Mistä meille koti

Sähköposti alkaa lupaavasti. "Olen saanut hurjan määrän vastauksia, mutta te vaikutatte hyvältä ehdokkaalta..." Seuraavassa kappaleessa lähettäjä kuitenkin pyytää heittämään yhden kuukauden vuokran verran rahaa etukäteen tilille. Tarina on ollut aika lailla kaikissa saamissani viesteissä samantyylinen: Yleensä asunnon omistaja asuu toisessa kaupungissa / maassa, ja on tehnyt jo yhden turhan reissun asuntonäyttöä järjestämään, kun ehdokas ei koskaan saapunutkaan paikalle. Tämän välttämiseksi "laitat kuukauden vuokran tililleni, niin tulen Tukholmasta Göteborgiin näyttämään sinulle asuntoa. Jollet halua muuttaa asuntoon, saat tietysti rahat takaisin." Niin justiin.

Ei se auta, sähköposti pitää klikata roskiin.

Samoin käy sille, joka kertoo asuvansa Lontoossa. Ja sille, joka asuu jossain etelä-Ruotsissa. Ja sille, joka kertoo olevansa natiivi englanninkielen puhuja, mutta lähettää kuitenkin Google Translaterilla käännetyn englanninkielisen viestin.

Saan Facebook-viestin tytöltä, joka tarjoaa asuntoaan 2,5tunnin bussimatkan päästä. Tuossa vaiheessa, noin kuukausi sitten, en vielä tiennyt että moni olisi varmaan ottanut asunnon vastaan.

Käymme asuntonäytössä, jonka päävuokralainen kertoo ennen nykyiseen asuntoon muuttamistaan ajaneensa kahden tunnin matkan päästä Göteborgiin päivittäin. Emme saaneet asuntoa, vaan siihen valittiin joku jolla oli parempi taloudellinen tilanne.

Käymme asuntonäytössä, jossa koko päivän julkisissa istunut esikoinen hyppii sohvilla ja kiipeilee keittiön pöydälle varastamaan keksejä pöydällä olevasta kulhosta. "Ei me tuota asuntoa saada, ne pelkäis että me sotketaan niiden sohva", sanoo S kun seisomme hississä matkalla alaspäin. Ei saatukaan, vaan ilmoitus ilmestyy uudestaan nettiin samana iltana, kun päävuokralainen on laittanut meille pahoittelevan viestin. Meidän lisäksi asuntoa kävi katsomassa yhdeksän muuta ehdokasta. En tiedä, mikä meissä kaikissa oli vialla. Vuokraajana saa kuitenkin olla nirso, koska hakijoitahan riittää.

Örebrossa asuva ystäväni kertoi, että vuokratessaan heidän asuntonsa keskellä talvea kolmen kuukauden ajaksi, hän sai yli 40 yhteydenottoa. Kolme kuukautta! (Ja tämä vieläpä "vain" Örebrossa)

Käymme asuntonäytössä, jonka päävuokralainen kertoo olevansa lähdössä "Afrikkaan rakentamaan lastenkotia". Hän tuo mieleeni erään vanhan luokkakaverini, sellaisen suurpiirtesen, joka on harvoin hetkessä kiinni. Hän lupaa asunnon meille, mutta joku pieni asia hänen liian leveässä hymyssään häiritsee. Hymy levenee epäluonnolliseksi siinä kohtaa, kun ehdotan että hakisimme vuokranantajalta virallisesti lupaa jälleenvuokraukseen. Seuraavana päivänä hän ei enää vastaa puhelimeen.

En ole laskenut, moneenko Facebookin tai Blocketin asuntoilmoitukseen olen vastannut, ehkä sataan. Tänään huomasin, etten ollut muistanut vaihtaa viestin alusta vuokraajan nimeä - 'Hej Marcusin' sijaan viesti alkoi sanoilla 'Hej Susanne'. Veikkaan, ettemme kuule Marcuksesta.

Saamme viestin sympaattiselta naiselta, joka tarjoaa meille asuntoaan puoleksi vuodeksi. Tässä vaiheessa puoli vuottakin kelpaisi, mutta koska asunto olisi vapaa jo kesäkuussa, maksaisimme turhaan vuokraa kaikilta kesäkuukausilta ja joutuisimme etsimään asuntoa jo kolme kuukautta koulun alkamisen jälkeen. Joudun sanomaan naiselle ei.

Sovimme asuntonäytön naisen kanssa, joka on perheineen muuttamassa toiseen kaupunkiin vuodeksi. Olemme juna-asemalla matkalla Göteborgiin, kun hän lähettää sähköpostin ja peruu näytön. Hän kertoo, että asuntoa on käynyt katsomassa jo 10 ihmistä, joten on ehkä turha yrittää järjestää uutta aikaa. Sitten hän myös mainitsee, että on oikeastaan vuokraamassa asunnon tutulleen. Ei järjestetty uutta näyttöä.

Kaupungin suurimman asuntojonosivuston asuntoilmoituksien "olen kiinnostunut"-nappeja en enää jaksa käydä painelemassa, koska oman vuokrasopimuksen saamiseen kyseisen jonon kautta kuluu monien arvioiden perusteella keskimäärin 5-8 vuotta. Ei siinä paljon meidän 42 jonotuspäivää paina. Jotkut kuulemma saavat asunnon nopeamminkin, mutta luultavasti tuolloin yksityiset asuntoyritykset katsovat hakijan tuloja. Joten palaan painelemaan niitä kiinnostusnappeja ehkä sitten joskus myöhemmin.

Opiskelija-asuntoihin on oma jono, jossa myös kerrytetään jonotuspäiviä. Joku sanoi, että asuntoa saa jonottaa kaksi vuotta. Ei siis paljon lämmitä. Tällä hetkellä jonotustilanteestani kertoo kiinnostuksesta klikatessa numero +51. Ohjeiden mukaan "asunto on mahdollista saada, vaikka jonotusstatus olisi 2-8." Pitänee siis vielä hetki odotella, turhaa taitaa olla niidenkin nappien klikkailu.

Avoimen päiväkodin työntekijä kertoi siskonsa asuneen Göteborgissa asuntovaunussa ja kesämökissä. Kesäasuntoon voisin minäkin muuttaa! Asuntoilmoituksia lukiessa kriteerit alkavat lipsua ja liukua: kyllähän me varmaan noinkin paljon voitaisiin maksaa, jos kiristetään jostain muusta. Tai että, eiköhän me 30 neliöönkin mahduta. Paha vaan, että harva vuokranantaja on samaa mieltä. Neljän hengen perhe kuulostaakin jo aika isolta (milloin meitä tuli näin monta?)

Tänään kävin allekirjoittamassa sopimuksen varastosta, johon pakkaamme astiat, liinavaatteet ja talvivaatteet täällä Örebrossa. Huomenna lähtee tyttöjen vaatteiden lipasto uuteen kotiin, ylihuomenna joku tulee hakemaan sohvan pois. Kotona kulkiessa silmäilen ympärilleni - mitäs voisi vielä pistää myyntiin. Onneksi suurin osa huonekaluista kuuluu vuokraan. Suomessa meitä sitä vastoin odottaa asunto täynnä huonekaluja ja varasto lattiasta kattoon tavaraa. Jotain niillekin pitäisi sitten vissiin tässä kesän aikana tehdä. Laiva vie Suomeen viikkoa ennen juhannusta, mukaan pakataan vain tarpeellisimmat vaatteet.

Vaikka tilanne ahdistaa hetkittäin, sitten taas herää toivo - kyllä me jotain löydämme.

Mutta entäs jos ei löydetäkään?

(Onneksi arki on kaikkea muutakin kuin tätä)

Epävarmuuden sietämättömyys

Mielikuvitus se on vilkas väline. Siitä hetkestä alkaen, kun S kertoi saaneensa koulupaikan Ruotsista, aloin mielikuvissani rakentaa arkeamme sinne. Rakensin hyvin nopeasti mielessäni kolmion, tai mahdollisesti tilavan kaksion, joka olisi jo valmiiksi niin hienosti sisustettu, että lisäisimme vain hieman omia valokuvia seinille ja olisimme kuin kotonamme.

Ensimmäisen illan vietin plaraten internettiä ja etsien vinkkejä asuntomarkkinoista Ruotsin maalla. Työni kauta neuvon useinkin asiakkaita liittyen asunnonhakuun täällä kotimaassa ja on tuota omakohtaistakin kokemusta tullut asunnon haun suhteen useassa eri elämänvaiheessa. Ruotsissa systeemit kuitenkin oletettavasti ovat hieman eriäviä suomalaisista, vaikka monin paikoin yhtäläisyyksiäkin varmasti löytyy.

Näin yleisesti ottaen asunnon haussa olisi parasta, ettei asuntoa tarvitsisi etsiä syksyllä koulujen alkaessa, koska asuntomarkkinat ovat tuolloin ruuhkaisimmillaan - erityisesti yliopistokaupungeissa. Tähän ei voi kai muuta sanoa, että onneksi emme ole etsimässä asuntoa Tukholmasta, lyhyen ruotsin asuntomarkkinat-oppimäärän mukaan se on kaikkein vaikeinta.

Äidiltä perittyyn tapaan olen viimeisen viikon aikana tarttunut tarmokkaasti asunnonhakuprojektiin ja pyrkinyt ymmärtämään mikä on olennaista, kun yrittää löytää kämppää Ruotsista.

Tähän mennessä olen selvittänyt, että

1) Virallisilta asuntofirmoilta on melkoisen vaikea hakea asuntoa ilman ruotsalaista personnummeria. Olen kuitenkin täyttänyt intresseanmälaneita yhden jos toisenkin, naputtanut hakemuksiin suomalaiset sosiaaliturvatunnuksemme ja kirjoittanut lisätietokenttään, että saamme kyllä paikallisetkin koodit, kunhan saavumme maahan. Hämmentävää on se, että missään noissa lomakkeissa ei kysytä, kuinka monta henkeä meitä olisi muuttamassa tai mistä päivästä alkaen haemme asuntoa. En ole myöskään saanut kuittausta yhdestäkään hakemuksestani omaan sähköpostiini. Se olisi nimittäin ihan kiva.

2) Ainakin meidän kohdekaupungissamme kaupungin vuokra-asunnoilla on jono. Jonoon ilmoittaudutaan, jonka jälkeen aletaan keräämään pisteitä. Siinä missä Suomen pääkaupunkiseudulla käytetään kiireellisyysluokistusta asunnon hakijoiden kesken, tunnutaan meidän uudessa kotikaupungissamme olevan pisteet se merkitsevä tekijä: Jokaisesta jonotuspäivästä saa yhden pisteen. Näin ollen uutena kaupunkiin muuttava on asuntojonossa vähän heikoilla: jonkun epämääräisen lähteen perusteella paikalliset saattavat ilmoittautua jonoon heti täysi-ikäisiksi tullessaan. Myös vanhemmat voivat ilmeisesti siirtää pisteitä lapsilleen.

3) Yliopisto kohdekaupungissamme takaa, että kaupunkiin uutena tulevat opiskelijat (vai kansainväliset opiskelijat, en ole varma) saavat asunnon. Paha vain, että tämä tarkoittaa ilmeisesti ainoastaan jaettuja keittiöitä ja vessoja. Jostain myös luin, että huoneessa saa olla kirjoilla vain yksi henkilö. Paikalliset opiskelijat voivat hakea opiskelija-asuntoja laajemmin ja käytössä on sama pisteenkeräyssysteemi, koska mös opiskelija-asunnot ovat kaupungin vuokra-asuntoja. Nämä jaetut kämpät eivät luonnollisesti ole meille mikään ensisijainen vaihtoehto. S on kuitenkin ilmoittanut koululleen asunnon tarpeesta, ihan vain sen takia että ainakin hän pääsee paikan päälle punkkaamaan koulun alettua, mikäli asunnon hakumme törmää seinään täydellisesti. Myös muut tahot vuokraavat opiskelija-asuntoja, ja olen laittanut myös (vinkistä) kirkolle opiskelija-asuntohakemuksen.

4) Internetin pohjaton kaivo antoi vinkkejä asunnon hakuun yksityisiltä markkinoilta, joita sitten noudatimmekin. Otimme siis valokuvan koko perheestä, kirjoitin rikkinäisellä ruotsillani pirteän kuvauksen perheestämme ja tilanteestamme (ja oikoluetin sen äidilläni ja kummitädilläni) ja laitoimme hakemuksen nettiin. Eräs bloggaaja kertoi saaneensa heti seitsemän asuntotarjousta. Meidän meililaatikkomme on hieman hiljaisempi. Liekö tämä johtuu siitä, ettemme vielä ole Ruotsissa, ettei meihin voi olla vaivattomasti yhteydessä puhelimitse vai että ajankohta on vain huono, tiedä häntä. Toivoa kuitenkin vielä löytyy, onhan kulunut vasta viikko. Tuntuu että takana olisi ainakin kuukausi asunnon hakua.

5) Ystäväni ystävä, joka asuu Ruotsissa, kehotti liittymään Facebook-ryhmiin ja laittamaan asuntoilmoituksia myös sinne. Löysinkin useamman Facebook-ryhmän jossa asuntoja vaihdellaan. Ja juurikin vaihdellaan. 90% ilmoituksista kun tuntuu olevan vaihtoilmoituksia, ja "ENDAST BYTE" aloittaa useimmat viestit. Meillä ei luonnollisesti ole mitään vaihdettavaa. Ja keiden asuntoja he oikein vaihtavat? Miten vuokralainen voi vaihtaa asuntoa toisen vuokralaisen kanssa, vaikka he eivät omista koko asuntoa? Vaikea ymmärtää.


Ilmoitusten myötä olen saanut useammankin yhteydenoton paikkakunnalla asuvilta suomalaisilta, jotka ovat ehdoitta käyttäneet aikaansa neuvojen ja vinkkien antamiseen. Tätä kautta löysin myös Facebook-sivuston, jolle on liittynyt useampia paikkakunnalla asuvia suomalaisia. Sieltä tarjottiinkin jos tytölle suomenkielistä päivähoitopaikkaa ja lounasseuraa itselleni, sekä suuret tsempit asunnonhakuun.

6) Yksityisten ihmisten välillä vuokra-asuntojen vaihtuminen näkyy olevan nopeaa. Eräs opastaja kertoi, että useimmat asuntoa etsivät ovat suoraan puhelimitse yhteydessä vuokraajaan, ja asunnot vaihtavat omistajaa nopeusjärjestyksessä. Tämän perusteella meidän ilmoituksemme, jossa ilmoitamme tulevamme mielellämme kesän aikana käymään, ei saa kovinkaan paljon painoarvoa.

Yhteenveto? Jankutan itselleni, että asiat kyllä järjestyvät. Niinhän ne pukkaavat tekemään.
Hitaasti, mutta... varmasti?