So he filled the day with different half an hour activities:
reading the paper, having a bath, tidying his flat, going
to the shops, watching Countdown. --
Sometimes he wondered how his friends had time to work.
How could a person work and have a bath on the same day? --
Kirjasta 'About a Boy' by Nick Hornby
***
Jos päivän aikana ei ole mitään menoa, siitä tulee liian pitkä. Mutta yllättävän hyvin pienikin katkos ei-minkään tekemiseen tuo sisältöä päivään:
Lähdetäänkö käymään lähikaupassa ostamassa leivinpaperia? (pitkän kaavan mukaan 2 x 30min)
Illalla voisi tehdä pitsaa (muista tehdä taikina kohoamaan vähän aiemmin) (30min).
Kirjaston kirjat pitäisi palauttaa (30min).
Voisi käydä keskustan kaupoissa pyörimässä ja ostamassa yhden vetoketjun (3 x 30min).
Mennäänkö leikkipuistoon kavereiden kanssa (3 x 30min).
***
Ehdin olla koulusta valmistumisen ja toisen äitiysloman välissä kokopäivätöissä reilun vuoden ajan. Ja siinä ajassa ehti totaalisesti unohtaa sen, millaista on olla vain kotona. Tuohon aikatauluttomuuteen ja rentoon elämänrytmiin sujahtaa kuitenkin nopeasti takaisin kun sellainen on saatavilla, enkä yhtäkkiä ymmärrä miten olen ehtinyt viettää yhdeksän tuntia, viisi päivää viikossa töissä kaiken muun ohella. (Ja miten se tulee ensi syksynäkään onnistumaan?)
Hätkähdän, kun kävelemme katuvalojen loisteessa tytön päiväkodin ohi ja tajuan että siellä on yhä lapsia pihassa (Illalla! Mitä ihmettä!?), kunnes tajuan että kello on neljä. Tyttö on itsekin ollut hoidossa samana päivänä, mutta olen hakenut hänet puolen päivän aikaan, jonka jälkeen olemme ehtineet jo vaikka mitä. Nyt on edessä enää viimeiset pari tuntia ennen nukkumaan menoa (taivaalle kiitos lapsesta, joka menee nukkumaan kello seitsemän!). Taas ihmettelen, että miten kukaan ehtii. Vaikka sitähän se meidän viime talvi oli kokonaisuudessaan.
Tiedän kuitenkin mieleni pohjalla, että tämän hetkinen laiska elämänrytmi alkaa jossain vaiheessa tulla korvista ulos ja sitten on taas aika suunnitella seuraavaa liikettä. Nyt tuntuu kuitenkin luvattoman hyvältä unohtua sohvan nurkkaan vauva kainalossa ja tuijottaa liian monta jaksoa Modern Familya (tai muita Netflixistä läpi kahlattuja sarjoja: Orange is the New Black, Rita, Reign..), käydä ruokakaupassa pitkän kaavan mukaan ja kävellä hyllyvälejä läpi tolkuttoman pitkään. Kun juo teetä kello yksitoista avoimen päiväkodin sohvalla ja vaihtaa kuulumisia ystävien kanssa, on kerrassaan absurdia ajatella että aika monilla muilla on vielä edessään suurin osa työpäivää.
On kuitenkin todettava kokemuksen todistama fakta: saamattomuus luo lisää saamattomuus. Kun velvollisuuksia on minimaalisen vähän, ei niitäkään oikein tule hoidettua. Viralliset paperiasiat roikkuvat tekemättä ja kirjaston kirjojen laina-ajan jatkaminen pyörii mielessä mutta tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Tänään kaivoin esiin salasanat avoimen yliopiston intra-sivuille ja muistuttelin mieleeni kurssimateriaaleja ja oppimistehtäviä, joita minun pitäisi saada suoritettua ennen maaliskuun loppua. Huh! Sitten muistan, että olen ehtinyt jo katsoa ison osan verkkoluennoista ja tehdä niistä muistiinpanoja - siitä vaan esseetä kirjoittamaan! Paha vaan, etten ymmärrä yhtään mitään noita valmiiksi kirjoitetuista muistiinpanoista. Se siitä sitten. Katsotaan, jäävätkö nämä opinnot vaan nyt suorittamatta - tai kenties voisin anoa niihin lisää opinto-oikeutta? Tuntuu nimittäin vähän siltä, etten ole ihan valmis puhkaisemaan tätä rentouden kuplaa, jossa nyt lillumme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti