Reilu viikko lapsen syntymän jälkeen herään siihen tosiasiaan, ettei hän ole olemassa virallisesti oikein missään. Suomessa synnyttävällä kun Kela-kortti tipahtaa automaattisesti postiluukusta pari viikkoa syntymän jälkeen ja maistraattikin taitaa muistutella kirjeellä nimen rekisteröinnistä. Meidän tilanteessamme Suomessa viranomaiset eivät vielä edes tiedä, että lapsi on syntynyt. Ja minä kun olen pohtinut jälkitarkastuspaperin toimittamista - ensisijaisesti tärkeämmän sorttisia dokumentteja taidetaan vaatia ensin! Lapsemme ei siis yhäkään kuulu minkään maan sosiaaliturvan piiriin, eikä hänellä ole henkilötunnusta. Jaiks.
Suomen maistraatti vaatii (luonnollisesti) rekisteröinnin ohella syntymätodituksen. Suomessa tällainen ojennetaan sairaalassa läksiäislahjana automaattisesti, mutta tietystikään tällaista tapaa ei Ruotsissa ole. Itse asiassa selviää, että birth certificate saa useammankin tahon siirtämään kyselymme toisaalle. "Soita synnytyssairaalaan", kehottaa Skatteverketin (Verovirasto, joka käsittelee myös henkilörekisteröintiin liittyvät asiat). "Sinun pitää ottaa yhteyttä Skatteverketiin", kerrotaan sairaalan synnytysosastolta. Samana päivänä postiluukusta kolahtaa kirje, jossa Skatteverket pyytää meitä esittämään syntyneen lapsen henkilöllisyystodistuksen, jotta hänet voidaan rekisteröidä Ruotsiin.
Soitan Skatteverketiin, ja kerron oravanpyörän: Saadaksemme lapselle henkilöllisyyden Suomessa, tarvitsemme siihen tositteen Ruotsista. Virkailija on pitkään hiljaa puhelimessa, kahlaa läpi tiedostoja tietokoneelta. Täältä löytyisi tällainen sairaalan lähettämä tieto siitä, että sinulle on syntynyt lapsi. Kelpaisiko se Suomen maistraattiin? Virkailija lupaa lähettää paperin kotiosoitteeseemme. Käsitelläänkö meidän kolmen muun rekisteröintiä ollenkaan ennen kuin saamme vastasyntyneen henkilöllisyyden todistettua?, kysäisen virkailijalta. Käääsitellään ne varmasti!, vakuuttaa virkailija.
Uskallan epäillä. Olen itsekin ollut saman tyylisen puhelinlinjan toisessa päässä. Byrokratian rattaissa me kaikki olemme vain pieniä pisteitä heinäsuovassa.
***
Lapsi nukkuu ensimmäiset kaksi viikkoa myös öisin pitkissä pätkissä, heräten syömään vain 3-4 tunnin välein. Kolmannen viikon alkaessa alkavat mystiset, jatkuvat yöheräilyt ja sängystä kuuluva jatkuva ähinä. On melkein helpottavaa, ettei niitä enää tarvitse odottaa. Herään useampana yönä sohvalta istualtaan nukkuen, vauva sylissä ja pää vinossa roikkuen. Netflixistä pyörivän elokuvan lopputekstit pyörivät - täytyy todeta, että juonikuvio jäi vähän epäselväksi. Päivisin olen hormoniryöpyn ansiosta pirteä, ja ramaiseva väsymys iskee vasta iltapäivän pimetessä. Päiväunista on vaikea saada kiinni.
Pirteyden alla piilevä väsymys näyttäytyy unohteluna: Esikoisen päiväkotipaikan vastaanottamisen varmistava paperi odottaa keittiön kaapissa yli viikon, ja muistan sen vasta kun päiväkodista kysellään paperin perään. Nolona vakuutan, että olen postittanut sen juuri edellisenä päivänä. Sairaalaan soitto syntymätodistuksen perään odotuttaa neljän arkipäivän verran, kunnes laitan puhelimeen muistutuksen.
Kirjavan väriset lehdet varisevat puista ja muodostavat maahan värikkään maton. Aurinko paistaa kirkkaasti ja ilma on raikas - ihana syksy! Vastustan pään sisällä vellovaa epäjärjestystä suostuttelemalla S:n huonekalujen uudelleen järjestämiseen. Yrittäessään pujotella tytön sänkyä huoneesta toiseen S mutisee, että tiedäthän, ettei tätä sänkyä enää sitten siirretä takaisin! Istun imettämässä pikkusiskoa ja hymyilen lammasmaista hymyä, ei tietenkään!
Järjestyksen vaihtamisen jälkeen olen yhtäkkiä niin paljon enemmän kotona. Asunto tuntuu enemmän omalta, tasapainoiselta ja kotoisalta. Ikävöin yhä joinain iltoina Espoon kotisohvallemme, mutta en enää niin kipeästi. Tämä on meidän Ruotsi!, julistaa esikoinen.
keskiviikko 28. lokakuuta 2015
lauantai 17. lokakuuta 2015
Kun materia tekee iloiseksi
Enpä ole ikinä ajatellut omien kirjoitusteni sijoittuvan lähellekään vauvan tarvikkeisiin liittyviä kategorioita - en kai minä nyt mistään vaunujen aisoista ala kirjoittelemaan (vaikka useita vastaavia blogipostauksia lukemalla olen omaa vapaa-aikaani käyttänytkin). Viime päivinä liikkuminen on kuitenkin ollut jo sen verran monipuolista, että onhan se nyt pakko kirjoittaa muistiin.
Örebro olisi oivallinen pyörän kanssa valloitettava kaupunki. Oh, luvattoman paljon pyöräteitä, metsäisiä puistoteitä ja sopivan lyhyitä etäisyyksiä! Yli 10 km matka taitaa kertyä ainoastaan jonnekin ihan toiselle puolelle kaupunkia - S:n yliopisto on kaupungin toisella laidalla ja sinne tulee matkaa arvellakseni noin 8 km. Asuinalueeltamme on kaupunkiin 3,5 km, isoon markettiin 2,5 km ja aika lailla kaikkialle muualle noin 2-4 km. Pyöräilijänä harmittelen, että vaikka kävely mukavaa onkin, pyörällä olisin ollut jo perillä.
Vastasyntyneen kanssa pyöräily vaatisi kuitenkin jo melkoisia varusteluita, talvi tekee tuloaan yllättävän nopeasti eikä edes oma pyörä ole reissussa mukana, niimpä olen suunnittelut tämän vuoden jalkapelillä kuljettavaksi. Bussitkin toki kulkevat ja bussikortilla ostettu 17,60 kr (alle 2 euroa) maksava matka on voimassa huikeat kolme tuntia. Kuukausilippu taas maksaa enemmän kuin vastaava Helsingin sisäinen (noin 50e), mutta sitä en ole nähnytkään tarpeelliseksi hankkia. Vaunujen kanssa ei valitettavasti pääse vapaakyytiläiseksi, liekö Ruotsissa missään valloilla vastaavaa tapaa?
Esikoiselle käytettynä ostetut yhdistelmävaunut hajosivat aikoinaan, joten tällä kertaa päädyin ostamaan alennuksesta uudet vaunut. Vauvan vaunukopan, istuinosan ja ratasosan lisäksi pakkasin mukaan tytön potkupyörän. Seisomalauta hommattiin paikallisen nettikirpputorin kautta ja trikoisen kantoliinan sain kaverilta lainaan ensikuukausiksi, kantorepun odotellessa vielä isompaa kannettavaa.
Tällä viikolla on ehditty jo kokeilla sen verran montaa liikkumiskombinaatiota, ettei meinaa enää itsekään pysyä mukana: pikkusisko vaunuissa ja isosisko seisomalaudalla, isosisko pyöräillen ja vauva kopassa, vauva liinassa ja sisko pyörällä, pienempi kotona ja isosisko yksin ratasosassa.. Helkkari sentään, pakko sanoa että ihan ärsyttävää miten helppoa noiden vaunujen kanssa on kikkailla eri vaihtoehtojen kanssa ja vaihtaa liikkumismuotoa lennosta ilman sen suurempaa säätöä. Pakko tykätä!
Nyt sitten pitää enää uskaltaa poistua kotikulmilta hieman arvelluttavasti käyttäytyvän kolmevuotiaan kanssa ja luottaa siihen, että ruotsalainen vieraanvaraisuus ottaa vastaan myös jalkakäytävälle heittäytyvän ja hyvin katu-uskottavasti karjuvan suomalaismukelon - siihen kun ei taida auttaa seisomalaudat eikä potkupyörätkään.
Örebro olisi oivallinen pyörän kanssa valloitettava kaupunki. Oh, luvattoman paljon pyöräteitä, metsäisiä puistoteitä ja sopivan lyhyitä etäisyyksiä! Yli 10 km matka taitaa kertyä ainoastaan jonnekin ihan toiselle puolelle kaupunkia - S:n yliopisto on kaupungin toisella laidalla ja sinne tulee matkaa arvellakseni noin 8 km. Asuinalueeltamme on kaupunkiin 3,5 km, isoon markettiin 2,5 km ja aika lailla kaikkialle muualle noin 2-4 km. Pyöräilijänä harmittelen, että vaikka kävely mukavaa onkin, pyörällä olisin ollut jo perillä.
Vastasyntyneen kanssa pyöräily vaatisi kuitenkin jo melkoisia varusteluita, talvi tekee tuloaan yllättävän nopeasti eikä edes oma pyörä ole reissussa mukana, niimpä olen suunnittelut tämän vuoden jalkapelillä kuljettavaksi. Bussitkin toki kulkevat ja bussikortilla ostettu 17,60 kr (alle 2 euroa) maksava matka on voimassa huikeat kolme tuntia. Kuukausilippu taas maksaa enemmän kuin vastaava Helsingin sisäinen (noin 50e), mutta sitä en ole nähnytkään tarpeelliseksi hankkia. Vaunujen kanssa ei valitettavasti pääse vapaakyytiläiseksi, liekö Ruotsissa missään valloilla vastaavaa tapaa?
Esikoiselle käytettynä ostetut yhdistelmävaunut hajosivat aikoinaan, joten tällä kertaa päädyin ostamaan alennuksesta uudet vaunut. Vauvan vaunukopan, istuinosan ja ratasosan lisäksi pakkasin mukaan tytön potkupyörän. Seisomalauta hommattiin paikallisen nettikirpputorin kautta ja trikoisen kantoliinan sain kaverilta lainaan ensikuukausiksi, kantorepun odotellessa vielä isompaa kannettavaa.
Tällä viikolla on ehditty jo kokeilla sen verran montaa liikkumiskombinaatiota, ettei meinaa enää itsekään pysyä mukana: pikkusisko vaunuissa ja isosisko seisomalaudalla, isosisko pyöräillen ja vauva kopassa, vauva liinassa ja sisko pyörällä, pienempi kotona ja isosisko yksin ratasosassa.. Helkkari sentään, pakko sanoa että ihan ärsyttävää miten helppoa noiden vaunujen kanssa on kikkailla eri vaihtoehtojen kanssa ja vaihtaa liikkumismuotoa lennosta ilman sen suurempaa säätöä. Pakko tykätä!
Nyt sitten pitää enää uskaltaa poistua kotikulmilta hieman arvelluttavasti käyttäytyvän kolmevuotiaan kanssa ja luottaa siihen, että ruotsalainen vieraanvaraisuus ottaa vastaan myös jalkakäytävälle heittäytyvän ja hyvin katu-uskottavasti karjuvan suomalaismukelon - siihen kun ei taida auttaa seisomalaudat eikä potkupyörätkään.
Pikkusisko päiväunilla
Isosisko päiväunilla
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Ihana isosisko
Raskauden edetessä hellyysaallot esikoista kohtaan lisääntyivät ekspotentiaalisesti: Ai vitsi se on reipas, iso, taitava, kaunis ja ihan rakas.
Maanantaiaamuna se saapui S:n kanssa sairaalaan ihan ujona ja kurkkasi jännittyneenä uutta siskoa. Sitä, joka on ollut siellä äitin mahassa (ja aika usein kuulemma omassakin). Ensimmäisen viikon aikana sisko on saanut huomiota ajoittain, mutta usein saanut myös olla ihan omassa rauhassaan.
Mielenpurkauksiakin on toki ollut. Viime päivinä on yleistynyt huutona kuuluva "Minä haluan katsoa Nalle Puhia / tuon lelun kaupasta / tuon pullan kaupasta" siinä missä ennen kuului pyyntö. Myös tarve saada huomiota ja saada tehdä samoja asioita kuin sisko (tulla kannetuksi peittoon käärittynä, istua vaunuissa) on ihan ilmeinen. Yleisesti ottaen tyttö saa kuitenkin sympatiani: Muutto uuteen paikkaan, päiväkodin ja kavereiden jättäminen, uusi kieli ympärillä ja lisäksi ihan uuden perheenjäsenen saapuminen arkeen kuittaavat aika monta itkupotkuraivaria ja harmituksen hetkeä. Aika monesti tekee mieli vain ottaa toinen syliin ja heijata hiljaiseksi. Onneksi aika monesti se syli kelpaakin vaihtoehtona ihan heti. Ja onneksi se ei ole siihen liian iso vielä pitkään aikaan.
Ruotsiin muutosta on tänään kulunut kuukausi. Sinä aikana luonamme asuivat ensin viikon ajan ystäväpariskunta lapsensa kanssa, jonka jälkeen ehdimme testailla paikallista arkea kolmestaan reilun kahden viikon ajan. Olemme ehtineet tutustua suomalaiseen päiväkotiin, viettää aikaa avoimessa päiväkodissa, käydä kolmessa eri kirjastossa, kartoittaa alueen puistovaihtoehdot, käydä leikkimässä ja laulamassa paikallisella ruotsinsuomalaisella seurakunnalla, tutustua uuteen kaveriperheeseen, shoppailla ja luuhailla kaupungilla. Minä aloitin käynnit kielikahvilassa ja ehdin kirjoittaa kalenteriin myös neulontakahvilan aikataulun.
Sitten saapui sisko, jonka mukana myös äitini sisko ja hänen miehensä. Olohuone muuttui vierashuoneeksi ja heidän autostaan tyhjentyi huoneemme lattialla puolet muuttokuormastamme: talvivaatteita, vauvan tarvikkeita ja tytön leluja. Siskon syntymän lisäksi siis viikkoa täplittivät käynnit kirpputoreilla ja nettikirpputorien selaaminen lisäsäilytysratkaisujen löytämiseksi.
Tänään apujoukot pakkasivat autonsa ja suuntasivat kohti Silja Linen satamaa ja minä moppasin lattiat ja tein taas olohuoneesta olohuoneen. Ensimmäinen oikea ilta nelihenkisenä perheenä on takana ja sisko ja sen isosisko tuhisevat rauhallisesti. On aika avata Netflix, päivittää blogi, syödä suklaata ja katsoa eteenpäin: Nyt alkaa taas se arki. Aika ihanaa!
Maanantaiaamuna se saapui S:n kanssa sairaalaan ihan ujona ja kurkkasi jännittyneenä uutta siskoa. Sitä, joka on ollut siellä äitin mahassa (ja aika usein kuulemma omassakin). Ensimmäisen viikon aikana sisko on saanut huomiota ajoittain, mutta usein saanut myös olla ihan omassa rauhassaan.
Mielenpurkauksiakin on toki ollut. Viime päivinä on yleistynyt huutona kuuluva "Minä haluan katsoa Nalle Puhia / tuon lelun kaupasta / tuon pullan kaupasta" siinä missä ennen kuului pyyntö. Myös tarve saada huomiota ja saada tehdä samoja asioita kuin sisko (tulla kannetuksi peittoon käärittynä, istua vaunuissa) on ihan ilmeinen. Yleisesti ottaen tyttö saa kuitenkin sympatiani: Muutto uuteen paikkaan, päiväkodin ja kavereiden jättäminen, uusi kieli ympärillä ja lisäksi ihan uuden perheenjäsenen saapuminen arkeen kuittaavat aika monta itkupotkuraivaria ja harmituksen hetkeä. Aika monesti tekee mieli vain ottaa toinen syliin ja heijata hiljaiseksi. Onneksi aika monesti se syli kelpaakin vaihtoehtona ihan heti. Ja onneksi se ei ole siihen liian iso vielä pitkään aikaan.
Ruotsiin muutosta on tänään kulunut kuukausi. Sinä aikana luonamme asuivat ensin viikon ajan ystäväpariskunta lapsensa kanssa, jonka jälkeen ehdimme testailla paikallista arkea kolmestaan reilun kahden viikon ajan. Olemme ehtineet tutustua suomalaiseen päiväkotiin, viettää aikaa avoimessa päiväkodissa, käydä kolmessa eri kirjastossa, kartoittaa alueen puistovaihtoehdot, käydä leikkimässä ja laulamassa paikallisella ruotsinsuomalaisella seurakunnalla, tutustua uuteen kaveriperheeseen, shoppailla ja luuhailla kaupungilla. Minä aloitin käynnit kielikahvilassa ja ehdin kirjoittaa kalenteriin myös neulontakahvilan aikataulun.
Sitten saapui sisko, jonka mukana myös äitini sisko ja hänen miehensä. Olohuone muuttui vierashuoneeksi ja heidän autostaan tyhjentyi huoneemme lattialla puolet muuttokuormastamme: talvivaatteita, vauvan tarvikkeita ja tytön leluja. Siskon syntymän lisäksi siis viikkoa täplittivät käynnit kirpputoreilla ja nettikirpputorien selaaminen lisäsäilytysratkaisujen löytämiseksi.
Tänään apujoukot pakkasivat autonsa ja suuntasivat kohti Silja Linen satamaa ja minä moppasin lattiat ja tein taas olohuoneesta olohuoneen. Ensimmäinen oikea ilta nelihenkisenä perheenä on takana ja sisko ja sen isosisko tuhisevat rauhallisesti. On aika avata Netflix, päivittää blogi, syödä suklaata ja katsoa eteenpäin: Nyt alkaa taas se arki. Aika ihanaa!
perjantai 9. lokakuuta 2015
Pikkusisko
Pikkusisko saapui maailmaan 10 päivää ennen virallista laskettua aikaa. Ennakoivat supistukset alkoivat lauantaina monituntisen kaupungilla luuhailun jälkeen ja jatkuivat epäsäännöllisinä osan seuraavaa yötä ja seuraavan päivän. Sunnuntaina aamulla pistin viestiä äitini siskolle, joka oli tulossa reilun viikon päästä luoksemme hoitamaan tyttöä, jotta pääsisimme molemmat sairaalaan synnytykseen. Aloin nimittäin vähän uumoilemaan, ettei sisko odotuta saapumistaan enää runsasta viikkoa.
Apujoukot olivat vasta hyppäämässä seuraavana aamuna laivaan, kun pikkusisko päätti saapua maailmaan maanantaina aamuyöllä kello neljä yliopistollisen sairaalan hämärässä synnytyssalissa. Hiljaisen sairaalaan pihaan saapuminen taksilla yksin keskellä yötä oli absurdi kokemus, joskin oli myös itse synnytys. Ehdin olla sairaalassa vain kaksi tuntia, jonka aikana makasin kyljelläni sairaalasängyllä ja supistusten tullessa hengittelin aina toiveikkaana ilokaasumaskia ja painoin TENS-laitteen käynnistysnapin pohjaan. Jälkikäteen ajateltuna tilanne tuntui hyvin unenomaiselta - ja itse asiassa nukahtelin useaan otteeseen supistusten väleissä.
Halusin mahdollisimman pian kotiin ja niin lähdimme sairaalasta samana päivänä lounaan aikaan. Kotona on hyvä olla. Arki on pyörinyt kolmen tunnin välein tapahtuvan ruokailun syklissä ja avainsanoja ovat kaalinlehdet, maidonkerääjät ja joka puolelle levittäytyvät harsot. Vauvantuoksuista elämää omassa kuplassa hetken aikaa - kera joka suuntaan sinkoilevan kohta-kolme-veen.
Apujoukot olivat vasta hyppäämässä seuraavana aamuna laivaan, kun pikkusisko päätti saapua maailmaan maanantaina aamuyöllä kello neljä yliopistollisen sairaalan hämärässä synnytyssalissa. Hiljaisen sairaalaan pihaan saapuminen taksilla yksin keskellä yötä oli absurdi kokemus, joskin oli myös itse synnytys. Ehdin olla sairaalassa vain kaksi tuntia, jonka aikana makasin kyljelläni sairaalasängyllä ja supistusten tullessa hengittelin aina toiveikkaana ilokaasumaskia ja painoin TENS-laitteen käynnistysnapin pohjaan. Jälkikäteen ajateltuna tilanne tuntui hyvin unenomaiselta - ja itse asiassa nukahtelin useaan otteeseen supistusten väleissä.
Halusin mahdollisimman pian kotiin ja niin lähdimme sairaalasta samana päivänä lounaan aikaan. Kotona on hyvä olla. Arki on pyörinyt kolmen tunnin välein tapahtuvan ruokailun syklissä ja avainsanoja ovat kaalinlehdet, maidonkerääjät ja joka puolelle levittäytyvät harsot. Vauvantuoksuista elämää omassa kuplassa hetken aikaa - kera joka suuntaan sinkoilevan kohta-kolme-veen.
maanantai 28. syyskuuta 2015
Perheellisen kulttuurimatkailua
Tänään lähdimme aamulla paikalliselle monitoimitalolle, jossa järjestetään lähimmän perhekeskuksen (familjecentralen) toimesta joka maanantaina Mini-Röris, eli kahden tunnin jumppahetki 0-6-vuotiaille lapsille. Neiti oli revetä pöksyistään päästessään pinkomaan ison salin päästä päähän muiden lasten kanssa. Minä taas keskityin tuijottelemaan ympärillä pyöriviä ihmisiä. Sillä olihan se nyt selkeästi havaittava ero suomalaiseen vastaavaan tilanteeseen: vanhemmista puolet oli miehiä.
Ruotsissa vanhempainvapaa jakautuu puoleksi kahden huoltajan välillä. Paikallisen Kelan (Försäkningskassan) mukaan vanhempainvapaata voi saada yhteensä 480 päivää, joista 390 (eli noin vuosi) on ansiosidonnaista. Viime viikolla vierailimme erään suomalaisen uuden ystävän luona, joka on itse tällä hetkellä vanhempainvapaalla. Pikaisen selityksen jälkeen selvisi, että vaikka nämä päivät ovat teoreettisesti jakautuneet kahden vanhemman välille, voi niitä "luovuttaa" toiselle. Försäkningkassan-sivusto lupaa kuitenkin rahallisen lisäbonuksen vanhempainpäivärahaan, mikäli päiviä on jaettu tasaisemmin molempien vanhempien kesken. Melekoista!
Toinen mielenkiintoinen fakta, jonka ystäväni heitti ilmoille, on että vanhempainvapaita voi säästää pitkälti lapsen myöhempäänkin lapsuuteen. Ennen 2014 syntyneiden lasten vanhempainvapaita voi käyttää siihen asti, että lapsi on 8-vuotias, kun taas 1.1.2014 jälkeen syntyneiden lasten vanhemmat voivat käyttää osan vapaistaan lapsen 12. syntymäpäivään asti. Näitä vapaita tulee kuulemma käytettyä esimerkiksi pidennetyillä vapaaviikonlopuilla ja lomamatkoilla.
Jotta homma ei menisi simppeliksi, voi vanhempainvapaata pidentää tekemällä samalla osa-aikatyötä. Vanhempainvapaata voi käyttää 100%, 75%, 50%, 25% tai 12,5% työn ohella. (Huvittavaa, että tämän tiedonmurusen jälkeen Försäkningskassan sivuilla todetaan, että "Men du kan inte välja att ta ut föräldrapenning i någon annan omfattning än just dessa" - jopas nyt ovat tiukkoja!) Näin esimerkiksi tämä mainitsemani ystävä aikoo lapsen täyttäessä vuoden siirtyä tekemään töitä 50%:sti.
Olisi varsin mielenkiintoista lukea jonkinlaista tutkimustietoa siitä, miten tasapuolisesti vanhempainvapaa todellisuudessa Ruotsissa jakautuu vanhempien kesken, ja kuinka pitkään lapsen kanssa yleensä ollaankaan kotona.
Kotona oleminen lapsen kanssa on nimittäin toinen asia, johon olen törmännyt useampaan otteeseen jo tämän parin viikon maassaolon jälkeen. Ensimmäistä kertaa asia tuli puheeksi suomea puhuvan naapurin kanssa jo kesäkuussa, kun kävimme ensimmäistä kertaa vilkaisemassa uutta asuinympäristöä. Tuolloin hän mainosti, että lähistöllä sijaitsee suomenkielinen päiväkoti, johon lapsella on minun vanhempainvapaani aikana oikeus 15 tuntia viikossa. En kiinnittänyt tuohon oikeus-sanaan sen enempää huomioita tuolloin, kerronhan itsekin Suomeen muuttaneille subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta juurikin oikeutena. Tänne tultua on kuitenkin käynyt hyvinkin selväksi, ettei tuota oikeutta tarvitse hävetä ja että se vaikuttaa olevan enemmänkin velvollisuus. Onko hän jo aloittanut päiväkodin?, on kysymys johon olen törmännyt lähes jokaisessa lapsiperheisiin liittyvässä keskustelussa. Kun mainitsen kotonaolostani ja siitä, etten oikein tiedä onko päivähoitoon sillä perusteella niin tarvetta, olen saanut kummastuneita katseita. "Mutta teillä on oikeus, 15 tuntia viikossa!" Sain asiaan vahvistuksen uudelta tuttavaltani: mitä ilmeisimmin ruotsalaisesta näkökulmasta päivähoito (jostain syystä ei nimeltään daghem, vaan förskola) kuuluu asiaan, kun lapsi on 1-1,5-vuotias. Kysyin asiasta myös perhekeskuksen työntekijältä, joka sanoi että lähes kaikki tytön ikäiset ovat hoidossa, ainakin sen 15 tuntia viikossa. Useimmiten tämä tarkoittaa kuulemma viittä tuntia päivässä tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin (ei siis ihme, että Mini-Röris-hetki oli ajoitettu maanantaiaamuun). Osa-aikainen hoito-oikeus on myös lapsella, jonka vanhempi on työtön.
Tänään soitin siihen suomalaiseen päiväkotiryhmään (joka tosiaan sattumalta sijaitsee alle puolen kilometrin päässä kotioveltamme). En suinkaan ympäristön painostuksesta, vaan siksi, että uskoisin lapsen viihtyvän hoidossa hyvin. Parin viikon kokemus on osoittanut, että vaikka avoin päiväkoti on tarjolla useita kertoja viikossa, tarkoittaa tämä lähinnä matolla makoilevia alle vuoden ikäisiä ja heidän vanhempiaan. Ja vaikka kuinka uskon, ettei lapsella olisi haittaa olla kotona minun kanssani, särkee se vähän sydäntä katsella tuota kohta 3-vuotiasta, joka puhuu leikeissään saman aikaisesti kolmen muun lapsen äänellä ja imitoi ystäviensä sanomisia. Haluan, että hänellä on ystäviä. Ja tämä on se syy, miksi menemme huomenna tutustumaan päiväkotiin. Itsestäni olen hieman huolissani: Mitä minä sitten itse tekisin, kun lapsi on siellä hoidossa? Vien sitä uutta mittarimatoa ilmeisesti kävelylenkeille? Lattemammailen?
Ruotsissa vanhempainvapaa jakautuu puoleksi kahden huoltajan välillä. Paikallisen Kelan (Försäkningskassan) mukaan vanhempainvapaata voi saada yhteensä 480 päivää, joista 390 (eli noin vuosi) on ansiosidonnaista. Viime viikolla vierailimme erään suomalaisen uuden ystävän luona, joka on itse tällä hetkellä vanhempainvapaalla. Pikaisen selityksen jälkeen selvisi, että vaikka nämä päivät ovat teoreettisesti jakautuneet kahden vanhemman välille, voi niitä "luovuttaa" toiselle. Försäkningkassan-sivusto lupaa kuitenkin rahallisen lisäbonuksen vanhempainpäivärahaan, mikäli päiviä on jaettu tasaisemmin molempien vanhempien kesken. Melekoista!
Toinen mielenkiintoinen fakta, jonka ystäväni heitti ilmoille, on että vanhempainvapaita voi säästää pitkälti lapsen myöhempäänkin lapsuuteen. Ennen 2014 syntyneiden lasten vanhempainvapaita voi käyttää siihen asti, että lapsi on 8-vuotias, kun taas 1.1.2014 jälkeen syntyneiden lasten vanhemmat voivat käyttää osan vapaistaan lapsen 12. syntymäpäivään asti. Näitä vapaita tulee kuulemma käytettyä esimerkiksi pidennetyillä vapaaviikonlopuilla ja lomamatkoilla.
Jotta homma ei menisi simppeliksi, voi vanhempainvapaata pidentää tekemällä samalla osa-aikatyötä. Vanhempainvapaata voi käyttää 100%, 75%, 50%, 25% tai 12,5% työn ohella. (Huvittavaa, että tämän tiedonmurusen jälkeen Försäkningskassan sivuilla todetaan, että "Men du kan inte välja att ta ut föräldrapenning i någon annan omfattning än just dessa" - jopas nyt ovat tiukkoja!) Näin esimerkiksi tämä mainitsemani ystävä aikoo lapsen täyttäessä vuoden siirtyä tekemään töitä 50%:sti.
Olisi varsin mielenkiintoista lukea jonkinlaista tutkimustietoa siitä, miten tasapuolisesti vanhempainvapaa todellisuudessa Ruotsissa jakautuu vanhempien kesken, ja kuinka pitkään lapsen kanssa yleensä ollaankaan kotona.
Kotona oleminen lapsen kanssa on nimittäin toinen asia, johon olen törmännyt useampaan otteeseen jo tämän parin viikon maassaolon jälkeen. Ensimmäistä kertaa asia tuli puheeksi suomea puhuvan naapurin kanssa jo kesäkuussa, kun kävimme ensimmäistä kertaa vilkaisemassa uutta asuinympäristöä. Tuolloin hän mainosti, että lähistöllä sijaitsee suomenkielinen päiväkoti, johon lapsella on minun vanhempainvapaani aikana oikeus 15 tuntia viikossa. En kiinnittänyt tuohon oikeus-sanaan sen enempää huomioita tuolloin, kerronhan itsekin Suomeen muuttaneille subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta juurikin oikeutena. Tänne tultua on kuitenkin käynyt hyvinkin selväksi, ettei tuota oikeutta tarvitse hävetä ja että se vaikuttaa olevan enemmänkin velvollisuus. Onko hän jo aloittanut päiväkodin?, on kysymys johon olen törmännyt lähes jokaisessa lapsiperheisiin liittyvässä keskustelussa. Kun mainitsen kotonaolostani ja siitä, etten oikein tiedä onko päivähoitoon sillä perusteella niin tarvetta, olen saanut kummastuneita katseita. "Mutta teillä on oikeus, 15 tuntia viikossa!" Sain asiaan vahvistuksen uudelta tuttavaltani: mitä ilmeisimmin ruotsalaisesta näkökulmasta päivähoito (jostain syystä ei nimeltään daghem, vaan förskola) kuuluu asiaan, kun lapsi on 1-1,5-vuotias. Kysyin asiasta myös perhekeskuksen työntekijältä, joka sanoi että lähes kaikki tytön ikäiset ovat hoidossa, ainakin sen 15 tuntia viikossa. Useimmiten tämä tarkoittaa kuulemma viittä tuntia päivässä tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin (ei siis ihme, että Mini-Röris-hetki oli ajoitettu maanantaiaamuun). Osa-aikainen hoito-oikeus on myös lapsella, jonka vanhempi on työtön.
Tänään soitin siihen suomalaiseen päiväkotiryhmään (joka tosiaan sattumalta sijaitsee alle puolen kilometrin päässä kotioveltamme). En suinkaan ympäristön painostuksesta, vaan siksi, että uskoisin lapsen viihtyvän hoidossa hyvin. Parin viikon kokemus on osoittanut, että vaikka avoin päiväkoti on tarjolla useita kertoja viikossa, tarkoittaa tämä lähinnä matolla makoilevia alle vuoden ikäisiä ja heidän vanhempiaan. Ja vaikka kuinka uskon, ettei lapsella olisi haittaa olla kotona minun kanssani, särkee se vähän sydäntä katsella tuota kohta 3-vuotiasta, joka puhuu leikeissään saman aikaisesti kolmen muun lapsen äänellä ja imitoi ystäviensä sanomisia. Haluan, että hänellä on ystäviä. Ja tämä on se syy, miksi menemme huomenna tutustumaan päiväkotiin. Itsestäni olen hieman huolissani: Mitä minä sitten itse tekisin, kun lapsi on siellä hoidossa? Vien sitä uutta mittarimatoa ilmeisesti kävelylenkeille? Lattemammailen?
maanantai 21. syyskuuta 2015
Ajattomuuden aikavyöhykkeellä
Muuttoapuna ollut ystäväpariskunta starttaa autonsa torstaiaamuna. Lapsi itkee lohduttomana, eikä voi ymmärtää miksi hänen turvatuolinsa on kannettu autosta tien penkalle. S on koulussa. Palaamme sisälle, makoilemme pitkään sängyllä. Luen tytölle kirjoja, ruotsinkielisiä, jotka käännän lukiessani suomeksi. Hyppään yli ne kohdat joita en ymmärrä tai sitten keksin jotain omaa. Tuntuu, että olemme yksin koko maailmassa. Tai koko Ruotsissa.
Seuraavina päivinä hassu joutenolon tunne jatkuu. Kellumme aikavyöhykkeellä, jota ei ole olemassa: syömme yhdessä koko perheen voimin aamiaista, lounasta ja iltapalaa, kaikki saman pöydän ääressä. Tyttö nukahtaa pitkästä aikaa useampana päivänä päiväunille, minäkin nukahdan, uuvahdan kesken päivää. Spontaani nukahtaminen tuntuu hyvältä!
Isoja tiskejä ei kerry, koska astioita ei ole paljoa ja ne ehtii pestä heti syömisen jälkeen. Sotkuakaan ei oikein synny, kun tavaroita on mukana vain välttämätön.
Annamme sulle työrauhan ja lähdemme vähän ulos, selitän S:lle kun vedämme kenkiä jalkaan.
S naurahtaa, itsesi takia se sinä kyllä lähdet!
Se on kyllä ihan totta. Vaellamme tytön kanssa lähialueiden pitkiä kiemuraisia pyöräteitä ristiin rastiin, koluamme lähikaupan hyllyjä läpi ihan huvikseen ja teemme usean tunnin retkiä jollekin kirpputorille tai siihen isoon markettiin. Pysähdymme leikkipuistoissa ja talojen sisäpihoilla testaamassa liukumäkiä ja vaellamme läpi idyllisten omakotitaloalueiden. Katujen nimet ovat sellaisia kuin 'Omenakuja', 'Luumukuja' ja 'Päärynäkuja'. Tiirailen talojen pihoille, ja koitan löytää katujen nimiin sopivia hedelmäpuita. Ohi ajavan auton kuljettaja vilkuttaa ohi ajaessaan. Testaan taktiikkaa ja vilkutan itse autotallissa puuhastelevalle miehelle. Tämä heilauttaa iloisesti kättään takaisin ja huutaa tervehdyksen.
Kahtena päivänä olemme lähteneet tytön kanssa lorvimaan kaupungille; kolunneet kirpputoreja ja kiertäneet ihan normaaleja kauppoja, ihan huvikseen. Olen toki juttuja ostanutkin, sisustanut postikorteilla ja lahjapaperista leikatuilla julisteilla vessan seiniä ja täydentänyt astiakaappia, mutta lähinnä kauppoja olen vain kiertänyt. Katsellut hintoja, kuoseja, kuvioita.
Sunnuntai-iltapäivänä osuimme kirjaston eteen ja totesin sen olevan auki. Kirjastokortti irtosi suomalaisella ajokortilla ja lähtiessämme vingutimme kortille ison läjän suomenkielisiä romaaneja ja lastenkirjoja. Subwayn myyjä ojentaa tytölle tiskin alta suklaakeksin ja pillimehun ilman maksua, ulkona paistaa aurinko ihan niin kuin keskikesällä. Kotiin tultua tyttö on nukahtanut rattaisiin, lähetän S:lle WhatsApp-viestin, 'pidä tauko, tule ulos, aurinko paistaa!' Istumme sisäpihalla, mietimme tulevaisuutta, tätä hetkeä ja sitä, mikä on takana.
Kaikki on hyvin samanlaista kuin Suomessa, mutta pienet erilaisuudet tekevät asioista mielenkiintoisia. Olen uskaltanut käyttää takeltelevaa ruotsin kieltäni rohkeasti, ja iloinnut siitä etteivät paikalliset vaihda englantiin heti, vaan jatkavat rohkaisevasti ruotsin kielellä. Huomenna suuntaan kohti paikallista kirkkoa, jossa järjestetään ruotsin kielikahvila - vakaana aikeenani valloittaa tämä kieli.
Ajattomuuden aallokon katkaisee neuvolan täti, joka toteasi tänä aamuna ensimmäisellä käynnillämme, että laskettuun aikaanhan on sitten enää vähän reilu kolme viikkoa. Oho! Pinnasänkyyn pitäisi hankkia patja. Ja jos kävisi niin, että lapsi päättäisi syntyä ennen laskettua aikaa, ei koko taloudesta löydy hänelle yhtään mitään - toinen muuttokuorma vauvanvaatteineen kun saapuu vasta kolmen viikon kuluttua. Pitäisiköhän ostaa vaikka yksi vaatesetti ja vähän vaippoja kaappiin, ihan niin kuin varmuuden vuoksi?
Seuraavina päivinä hassu joutenolon tunne jatkuu. Kellumme aikavyöhykkeellä, jota ei ole olemassa: syömme yhdessä koko perheen voimin aamiaista, lounasta ja iltapalaa, kaikki saman pöydän ääressä. Tyttö nukahtaa pitkästä aikaa useampana päivänä päiväunille, minäkin nukahdan, uuvahdan kesken päivää. Spontaani nukahtaminen tuntuu hyvältä!
Isoja tiskejä ei kerry, koska astioita ei ole paljoa ja ne ehtii pestä heti syömisen jälkeen. Sotkuakaan ei oikein synny, kun tavaroita on mukana vain välttämätön.
Annamme sulle työrauhan ja lähdemme vähän ulos, selitän S:lle kun vedämme kenkiä jalkaan.
S naurahtaa, itsesi takia se sinä kyllä lähdet!
Se on kyllä ihan totta. Vaellamme tytön kanssa lähialueiden pitkiä kiemuraisia pyöräteitä ristiin rastiin, koluamme lähikaupan hyllyjä läpi ihan huvikseen ja teemme usean tunnin retkiä jollekin kirpputorille tai siihen isoon markettiin. Pysähdymme leikkipuistoissa ja talojen sisäpihoilla testaamassa liukumäkiä ja vaellamme läpi idyllisten omakotitaloalueiden. Katujen nimet ovat sellaisia kuin 'Omenakuja', 'Luumukuja' ja 'Päärynäkuja'. Tiirailen talojen pihoille, ja koitan löytää katujen nimiin sopivia hedelmäpuita. Ohi ajavan auton kuljettaja vilkuttaa ohi ajaessaan. Testaan taktiikkaa ja vilkutan itse autotallissa puuhastelevalle miehelle. Tämä heilauttaa iloisesti kättään takaisin ja huutaa tervehdyksen.
Kahtena päivänä olemme lähteneet tytön kanssa lorvimaan kaupungille; kolunneet kirpputoreja ja kiertäneet ihan normaaleja kauppoja, ihan huvikseen. Olen toki juttuja ostanutkin, sisustanut postikorteilla ja lahjapaperista leikatuilla julisteilla vessan seiniä ja täydentänyt astiakaappia, mutta lähinnä kauppoja olen vain kiertänyt. Katsellut hintoja, kuoseja, kuvioita.
Sunnuntai-iltapäivänä osuimme kirjaston eteen ja totesin sen olevan auki. Kirjastokortti irtosi suomalaisella ajokortilla ja lähtiessämme vingutimme kortille ison läjän suomenkielisiä romaaneja ja lastenkirjoja. Subwayn myyjä ojentaa tytölle tiskin alta suklaakeksin ja pillimehun ilman maksua, ulkona paistaa aurinko ihan niin kuin keskikesällä. Kotiin tultua tyttö on nukahtanut rattaisiin, lähetän S:lle WhatsApp-viestin, 'pidä tauko, tule ulos, aurinko paistaa!' Istumme sisäpihalla, mietimme tulevaisuutta, tätä hetkeä ja sitä, mikä on takana.
Kaikki on hyvin samanlaista kuin Suomessa, mutta pienet erilaisuudet tekevät asioista mielenkiintoisia. Olen uskaltanut käyttää takeltelevaa ruotsin kieltäni rohkeasti, ja iloinnut siitä etteivät paikalliset vaihda englantiin heti, vaan jatkavat rohkaisevasti ruotsin kielellä. Huomenna suuntaan kohti paikallista kirkkoa, jossa järjestetään ruotsin kielikahvila - vakaana aikeenani valloittaa tämä kieli.
Ajattomuuden aallokon katkaisee neuvolan täti, joka toteasi tänä aamuna ensimmäisellä käynnillämme, että laskettuun aikaanhan on sitten enää vähän reilu kolme viikkoa. Oho! Pinnasänkyyn pitäisi hankkia patja. Ja jos kävisi niin, että lapsi päättäisi syntyä ennen laskettua aikaa, ei koko taloudesta löydy hänelle yhtään mitään - toinen muuttokuorma vauvanvaatteineen kun saapuu vasta kolmen viikon kuluttua. Pitäisiköhän ostaa vaikka yksi vaatesetti ja vähän vaippoja kaappiin, ihan niin kuin varmuuden vuoksi?
lauantai 12. syyskuuta 2015
Mieli vielä matkalla
Ensimmäisenä aamuna Ruotsiin saapuminen jälkeen tajuan, etteivät Yle Areenan lasten ohjelmat näy tekijänoikeuksien takia lahden tällä puolella. Päässäni ehdin jo tulla siihen lopputulokseen, että tästä syystä lapsi A) unohtaa puolessa vuodessa suomen kielen B) jollei sitä, niin ainakin kaikki päiväkodissa opitut laulut. Mielialat heiluvat laidasta laitaan, eikä niistä oikein vielä taida saada otetta.
"Kysyin jo S:ltä, että oletko sinä aina tuollainen, et ole pysähtynyt viimeisen kahden päivän aikana kertaakaan!", toteaa muuttoapuna mukana tullut ghanalainen ystävämme, kun tulen pesutuvalta kantaen täyttä kassillista viikattuja puhtaita vaatteita.
Kyllähän minä muutenkin paljon puuhaan, mutta on todettava, että viimeisen kahden vuorokauden aikana on tullut vedettyä aika kierroksilla. Välillä olen kuitenkin pysähtynyt - 35 raskausviikkoa tuntuvat alavartalon lihasten kipeytymisenä ja puhtaana väsymyksenä, joka kaataa sänkyyn heti kun lapsen on saanut nukahtamaan.
Pää on vielä ihan yhtä sekaisin kuin koko asuntokin. Vaatekaappien puuttuessa vaatteet ovat yhä läjässä matkalaukussa. Ikeasta mukaan tarttunut palmu kököttää muovisessa ruukussaan tytön vaaleanpunaisen lasten sängyn vieressä. S on teipannut ikkunaan verhot, koska verhotangot eivät kuulu osaan kiinteää sisustusta. Nekin on jo ostettu, mutta väsymys vei mennessään viidensien verhojen silittämisen jälkeen ja makuuhuone jäi vielä odottamaan huomista.
Iltapalan yhteydessä luin kaksi paikallislehteä, vaikka täytyy myöntää että sanakirjaa en jaksanut hakea tuntemattomien sanojen kohdalla. Portaita alas kävellessä, kauppaan lähtiessä ja pyykkejä viikatessa päässä päälle kytkeytynyt ruotsin kielinen kanava kääntää kaiken tekemiseni ruotsiksi: kellehän tämän pääsisi kertomaan! Naapuri opastaa pesutuvan elektronisen varausjärjestelmän käyttämisessä ja kysyy sitten, milloin olemme muuttaneet. Viiton epätoivoisesti olkani taakse ja päädyn lopulta mutisemaan jotain yhdestä päivästä. Takaisin sisälle päästyä pitää heti tarkistaa mustaan aukkoon kadonnut sana: Igår. Ensi kerralla sitten.
Muutamia havaintoja:
Meidän Ruotsi-kokemuksenne on kansainvälinen. Pihapiiristämme löytyy ihmisiä varmasti jokaiselta mantereelta.
Taloyhtiössä jaetaan ilmaiseksi biojätebusseja, jonka lisäksi myös muoviastiat ja rasiat saa kierrätettyä suoraan kotipihalla.
Verhotankojen lisäksi kiinteästä sistustuksesta puuttuvat myös lavuaarien tulpat sekä vaatekaapit, ainakin tässä asunnossa.
Tyttö nukkui viime yönä ensimmäistä kertaa rauhallisesti läpi yön sitten moneen viikkoon. Olemme me sitten tulleet kotiin, vaikka kaaoksessa vielä elämmekin.
"Kysyin jo S:ltä, että oletko sinä aina tuollainen, et ole pysähtynyt viimeisen kahden päivän aikana kertaakaan!", toteaa muuttoapuna mukana tullut ghanalainen ystävämme, kun tulen pesutuvalta kantaen täyttä kassillista viikattuja puhtaita vaatteita.
Kyllähän minä muutenkin paljon puuhaan, mutta on todettava, että viimeisen kahden vuorokauden aikana on tullut vedettyä aika kierroksilla. Välillä olen kuitenkin pysähtynyt - 35 raskausviikkoa tuntuvat alavartalon lihasten kipeytymisenä ja puhtaana väsymyksenä, joka kaataa sänkyyn heti kun lapsen on saanut nukahtamaan.
Pää on vielä ihan yhtä sekaisin kuin koko asuntokin. Vaatekaappien puuttuessa vaatteet ovat yhä läjässä matkalaukussa. Ikeasta mukaan tarttunut palmu kököttää muovisessa ruukussaan tytön vaaleanpunaisen lasten sängyn vieressä. S on teipannut ikkunaan verhot, koska verhotangot eivät kuulu osaan kiinteää sisustusta. Nekin on jo ostettu, mutta väsymys vei mennessään viidensien verhojen silittämisen jälkeen ja makuuhuone jäi vielä odottamaan huomista.
Iltapalan yhteydessä luin kaksi paikallislehteä, vaikka täytyy myöntää että sanakirjaa en jaksanut hakea tuntemattomien sanojen kohdalla. Portaita alas kävellessä, kauppaan lähtiessä ja pyykkejä viikatessa päässä päälle kytkeytynyt ruotsin kielinen kanava kääntää kaiken tekemiseni ruotsiksi: kellehän tämän pääsisi kertomaan! Naapuri opastaa pesutuvan elektronisen varausjärjestelmän käyttämisessä ja kysyy sitten, milloin olemme muuttaneet. Viiton epätoivoisesti olkani taakse ja päädyn lopulta mutisemaan jotain yhdestä päivästä. Takaisin sisälle päästyä pitää heti tarkistaa mustaan aukkoon kadonnut sana: Igår. Ensi kerralla sitten.
Muutamia havaintoja:
Meidän Ruotsi-kokemuksenne on kansainvälinen. Pihapiiristämme löytyy ihmisiä varmasti jokaiselta mantereelta.
Taloyhtiössä jaetaan ilmaiseksi biojätebusseja, jonka lisäksi myös muoviastiat ja rasiat saa kierrätettyä suoraan kotipihalla.
Verhotankojen lisäksi kiinteästä sistustuksesta puuttuvat myös lavuaarien tulpat sekä vaatekaapit, ainakin tässä asunnossa.
Tyttö nukkui viime yönä ensimmäistä kertaa rauhallisesti läpi yön sitten moneen viikkoon. Olemme me sitten tulleet kotiin, vaikka kaaoksessa vielä elämmekin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)