaksi säästin nahkaisia kenkiäni ja vedin jalkaan kumisaappaat. Ihan liian kuumat vielä, mutta niin kivan näköiset! Kotiin tullessa asfaltilla lojui jo keltaisia lehtiä. Tuntui, että nyt se lähtölaskenta alkaa.
Viime aikoina arki on ollut sellaista menemistä, että ajattelun hetket ovat ihan tervetulleita.
Eräänä aamuna töihin polkiessa pohdin sitä, että meille tulee vauva. Siis neljäs ihminen tähän perheeseen! En usko, että olen huhtikuun jälkeen paljon asiaa miettinyt, vaikka maha on tasaista vauhtia kasvanutkin. Siinä se on mennyt sivussa, faktana johon ei ole tullut paljon pysähdyttyä muuta kuin pintapuolisissa keskusteluissa milloin kenenkin kanssa: Onkohan esikoinen mustasukkainen? Minkälaiset vaunut sitä ostaisi? Minkähän ihmeen sille keksisi nimeksi?
Tuona aamuna kuitenkin pohdin, 15 tuulen tuivertamaa minuuttia: Meille tulee ihan oikeasti vauva.
Toisena aamuna pohdin tätä nykyistä lasta. Miten se on reipas ja miten sen kanssa on niin kiva mennä ja tehdä asioita - siitäkin huolimatta, että viime aikoina sillä on ollut tapana lähteä juoksemaan karkuun minua, ihan näin niinkuin muuten vaan, keskellä kaupunkia tai parkkipaikkaa. Päiväkodissa se kertoo kavereille, että "me mennään Ruotsiin!" ja että "minulle tulee sisko!", ymmärtämättä tuon taivaallista siitä, mitä ne asiat tarkoittavat. Seuraavan kahden viikon aikana tapahtuukin vielä niin hurjan paljon: S lentää Ruotsiin edeltä huomenaamulla, me muutamme viikonloppuna kahden ystäväni kimppakämppään sohvapaikoille, viikon päästä lennämme lentokoneella vanhempieni luo viikonlopuksi, ja sitten lähdetään ystäväperheen kera sinne Ruotsiin - laivalla. Yhtälössä on vain liian monta henkilöä, kulkuvälinettä ja tapahtumaa - lapsi on kerrassaan sekaisin. Illalla olemme siis päättäneet hyvän yön toivotukset lähinnä siihen tietoon, kuka hänet herättää aamulla ja mennäänkö päiväkotiin vai ei. Eräänä iltana tuijotin jo nukahtanutta tyttöä, joka oli viimeisiksi sanoikseen vielä kysynyt, että missä se hänen oma peittonsa on (pakattu) ja tunsin niin suurta tarvetta luoda turvallinen ympäristö tuolle pienelle ihmiselle, etten voinutkaan enää lähteä vaan kiepahdin viereen nukkumaan.
Pakkaaminen ja siihen liittyvä järjestely ovat täyttäneet arkipäivät viimeisen kuukauden ajan, ja noiden asioiden pohtimiseen olen pyhittänyt useammankin pyörämatkan. Pakatessa on tullut mieleen ajatus jos toinenkin - kierrättämisestä, materian omistamisesta ja siitä, ettei sitä omista. Mikä on tärkeää ja mikä ei, minkä voisin antaa pois ja mitä en. Olen pohtinut sitä, miten valtavasti tavaraa ympärillämme arjessa koko ajan on ja kuinka vähää me loppujen lopuksi ihan oikeasti tarvitsemme. Median tuodessa silmien eteen tarinoita merten yli saapuvista turvapaikanhakijoista, ajatukset kiertyvät yhä enemmän siihen, mikä elämässä on tärkeää. Jos ottaisin viisi asiaa kotoani, mitkä ne olisivat?
Tänään oli pitkän lämpimän jakson jälkeen hieman sateisempi päivä. Sen kunniaksi säästin nahkaisia kenkiäni ja vedin jalkaan kumisaappaat. Ihan liian kuumat vielä, mutta niin kivan näköiset! Kotiin tullessa asfaltilla lojui jo keltaisia lehtiä. Tuntui, että nyt se lähtölaskenta alkaa.
keskiviikko 22. heinäkuuta 2015
Ompelemisen riemu
Hammashygienistin rapsutellessa hammaskiveä takahampaistani tänä aamuna annoin ajatusten lipua syyskuulle. Siihen aikaan, kun olemme jo saapuneet uuteen kotikaupunkiin ja asettuneet majaksi uuteen asuntoomme. En malta odottaa, että pääsemme tutustumaan tarkemmin asunnon lähiympäristöön ja tsekkaamaan kauppojen valikoimat, totuttelemaan bussiyhteyksiin ja ympärillä kuuluvaan ruotsin kieleen.
Tällä hetkellä tuota lähellä, mutta oih niin kaukana odottavaa uutta arkea on niin vaikea kuvitella, koska päässä surraa yötä päivää hoidettavien asioiden lista. Tilannetta ei helpota se, että asunnon jälleenvuokrauksemme kokee kovia vastatuulia virallisten lupa-asioiden viidakossa, eikä se että sveitsiläinen ystävänsä kutsui itsensä, kaverinsa ja poikaystävänsä meille yökylään kymmeneksi päiväksi elokuussa. Töihin palattuani kuulin, että kolme kollegaani on lopettamassa yllättäen työt ja neljäs jää kolmen viikon lomalle. Kaaoksen tuntua on ilmassa, mutta onneksi luonteelleni ei kuulu kantaa töitä kotiin, vaan olen sulkenut työpäivän päätteeksi oven takanani niin fyysisesti kuin henkisestikin viimeistään kolmen aikaan iltapäivällä.
Makuuhuoneen nurkka on täynnä kirpputorikasseja ja varasto on tyhjennetty autonrenkaista ja rikkinäisistä huonekaluista. Järjestelmällinen luonteeni hykertelee ja taputtaa käsiään, kun olen saanut kantaa tyhjään varastokomeroon siististi pakattuja muovi- ja pahvilaatikoita.
Onneksi arki on nytkin muutakin. Kun kirjastosta oli haettuna kasa mukaansatempaavia kirjoja, unohduin useaksi illaksi sohvan nurkkaan toisessa maailmassa eläen. Vaatekomeron laatikoita läpi käydessä keksin vähentää tavaramäärää käyttämällä kaikki kaapista löytyvät tilkut vauvan leikkimattoon - siihen jäi muuten se vaatekomeron siivoaminen. Nyt peitto odottaa enää tikkausta, jonka jo aloitin mutten ole jaksanut viedä loppuun.
Eilen auringon pilkahtaessa taivaalla patistin S:n ja tytön mukaani, ja lähdimme jätskikiskalle. Sain samalla reissulla vihdoin haettua trikookangasta ja resoria kaveriksi kankaalle, jonka olin ostanut jo keväällä. Tytön nukahdettua istuin keittiön pöydän ääreen ompelukoneen kera ja S nosti voluumia televisiosta. Puolen yön aikaan haalari oli valmis nappeja lukuun ottamatta. Aika mahtihieno siitä mielestäni tulikin! Käytin Ottobren 1/2013 käännettävän froteehaalarin kaavaa koossa 62 ja lisäsin resoreiden pituutta käyttöiän pidentämiseksi.
Ja nythän ei sitten muuta tekisi mieli tehdäkään kuin ommella ompelemasta päästyään!
Edit:
Nyt sain napitkin laitettua paikoilleen:
Tällä hetkellä tuota lähellä, mutta oih niin kaukana odottavaa uutta arkea on niin vaikea kuvitella, koska päässä surraa yötä päivää hoidettavien asioiden lista. Tilannetta ei helpota se, että asunnon jälleenvuokrauksemme kokee kovia vastatuulia virallisten lupa-asioiden viidakossa, eikä se että sveitsiläinen ystävänsä kutsui itsensä, kaverinsa ja poikaystävänsä meille yökylään kymmeneksi päiväksi elokuussa. Töihin palattuani kuulin, että kolme kollegaani on lopettamassa yllättäen työt ja neljäs jää kolmen viikon lomalle. Kaaoksen tuntua on ilmassa, mutta onneksi luonteelleni ei kuulu kantaa töitä kotiin, vaan olen sulkenut työpäivän päätteeksi oven takanani niin fyysisesti kuin henkisestikin viimeistään kolmen aikaan iltapäivällä.
Makuuhuoneen nurkka on täynnä kirpputorikasseja ja varasto on tyhjennetty autonrenkaista ja rikkinäisistä huonekaluista. Järjestelmällinen luonteeni hykertelee ja taputtaa käsiään, kun olen saanut kantaa tyhjään varastokomeroon siististi pakattuja muovi- ja pahvilaatikoita.
Onneksi arki on nytkin muutakin. Kun kirjastosta oli haettuna kasa mukaansatempaavia kirjoja, unohduin useaksi illaksi sohvan nurkkaan toisessa maailmassa eläen. Vaatekomeron laatikoita läpi käydessä keksin vähentää tavaramäärää käyttämällä kaikki kaapista löytyvät tilkut vauvan leikkimattoon - siihen jäi muuten se vaatekomeron siivoaminen. Nyt peitto odottaa enää tikkausta, jonka jo aloitin mutten ole jaksanut viedä loppuun.
Eilen auringon pilkahtaessa taivaalla patistin S:n ja tytön mukaani, ja lähdimme jätskikiskalle. Sain samalla reissulla vihdoin haettua trikookangasta ja resoria kaveriksi kankaalle, jonka olin ostanut jo keväällä. Tytön nukahdettua istuin keittiön pöydän ääreen ompelukoneen kera ja S nosti voluumia televisiosta. Puolen yön aikaan haalari oli valmis nappeja lukuun ottamatta. Aika mahtihieno siitä mielestäni tulikin! Käytin Ottobren 1/2013 käännettävän froteehaalarin kaavaa koossa 62 ja lisäsin resoreiden pituutta käyttöiän pidentämiseksi.
Ja nythän ei sitten muuta tekisi mieli tehdäkään kuin ommella ompelemasta päästyään!
Edit:
Nyt sain napitkin laitettua paikoilleen:
maanantai 13. heinäkuuta 2015
Suhteellisen tyhjä jääkaappi
Kaksi päivää ennen palkkapäivää alkaa jääkaappi yleensä näyttää suhteellisen tyhjältä. Säästötililtä löytyy kyllä rahaa, mutta koska mitoitan kuukausibudjetin yleensä melko tarkkaan enkä mielellään lainaile itseltäni rahaa, saa kaupassa käydä laskin kädessä.
Yllättävän paljon niistä kaappiin jääneistä tähteistä monesti kuitenkin saa aikaan, jos vain taloudessa on kattava kuiva-ainekaappi ja jääkaapin ovessa useampi säilyketölkki tai -purkki. Silloin se jääkaapin suhteellinen tyhjyys on nimittäin ihan kivaakin - kun tajuaa, että tuosta saisi sellaista, kun vähän täydentää tuolla ja heittää sekaan tuon purkin pohjat.
Melkein täysi kattilallinen viikonlopun jääkaapissa jumittaneita keitettyjä perunoita?
Purkki kidneypapuja, kapris-purkin pohjat kaapista, yrttejä parvekkeelta, sekaan silputtu puolikas sipuli. Oliiviöljyä, nokare sinappia, suolaa, sokeria ja balsamicoa sekaisin ja joukkoon: huomisen lounas.
Kävimme toki myös kaupassa - ostimme hiluilla banaaneja, omenoita, luumuja ja nektariineja. Niitä kun ei mitenkään pysty taikomaan kuiva-ainekaapin valikoimista. Mutta onpa taas jääkaappi hetken ainakin näennäisen täysi.
Yllättävän paljon niistä kaappiin jääneistä tähteistä monesti kuitenkin saa aikaan, jos vain taloudessa on kattava kuiva-ainekaappi ja jääkaapin ovessa useampi säilyketölkki tai -purkki. Silloin se jääkaapin suhteellinen tyhjyys on nimittäin ihan kivaakin - kun tajuaa, että tuosta saisi sellaista, kun vähän täydentää tuolla ja heittää sekaan tuon purkin pohjat.
Melkein täysi kattilallinen viikonlopun jääkaapissa jumittaneita keitettyjä perunoita?
Purkki kidneypapuja, kapris-purkin pohjat kaapista, yrttejä parvekkeelta, sekaan silputtu puolikas sipuli. Oliiviöljyä, nokare sinappia, suolaa, sokeria ja balsamicoa sekaisin ja joukkoon: huomisen lounas.
Ghanalaisilta opittu ruokavinkki: jos vain löytyy riisiä, öljyä ja tomaattia missä tahansa muodossa, on ruoka kohta valmis. Keitetty riisi sekoitetaan pannulla aiemmin tehtyyn tuliseen tomaattikastikkeeseen, johon on viskattu vihanneksia pakkasesta ja kaksi aikaisempaa tomaattikastikkeen jämää jääkaapista. Maku paranee, kun riisiä pyöräyttelee sekoituksen yhteydessä kuumalla pannulla. Tähän kaveriksi vihanneshyllyn viimeiset salaatinlehdet ja kurkunpätkät.
Ja aamiaiseksi, iltapalaksi ja välipalaksi sekä oman mielen parantajaksi sämpylöitä.
Kävimme toki myös kaupassa - ostimme hiluilla banaaneja, omenoita, luumuja ja nektariineja. Niitä kun ei mitenkään pysty taikomaan kuiva-ainekaapin valikoimista. Mutta onpa taas jääkaappi hetken ainakin näennäisen täysi.
torstai 9. heinäkuuta 2015
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)