hotellihuoneen verran ylellisyyttä

S:n ghanalainen ystävä Amerikoista saapui Suomen visiitille ja päätimme tehdä lounastreffit Tukholmaan, tohon niinkuin puoliväliin. Ja jotten homma menisi ihan junassa istumiseksi (vaikka vajaan kahden tunnin junamatka aika näppärästi ohi sujahtaakin), päätettiin myös varata hotellihuone ja nauttia vähän pääkaupungin näkymistä - nyt kun sitä asutaan selvästi pienemmässä paikassa. S:n kiireisimmät ja vähäuniset koulutehtävien palautuspäivät olivat vihdoin takana ja sitäkin teki vähän mieli hurrata.

Loppujen lopuksi Tukholmaa ei tullut paljon kierreltyä, oli nimittäin niin kylmä ilma että itketti. Kymmenen pakkasastetta yhdistettynä kylmään merituuleen sai joukkiomme kiristämään tahtia jo kilometrin matkalla Viikkarin satamasta Södermalmin Scandiciin. Niimpä jäi käymättä tekniikan museot ja fotograafiset museot ja luonnontieteen museot (joita junamatkalla toiveikkaana googlailin), ja päädyimme majoittumaan kuulumisten vaihtoon hotellin aulan nahkaisille nojatuoleille. Myöhemmin bongattiin hotellin ikkunasta ravintola, jossa istuttiin toinen mokoma - ei ollut lentokoneen tuomalla amerikkalaistuneella ghanalaisella talvikenkiä eikä kaulahuivia mukana.

Kun ystävien oli aika lähteä takaisin kohti satamaa, halasimme heidät hotellin aulassa ja S:n lähtiessä saattomatkalle, me kipusimme viidenteen kerrokseen tyttöjen kanssa ja heittäydyimme nauttimaan hotellihuoneesta.

Taisin vielä tässä vaiheessa miettiä, että livahdan tyttöjen nukkumaanmenon jälkeen alakertaan ohi lipuvaa lauantai-iltaan katselemaan. En minä sitten lähtenytkään. Tuntui paremmalta hakea läheisen torin laidalta kreikkalaista pikaruokaa (nam), syödä ne sängylle levitetyn pyyhkeen päälle ja käpertyä katsomaan jotain hassua komediaa. Valahdin uneen joskus pitkällä seuraavan päivän puolella, kun tytöt olivat tuhisseet nukkumatin maailmassa jo monen tunnin ajan ja maailmaa oli parannettu ja juoruja kuiskittu samaisen verran hämärässä hotellihuoneessa. Mitä parhautta, taisin silloin ajatella.

Neljä sujahtelevaa kieltä

Lauantaiaamu. Esikoinen herää vasta puoli yhdeksän (!!), sitä seuraa laiska makoilu sängyssä ja yhteinen aamupala.

Minä paistan kananmunia ja selitän S:lle suomeksi Lucian päivän juhlasta, joka on ilmeisen suuri tapahtuma ruotsalaisittain. Kehotan häntä kysymään, jos ruotsalainen luokkakaveri voisi viedä hänet katsomaan Lucian päivän kulkuetta pääkirkkoon, S kun on ainoa meistä joka on enää Ruotsissa tuohon aikaan.

Samaan aikaan S muovailee tytön kanssa taikataikinasta eilen käytetyillä piparkakkumuoteilla jääkarhuja ja rekka-autoja. Hän opettaa tytölle nimiä twin kielellä ja tämä toistelee niitä innoissaan. Kun S yrittää auttaa tyttöä irrottamaan muovailuvahaa alustalta, tämä huutaa kiivaasti "NEJ!"

Aamupalan jälkeen tyttö laittaa soivan lastenlaulukirjan päälle ja huoneen täyttää hämä-hämä-häkin melodia. S innostuu kääntämään laulun sanoja lonkalta twin kielelle ja rallattaa hämähäkkilaulun jälkeen ulkomuistista vielä hyvinkin sujuvasti laulun viidestä pienestä ankasta. Kohta melodiat muuttuvat vähemmän tutuiksi, enkä enää pysy mukana välitulkkaamisessa: "Siinä on semmoinen kirppu (mikä on se onkaan englanniksi) ja sitten se haluaisi olla voimakas... No tämä laulu on vanha ja siinä taitaa olla joku hevonen." Jätän S:n ja tytön hymisemään melodioita keskenään. Kohta kuulenkin, että tyttö laulaa tuiki tuiki tähtöstä - englanniksi.

***

Ruotsiin muuton jälkeen monikielisyytemme kodin seinien sisäpuolella on konkretisoitunut tytölle selkeästi. Enää ei ole vaan 'daddyn kieltä' ja nimeltä mainitsematonta suomen kieltä, jota puhutaan kaikkien muiden kanssa. Tyttö osaa nyt kertoa, että daddyn kanssa puhutaan twitä, äidin kanssa suomea ja K:n (kaveri) kanssa ruotsia.

Me taas panostamme suomen kieleen S:n kielitaidon säilymiseksi, samalla kun itse harjoitan suurella vimmalla ruotsin kieltäni kaikkialla kodin ulkopuolella. Tytön ollessa suomenkielisessä päiväkotiryhmässä (joka tosin on muuttumassa kaksikieliseksi vuodenvaihteen jälkeen), osaa hän sanoa ruotsiksi vain muutamia irtonaisia sanoja (ett, två, tre, hejdå, titta, tack). Toisin kuin kuukausi sitten, nyt ruotsin kieli tuntuu myös tytön osalta tarpeelliselta. Tällä hetkellä hän saa ruotsin kielen kielikylpyä vain avoimessa päiväkodissa ja yhden ruotsia puhuvan ystävän kautta. Saa nähdä, kuinka nopeasti tyttö omaksuu kielen ympäriltään ja josko päiväkotiryhmän kaksikielistyminen vaikuttaa tähän merkittävästi.

Twin kieltä hän tuntuu ymmärtävän sujuvasti (nyt hän ymmärtää jo paljon sellaista, mitä minä en ymmärrä), mutta puhuu vielä melko vähän. S:llä on kuitenkin vahva usko siihen, että kielitaito voisi kehittyä ihan aktiiviseksi puheeksikin. Se vaatii vain aktiivista panostusta! Itse uskon esimerkiksi kirjojen lukemisen oppimateriaalina ja yritänkin lempeästi opettaa tätä tapaa myös S:lle, jonka lapsuudessa tai aikuisuudessakaan ei ole paljon kertomakirjallisuutta esiintynyt.

***

Muutin Ruotsiin lukion ruotsin kielen taidoilla 'tyydyttävä', joka tarkoittaa sitä että kirjoitin ylioppilaskirjoituksissa C:n ihan siitä hyvästä, ettei puhuttua kielitaitoa testattu. Ammattikorkeakoulun alussa ruotsin kielen tasotestissä sain tulokseksi 51/100, joka tarkoitti että sain juuri ja juuri osallistua ruotsin kielen kurssille ilman kertauskurssia pohjana. Kyseiselle ruotsin kielen kurssille valmistelin äitini avustuksella lyhyen puheen, joka meni ihan sujuvasti paperilta luettuna. Opettajan esittämiin lisäkysymyksiin en kuitenkaan saanut kieltäni taipumaan. Työskennellessäni vaalivirkailijana joitain vuosia sitten sain todeta kehnon spontaanin kielitaitoni siitä, etten kyennyt muodostamaan minkäänlaista lausetta ruotsinkieltä puhuvalla äänestäjälle - en yhtään minkäänlaista. Siinä missä ystäväni heittelevät ilmoille ruotsinkielisiä fraaseja keskustelun yhteydessä, minä en siihen ole pystynyt.

Reilun kahden kuukauden Ruotsissa asumisen jälkeen pystyn nyt ensimmäistä kertaa oikeasti ilmaisemaan itseäni ruotsiksi. Melko pienellä sanavarastolla tosin ja usein kovinkin takellellen - saatan hyvinkin sanoa 'eller' kun tarkoitus on sanoa 'och', koska kielitaito ei ole sellaisella tasolla että kyseiset virheet karsiutuisivat pois automaattisesti. Mutta ilmaisen kuitenkin - ja tärkeintä kaikista: Minua ei haittaa yhtään vaikka puheessa olisi virheitä! Jostain syystä perisuomalainen kunnianhimoinen perfektionismi kielen puhumisen suhteen ei ole yltänyt kohdallani ruotsin kieleen asti (asia, joka esti minua oppimasta twin kieltä Ghanassa asuessani). En minä niitä fraaseja kyllä vieläkään osaa ilmoille sen kummemmin heitellä.

"Du är jätte duktig!", sanovat kaikki. Ja se on ruotsalaisissa aika ihanaa: He puhuvat minulle ruotsia ja kannustavat minuakin näin puhumaan ruotsia - enkä siis ole puhunut paljoakaan englantia täällä ollessani. Hurraa! Joka kolmantena päivänä tuntuu jo siltä, että kieli tulee pikkuhiljaa jostain selkärangasta ja lauseet tulevat suusta selkeinä ja kokonaisina (kahtena muuna päivänä tilanne voi tosin olla ihan toinen). Ystäväni J, jolle olen ainoana puhunut englantia tutustumisestamme asti (kuukauden takainen sosiaalinen tyhjiö vaati ystävää, jota en kyennyt saamaan vielä ruotsin kielellä), vaihtoi kielen kanssani ruotsiksi tällä viikolla ja olemme onnistuneesti jatkaneet ystävyyttämme ruotsin kielellä jo parinkin iltamenon ajan. Toinen hurraa!

***

Lapsena toiveenani oli olla kaksikielinen. Nyt nelihenkisessä perheessämme sujahtelee neljää kieltä.

Kotiutumista

Yllättäen huomaan, että kolmen hengen kuplamme, jossa elimme Ruotsiin saapumisen ensimmäiset viikot, on puhjennut.

Aamulla päiväkodille kävellessä tuttu syyrialainen nainen huutaa huomenet ohi pyöräillessään.

Kauppareissun varrella S:n koulukaveri pyöräilee ohi ja pysähtyy vaihtamaan kuulumisia.

Leikkipuistoilun lomassa soittaa ystävä, joka ehdottaa kahvilatreffejä seuraavalle päivälle.

Avoimen päiväkodin henkilökunta tervehtii nimeltä, kyselee miten esikoisen syntymäpäiväjuhlat sujuivat ja kysyvät, joko olen ilmoittautunut vanhempien omaan pikkujouluiltaan. "Etunimi riittää", sanoo työntekijä kun kirjoitan nimeäni osallistujalistaan, "tiedämme kyllä kuka se on."

Päiväkodilla lastentarhanopettaja lupaa tuoda meille ensi viikolla luumuhilloa omista varastoistaan, jotta voimme opettaa uusille ruotsalaisille ystäville joulutorttujen tekoa.

Ne uudet ruotsalaiset ystävät ehdottavat myös, että tekisimme yhdessä lasten kanssa piparkakkuja. Heidän kanssaan käydään myös katsomassa nukketeatteria, viedään lapset leikkipuistoon ja syödään pannukakkuja lauantain kunniaksi. 3,5-vuotias K kertoo aikovansa opettaa tytölle ruotsia. Hänen äitinsä tarttuu olkapäähäni leikkipuiston reunalla ja sanoo, "ette te voi kyllä mihinkään täältä muuttaa."

***

Arki on suhteellisen ennalta-arvattavaa ja lapsilähtöisä, mutta kovin kotoisaa ja mukavaa. Ihmisistähän se on kiinni. Asunto on yhä vain ajoittain kotoisa ja useimmiten vähän epäkotoisa, kaupunki on kiva muttei mitenkään sen erityisempi. Ihmiset sen tekevät. Tarvitaan hymyileviä naapureita, ruotsin kielen puhumisessa kannustavia tuttavia ja sen lisäksi vielä ihmisiä, jotka ottavat sinut omakseen. Sellaisia, jotka tuovat synnytyssairaalaan kassillisen vauvanvaatteita ja turvakaukalon jotta pääsemme kotiin, sellaisia jotka väsymättä tulevat työntekijänkin roolissa juttelemaan, neuvomaan ja helpottamaan kotiutumisessa. Ja sellaisia, jotka tuntuvat tosiystäviltä jo päivän tuntemisen jälkeen. Niitä, joiden kanssa voi heti puhua ihan oikeasta asioista. Miten onnekas sitä onkaan, että tästä kaupungista ja tästä kaupunginosasta on vain parin kuukauden saapumisen jälkeen löytynyt tuo kaikki.

Enkä voi olla ajattelematta, että ihmisistä se on kiinni ihan jokaisessa kotoutumisessa ja kotiutumisessa, ei paljoa muusta. Yhdenkin ihmisen pienellä eleellä voi olla ihan valtavan iso merkitys ihmiselle, joka elää vastoin tahtoaan siinä omassa kuplassaan.

Perheellisen kulttuurimatkailua

Tänään lähdimme aamulla paikalliselle monitoimitalolle, jossa järjestetään lähimmän perhekeskuksen (familjecentralen) toimesta joka maanantaina Mini-Röris, eli kahden tunnin jumppahetki 0-6-vuotiaille lapsille. Neiti oli revetä pöksyistään päästessään pinkomaan ison salin päästä päähän muiden lasten kanssa. Minä taas keskityin tuijottelemaan ympärillä pyöriviä ihmisiä. Sillä olihan se nyt selkeästi havaittava ero suomalaiseen vastaavaan tilanteeseen: vanhemmista puolet oli miehiä.

Ruotsissa vanhempainvapaa jakautuu puoleksi kahden huoltajan välillä. Paikallisen Kelan (Försäkningskassan) mukaan vanhempainvapaata voi saada yhteensä 480 päivää, joista 390 (eli noin vuosi) on ansiosidonnaista. Viime viikolla vierailimme erään suomalaisen uuden ystävän luona, joka on itse tällä hetkellä vanhempainvapaalla. Pikaisen selityksen jälkeen selvisi, että vaikka nämä päivät ovat teoreettisesti jakautuneet kahden vanhemman välille, voi niitä "luovuttaa" toiselle. Försäkningkassan-sivusto lupaa kuitenkin rahallisen lisäbonuksen vanhempainpäivärahaan, mikäli päiviä on jaettu tasaisemmin molempien vanhempien kesken. Melekoista!

Toinen mielenkiintoinen fakta, jonka ystäväni heitti ilmoille, on että vanhempainvapaita voi säästää pitkälti lapsen myöhempäänkin lapsuuteen. Ennen 2014 syntyneiden lasten vanhempainvapaita voi käyttää siihen asti, että lapsi on 8-vuotias, kun taas 1.1.2014 jälkeen syntyneiden lasten vanhemmat voivat käyttää osan vapaistaan lapsen 12. syntymäpäivään asti. Näitä vapaita tulee kuulemma käytettyä esimerkiksi pidennetyillä vapaaviikonlopuilla ja lomamatkoilla.

Jotta homma ei menisi simppeliksi, voi vanhempainvapaata pidentää tekemällä samalla osa-aikatyötä. Vanhempainvapaata voi käyttää 100%, 75%, 50%, 25% tai 12,5% työn ohella. (Huvittavaa, että tämän tiedonmurusen jälkeen Försäkningskassan sivuilla todetaan, että "Men du kan inte välja att ta ut föräldrapenning i någon annan omfattning än just dessa" - jopas nyt ovat tiukkoja!) Näin esimerkiksi tämä mainitsemani ystävä aikoo lapsen täyttäessä vuoden siirtyä tekemään töitä 50%:sti.

Olisi varsin mielenkiintoista lukea jonkinlaista tutkimustietoa siitä, miten tasapuolisesti vanhempainvapaa todellisuudessa Ruotsissa jakautuu vanhempien kesken, ja kuinka pitkään lapsen kanssa yleensä ollaankaan kotona.

Kotona oleminen lapsen kanssa on nimittäin toinen asia, johon olen törmännyt useampaan otteeseen jo tämän parin viikon maassaolon jälkeen. Ensimmäistä kertaa asia tuli puheeksi suomea puhuvan naapurin kanssa jo kesäkuussa, kun kävimme ensimmäistä kertaa vilkaisemassa uutta asuinympäristöä. Tuolloin hän mainosti, että lähistöllä sijaitsee suomenkielinen päiväkoti, johon lapsella on minun vanhempainvapaani aikana oikeus 15 tuntia viikossa. En kiinnittänyt tuohon oikeus-sanaan sen enempää huomioita tuolloin, kerronhan itsekin Suomeen muuttaneille subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta juurikin oikeutena. Tänne tultua on kuitenkin käynyt hyvinkin selväksi, ettei tuota oikeutta tarvitse hävetä ja että se vaikuttaa olevan enemmänkin velvollisuus. Onko hän jo aloittanut päiväkodin?, on kysymys johon olen törmännyt lähes jokaisessa lapsiperheisiin liittyvässä keskustelussa. Kun mainitsen kotonaolostani ja siitä, etten oikein tiedä onko päivähoitoon sillä perusteella niin tarvetta, olen saanut kummastuneita katseita. "Mutta teillä on oikeus, 15 tuntia viikossa!" Sain asiaan vahvistuksen uudelta tuttavaltani: mitä ilmeisimmin ruotsalaisesta näkökulmasta päivähoito (jostain syystä ei nimeltään daghem, vaan förskola) kuuluu asiaan, kun lapsi on 1-1,5-vuotias. Kysyin asiasta myös perhekeskuksen työntekijältä, joka sanoi että lähes kaikki tytön ikäiset ovat hoidossa, ainakin sen 15 tuntia viikossa. Useimmiten tämä tarkoittaa kuulemma viittä tuntia päivässä tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin (ei siis ihme, että Mini-Röris-hetki oli ajoitettu maanantaiaamuun). Osa-aikainen hoito-oikeus on myös lapsella, jonka vanhempi on työtön.

Tänään soitin siihen suomalaiseen päiväkotiryhmään (joka tosiaan sattumalta sijaitsee alle puolen kilometrin päässä kotioveltamme). En suinkaan ympäristön painostuksesta, vaan siksi, että uskoisin lapsen viihtyvän hoidossa hyvin. Parin viikon kokemus on osoittanut, että vaikka avoin päiväkoti on tarjolla useita kertoja viikossa, tarkoittaa tämä lähinnä matolla makoilevia alle vuoden ikäisiä ja heidän vanhempiaan. Ja vaikka kuinka uskon, ettei lapsella olisi haittaa olla kotona minun kanssani, särkee se vähän sydäntä katsella tuota kohta 3-vuotiasta, joka puhuu leikeissään saman aikaisesti kolmen muun lapsen äänellä ja imitoi ystäviensä sanomisia. Haluan, että hänellä on ystäviä. Ja tämä on se syy, miksi menemme huomenna tutustumaan päiväkotiin. Itsestäni olen hieman huolissani: Mitä minä sitten itse tekisin, kun lapsi on siellä hoidossa? Vien sitä uutta mittarimatoa ilmeisesti kävelylenkeille? Lattemammailen?

Ajattomuuden aikavyöhykkeellä

Muuttoapuna ollut ystäväpariskunta starttaa autonsa torstaiaamuna. Lapsi itkee lohduttomana, eikä voi ymmärtää miksi hänen turvatuolinsa on kannettu autosta tien penkalle. S on koulussa. Palaamme sisälle, makoilemme pitkään sängyllä. Luen tytölle kirjoja, ruotsinkielisiä, jotka käännän lukiessani suomeksi. Hyppään yli ne kohdat joita en ymmärrä tai sitten keksin jotain omaa. Tuntuu, että olemme yksin koko maailmassa. Tai koko Ruotsissa.

Seuraavina päivinä hassu joutenolon tunne jatkuu. Kellumme aikavyöhykkeellä, jota ei ole olemassa: syömme yhdessä koko perheen voimin aamiaista, lounasta ja iltapalaa, kaikki saman pöydän ääressä. Tyttö nukahtaa pitkästä aikaa useampana päivänä päiväunille, minäkin nukahdan, uuvahdan kesken päivää. Spontaani nukahtaminen tuntuu hyvältä!

Isoja tiskejä ei kerry, koska astioita ei ole paljoa ja ne ehtii pestä heti syömisen jälkeen. Sotkuakaan ei oikein synny, kun tavaroita on mukana vain välttämätön.

Annamme sulle työrauhan ja lähdemme vähän ulos, selitän S:lle kun vedämme kenkiä jalkaan.
S naurahtaa, itsesi takia se sinä kyllä lähdet! 

Se on kyllä ihan totta. Vaellamme tytön kanssa lähialueiden pitkiä kiemuraisia pyöräteitä ristiin rastiin, koluamme lähikaupan hyllyjä läpi ihan huvikseen ja teemme usean tunnin retkiä jollekin kirpputorille tai siihen isoon markettiin. Pysähdymme leikkipuistoissa ja talojen sisäpihoilla testaamassa liukumäkiä ja vaellamme läpi idyllisten omakotitaloalueiden. Katujen nimet ovat sellaisia kuin 'Omenakuja', 'Luumukuja' ja 'Päärynäkuja'. Tiirailen talojen pihoille, ja koitan löytää katujen nimiin sopivia hedelmäpuita. Ohi ajavan auton kuljettaja vilkuttaa ohi ajaessaan. Testaan taktiikkaa ja vilkutan itse autotallissa puuhastelevalle miehelle. Tämä heilauttaa iloisesti kättään takaisin ja huutaa tervehdyksen.

Kahtena päivänä olemme lähteneet tytön kanssa lorvimaan kaupungille; kolunneet kirpputoreja ja kiertäneet ihan normaaleja kauppoja, ihan huvikseen. Olen toki juttuja ostanutkin, sisustanut postikorteilla ja lahjapaperista leikatuilla julisteilla vessan seiniä ja täydentänyt astiakaappia, mutta lähinnä kauppoja olen vain kiertänyt. Katsellut hintoja, kuoseja, kuvioita.

Sunnuntai-iltapäivänä osuimme kirjaston eteen ja totesin sen olevan auki. Kirjastokortti irtosi suomalaisella ajokortilla ja lähtiessämme vingutimme kortille ison läjän suomenkielisiä romaaneja ja lastenkirjoja. Subwayn myyjä ojentaa tytölle tiskin alta suklaakeksin ja pillimehun ilman maksua, ulkona paistaa aurinko ihan niin kuin keskikesällä. Kotiin tultua tyttö on nukahtanut rattaisiin, lähetän S:lle WhatsApp-viestin, 'pidä tauko, tule ulos, aurinko paistaa!' Istumme sisäpihalla, mietimme tulevaisuutta, tätä hetkeä ja sitä, mikä on takana.

Kaikki on hyvin samanlaista kuin Suomessa, mutta pienet erilaisuudet tekevät asioista mielenkiintoisia. Olen uskaltanut käyttää takeltelevaa ruotsin kieltäni rohkeasti, ja iloinnut siitä etteivät paikalliset vaihda englantiin heti, vaan jatkavat rohkaisevasti ruotsin kielellä. Huomenna suuntaan kohti paikallista kirkkoa, jossa järjestetään ruotsin kielikahvila - vakaana aikeenani valloittaa tämä kieli.

Ajattomuuden aallokon katkaisee neuvolan täti, joka toteasi tänä aamuna ensimmäisellä käynnillämme, että laskettuun aikaanhan on sitten enää vähän reilu kolme viikkoa. Oho! Pinnasänkyyn pitäisi hankkia patja. Ja jos kävisi niin, että lapsi päättäisi syntyä ennen laskettua aikaa, ei koko taloudesta löydy hänelle yhtään mitään - toinen muuttokuorma vauvanvaatteineen kun saapuu vasta kolmen viikon kuluttua. Pitäisiköhän ostaa vaikka yksi vaatesetti ja vähän vaippoja kaappiin, ihan niin kuin varmuuden vuoksi?

Mieli vielä matkalla

Ensimmäisenä aamuna Ruotsiin saapuminen jälkeen tajuan, etteivät Yle Areenan lasten ohjelmat näy tekijänoikeuksien takia lahden tällä puolella. Päässäni ehdin jo tulla siihen lopputulokseen, että tästä syystä lapsi A) unohtaa puolessa vuodessa suomen kielen B) jollei sitä, niin ainakin kaikki päiväkodissa opitut laulut. Mielialat heiluvat laidasta laitaan, eikä niistä oikein vielä taida saada otetta.

"Kysyin jo S:ltä, että oletko sinä aina tuollainen, et ole pysähtynyt viimeisen kahden päivän aikana kertaakaan!", toteaa muuttoapuna mukana tullut ghanalainen ystävämme, kun tulen pesutuvalta kantaen täyttä kassillista viikattuja puhtaita vaatteita.

Kyllähän minä muutenkin paljon puuhaan, mutta on todettava, että viimeisen kahden vuorokauden aikana on tullut vedettyä aika kierroksilla. Välillä olen kuitenkin pysähtynyt - 35 raskausviikkoa tuntuvat alavartalon lihasten kipeytymisenä ja puhtaana väsymyksenä, joka kaataa sänkyyn heti kun lapsen on saanut nukahtamaan.

Pää on vielä ihan yhtä sekaisin kuin koko asuntokin. Vaatekaappien puuttuessa vaatteet ovat yhä läjässä matkalaukussa. Ikeasta mukaan tarttunut palmu kököttää muovisessa ruukussaan tytön vaaleanpunaisen lasten sängyn vieressä. S on teipannut ikkunaan verhot, koska verhotangot eivät kuulu osaan kiinteää sisustusta. Nekin on jo ostettu, mutta väsymys vei mennessään viidensien verhojen silittämisen jälkeen ja makuuhuone jäi vielä odottamaan huomista.

Iltapalan yhteydessä luin kaksi paikallislehteä, vaikka täytyy myöntää että sanakirjaa en jaksanut hakea tuntemattomien sanojen kohdalla. Portaita alas kävellessä, kauppaan lähtiessä ja pyykkejä viikatessa päässä päälle kytkeytynyt ruotsin kielinen kanava kääntää kaiken tekemiseni ruotsiksi: kellehän tämän pääsisi kertomaan! Naapuri opastaa pesutuvan elektronisen varausjärjestelmän käyttämisessä ja kysyy sitten, milloin olemme muuttaneet. Viiton epätoivoisesti olkani taakse ja päädyn lopulta mutisemaan jotain yhdestä päivästä. Takaisin sisälle päästyä pitää heti tarkistaa mustaan aukkoon kadonnut sana: Igår. Ensi kerralla sitten.

Muutamia havaintoja:

Meidän Ruotsi-kokemuksenne on kansainvälinen. Pihapiiristämme löytyy ihmisiä varmasti jokaiselta mantereelta.

Taloyhtiössä jaetaan ilmaiseksi biojätebusseja, jonka lisäksi myös muoviastiat ja rasiat saa kierrätettyä suoraan kotipihalla.

Verhotankojen lisäksi kiinteästä sistustuksesta puuttuvat myös lavuaarien tulpat sekä vaatekaapit, ainakin tässä asunnossa.

Tyttö nukkui viime yönä ensimmäistä kertaa rauhallisesti läpi yön sitten moneen viikkoon. Olemme me sitten tulleet kotiin, vaikka kaaoksessa vielä elämmekin.

Ompelemisen riemu

Hammashygienistin rapsutellessa hammaskiveä takahampaistani tänä aamuna annoin ajatusten lipua syyskuulle. Siihen aikaan, kun olemme jo saapuneet uuteen kotikaupunkiin ja asettuneet majaksi uuteen asuntoomme. En malta odottaa, että pääsemme tutustumaan tarkemmin asunnon lähiympäristöön ja tsekkaamaan kauppojen valikoimat, totuttelemaan bussiyhteyksiin ja ympärillä kuuluvaan ruotsin kieleen.

Tällä hetkellä tuota lähellä, mutta oih niin kaukana odottavaa uutta arkea on niin vaikea kuvitella, koska päässä surraa yötä päivää hoidettavien asioiden lista. Tilannetta ei helpota se, että asunnon jälleenvuokrauksemme kokee kovia vastatuulia virallisten lupa-asioiden viidakossa, eikä se että sveitsiläinen ystävänsä kutsui itsensä, kaverinsa ja poikaystävänsä meille yökylään kymmeneksi päiväksi elokuussa. Töihin palattuani kuulin, että kolme kollegaani on lopettamassa yllättäen työt ja neljäs jää kolmen viikon lomalle. Kaaoksen tuntua on ilmassa, mutta onneksi luonteelleni ei kuulu kantaa töitä kotiin, vaan olen sulkenut työpäivän päätteeksi oven takanani niin fyysisesti kuin henkisestikin viimeistään kolmen aikaan iltapäivällä.

Makuuhuoneen nurkka on täynnä kirpputorikasseja ja varasto on tyhjennetty autonrenkaista ja rikkinäisistä huonekaluista. Järjestelmällinen luonteeni hykertelee ja taputtaa käsiään, kun olen saanut kantaa tyhjään varastokomeroon siististi pakattuja muovi- ja pahvilaatikoita.

Onneksi arki on nytkin muutakin. Kun kirjastosta oli haettuna kasa mukaansatempaavia kirjoja, unohduin useaksi illaksi sohvan nurkkaan toisessa maailmassa eläen. Vaatekomeron laatikoita läpi käydessä keksin vähentää tavaramäärää käyttämällä kaikki kaapista löytyvät tilkut vauvan leikkimattoon - siihen jäi muuten se vaatekomeron siivoaminen. Nyt peitto odottaa enää tikkausta, jonka jo aloitin mutten ole jaksanut viedä loppuun.

Eilen auringon pilkahtaessa taivaalla patistin S:n ja tytön mukaani, ja lähdimme jätskikiskalle. Sain samalla reissulla vihdoin haettua trikookangasta ja resoria kaveriksi kankaalle, jonka olin ostanut jo keväällä. Tytön nukahdettua istuin keittiön pöydän ääreen ompelukoneen kera ja S nosti voluumia televisiosta. Puolen yön aikaan haalari oli valmis nappeja lukuun ottamatta. Aika mahtihieno siitä mielestäni tulikin! Käytin Ottobren 1/2013 käännettävän froteehaalarin kaavaa koossa 62 ja lisäsin resoreiden pituutta käyttöiän pidentämiseksi.

Ja nythän ei sitten muuta tekisi mieli tehdäkään kuin ommella ompelemasta päästyään!

Edit:

Nyt sain napitkin laitettua paikoilleen:

Epävarmuuden sietämättömyys

Mielikuvitus se on vilkas väline. Siitä hetkestä alkaen, kun S kertoi saaneensa koulupaikan Ruotsista, aloin mielikuvissani rakentaa arkeamme sinne. Rakensin hyvin nopeasti mielessäni kolmion, tai mahdollisesti tilavan kaksion, joka olisi jo valmiiksi niin hienosti sisustettu, että lisäisimme vain hieman omia valokuvia seinille ja olisimme kuin kotonamme.

Ensimmäisen illan vietin plaraten internettiä ja etsien vinkkejä asuntomarkkinoista Ruotsin maalla. Työni kauta neuvon useinkin asiakkaita liittyen asunnonhakuun täällä kotimaassa ja on tuota omakohtaistakin kokemusta tullut asunnon haun suhteen useassa eri elämänvaiheessa. Ruotsissa systeemit kuitenkin oletettavasti ovat hieman eriäviä suomalaisista, vaikka monin paikoin yhtäläisyyksiäkin varmasti löytyy.

Näin yleisesti ottaen asunnon haussa olisi parasta, ettei asuntoa tarvitsisi etsiä syksyllä koulujen alkaessa, koska asuntomarkkinat ovat tuolloin ruuhkaisimmillaan - erityisesti yliopistokaupungeissa. Tähän ei voi kai muuta sanoa, että onneksi emme ole etsimässä asuntoa Tukholmasta, lyhyen ruotsin asuntomarkkinat-oppimäärän mukaan se on kaikkein vaikeinta.

Äidiltä perittyyn tapaan olen viimeisen viikon aikana tarttunut tarmokkaasti asunnonhakuprojektiin ja pyrkinyt ymmärtämään mikä on olennaista, kun yrittää löytää kämppää Ruotsista.

Tähän mennessä olen selvittänyt, että

1) Virallisilta asuntofirmoilta on melkoisen vaikea hakea asuntoa ilman ruotsalaista personnummeria. Olen kuitenkin täyttänyt intresseanmälaneita yhden jos toisenkin, naputtanut hakemuksiin suomalaiset sosiaaliturvatunnuksemme ja kirjoittanut lisätietokenttään, että saamme kyllä paikallisetkin koodit, kunhan saavumme maahan. Hämmentävää on se, että missään noissa lomakkeissa ei kysytä, kuinka monta henkeä meitä olisi muuttamassa tai mistä päivästä alkaen haemme asuntoa. En ole myöskään saanut kuittausta yhdestäkään hakemuksestani omaan sähköpostiini. Se olisi nimittäin ihan kiva.

2) Ainakin meidän kohdekaupungissamme kaupungin vuokra-asunnoilla on jono. Jonoon ilmoittaudutaan, jonka jälkeen aletaan keräämään pisteitä. Siinä missä Suomen pääkaupunkiseudulla käytetään kiireellisyysluokistusta asunnon hakijoiden kesken, tunnutaan meidän uudessa kotikaupungissamme olevan pisteet se merkitsevä tekijä: Jokaisesta jonotuspäivästä saa yhden pisteen. Näin ollen uutena kaupunkiin muuttava on asuntojonossa vähän heikoilla: jonkun epämääräisen lähteen perusteella paikalliset saattavat ilmoittautua jonoon heti täysi-ikäisiksi tullessaan. Myös vanhemmat voivat ilmeisesti siirtää pisteitä lapsilleen.

3) Yliopisto kohdekaupungissamme takaa, että kaupunkiin uutena tulevat opiskelijat (vai kansainväliset opiskelijat, en ole varma) saavat asunnon. Paha vain, että tämä tarkoittaa ilmeisesti ainoastaan jaettuja keittiöitä ja vessoja. Jostain myös luin, että huoneessa saa olla kirjoilla vain yksi henkilö. Paikalliset opiskelijat voivat hakea opiskelija-asuntoja laajemmin ja käytössä on sama pisteenkeräyssysteemi, koska mös opiskelija-asunnot ovat kaupungin vuokra-asuntoja. Nämä jaetut kämpät eivät luonnollisesti ole meille mikään ensisijainen vaihtoehto. S on kuitenkin ilmoittanut koululleen asunnon tarpeesta, ihan vain sen takia että ainakin hän pääsee paikan päälle punkkaamaan koulun alettua, mikäli asunnon hakumme törmää seinään täydellisesti. Myös muut tahot vuokraavat opiskelija-asuntoja, ja olen laittanut myös (vinkistä) kirkolle opiskelija-asuntohakemuksen.

4) Internetin pohjaton kaivo antoi vinkkejä asunnon hakuun yksityisiltä markkinoilta, joita sitten noudatimmekin. Otimme siis valokuvan koko perheestä, kirjoitin rikkinäisellä ruotsillani pirteän kuvauksen perheestämme ja tilanteestamme (ja oikoluetin sen äidilläni ja kummitädilläni) ja laitoimme hakemuksen nettiin. Eräs bloggaaja kertoi saaneensa heti seitsemän asuntotarjousta. Meidän meililaatikkomme on hieman hiljaisempi. Liekö tämä johtuu siitä, ettemme vielä ole Ruotsissa, ettei meihin voi olla vaivattomasti yhteydessä puhelimitse vai että ajankohta on vain huono, tiedä häntä. Toivoa kuitenkin vielä löytyy, onhan kulunut vasta viikko. Tuntuu että takana olisi ainakin kuukausi asunnon hakua.

5) Ystäväni ystävä, joka asuu Ruotsissa, kehotti liittymään Facebook-ryhmiin ja laittamaan asuntoilmoituksia myös sinne. Löysinkin useamman Facebook-ryhmän jossa asuntoja vaihdellaan. Ja juurikin vaihdellaan. 90% ilmoituksista kun tuntuu olevan vaihtoilmoituksia, ja "ENDAST BYTE" aloittaa useimmat viestit. Meillä ei luonnollisesti ole mitään vaihdettavaa. Ja keiden asuntoja he oikein vaihtavat? Miten vuokralainen voi vaihtaa asuntoa toisen vuokralaisen kanssa, vaikka he eivät omista koko asuntoa? Vaikea ymmärtää.


Ilmoitusten myötä olen saanut useammankin yhteydenoton paikkakunnalla asuvilta suomalaisilta, jotka ovat ehdoitta käyttäneet aikaansa neuvojen ja vinkkien antamiseen. Tätä kautta löysin myös Facebook-sivuston, jolle on liittynyt useampia paikkakunnalla asuvia suomalaisia. Sieltä tarjottiinkin jos tytölle suomenkielistä päivähoitopaikkaa ja lounasseuraa itselleni, sekä suuret tsempit asunnonhakuun.

6) Yksityisten ihmisten välillä vuokra-asuntojen vaihtuminen näkyy olevan nopeaa. Eräs opastaja kertoi, että useimmat asuntoa etsivät ovat suoraan puhelimitse yhteydessä vuokraajaan, ja asunnot vaihtavat omistajaa nopeusjärjestyksessä. Tämän perusteella meidän ilmoituksemme, jossa ilmoitamme tulevamme mielellämme kesän aikana käymään, ei saa kovinkaan paljon painoarvoa.

Yhteenveto? Jankutan itselleni, että asiat kyllä järjestyvät. Niinhän ne pukkaavat tekemään.
Hitaasti, mutta... varmasti?